Artikkelikuva
Suomalaiset viettävät kokonaisuudessaan 9 ja puoli tuntia vuorokaudesta viestintävälineiden parissa. 90 prosenttia, eli yli 8,5 tuntia, vierähtää sähköisiä viestintävälineitä käyttäen.

Digi vie 90 prosenttia suomalaisten media-ajasta – ja lähemmäs 9 tuntia päivästä

Sähköiset viestintävälineet, kuten televisio, radio ja internet, kahmaisevat selkeasti suurimman osan suomalaisten median parissa viettämästä ajasta, selviää Tilastokeskuksen vuoden 2020 tilastosta. Eniten aikaa kuluu internetissä.

Suomalaiset käyttävät enää vain kymmenyksen median parissa viettämästään ajasta erilaisten painettujen viestintävälineiden parissa, selviää Tilastokeskuksen tilastosta. Lukuun sisältyvät kaikki sanoma- ja aikakauslehdet sekä kirjat.

Sähköisiin viestimiin lukeutuvat puolestaan televisio, radio ja internet, ja niiden parissa aikaa kuluu loput 90 prosenttia.

Yhteensä kaikkien viestintävälineiden parissa kuluu keskimäärin mittavat yhdeksän ja puoli tuntia vuorokaudessa. Lukuun saattaa vaikuttaa suurentavasti se, että tutkimuksen aineisto kerättiin koronavuonna 2020.

Median parissa kuluvista tunneista internetissä vietetty aika on jo kahmaissut yli puolet, 52 prosenttia. Internetissä kulutetaan kuitenkin myös perinteistä mediaa: Tilastokeskuksen mukaan alle 64-vuotiaista netinkäyttäjistä yli 90 prosenttia lukee verkkolehtiä.

Yli kaksi kolmasosaa internetin käyttäjistä oli nähnyt tutkimusta edeltävän kolmen kuukauden aikana netissä sisältöjä, joita pitivät epätosina tai todennäköisesti epätosina.

Mitkä tahansa sivustot eivät myöskään suomalaisille kelpaa. Vuonna 2021 Tilastokeskus keräsi ensimmäisen kerran tietoja internetissä havaituista valeuutisista ja niiden tunnistamisesta.

Tulokset ovat lohdullista luettavaa. Yli kaksi kolmasosaa internetin käyttäjistä oli nähnyt tutkimusta edeltävän kolmen kuukauden aikana netissä sisältöjä, joita pitivät epätosina tai todennäköisesti epätosina. Nuorista 16–24-vuotiaista jopa 84 prosenttia huomasi verkossa valeuutisia. Suomalaisista kolme prosenttia ei käytä internetiä ollenkaan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!