Artikkelikuva
Yurena Manfugas Terry (edessä) ja Deyni Terry Abreu ovat afrovaateliikettä pyörittävät tytär ja äiti. Naisyrittäjät muodostavat jo kolmasosan Kuuban itsensätyöllistäjistä.

Kuubassa naisten yrittäjäuraa haittaa sukupuoli: ”Kuuban perustuslaki puhuu miehen äänellä”

Yhdysvaltojen kauppasaarron kuristama Kuuba on avannut talouttaan nostaakseen työn alhaista tuottavuutta. Muun muassa yksityisen liiketoiminnan sallivien lupien määrää on lisätty. Yrittäjämaailma ei kuitenkaan ole auennut naisille yhtä nopeasti kuin miehille.

Kuuba on viimeisen kymmenen vuoden aikana avannut kansalaisilleen mahdollisuuksia ryhtyä yrittäjäksi. Naisten yrittäjäuraa haittaa kuitenkin sukupuoli, selviää uutistoimisto AP:n verkkosivuilta.

Kuubassa naisten oikeudet ovat toteutuneet hyvin ja työmarkkinat toimineet tasa-arvoisesti. Naisilla on ollut pääsy vastuullisiin tehtäviin, abortit ovat laillisia ja lasten päivähoito on kunnossa.

Naisten ottaminen mukaan bisnekseen ei kuitenkaan ole sujunut tasavertaisesti miesyrittäjien kanssa. Yhteiskunta on perustaltaan patriarkaalinen ja esimerkiksi kotityöt lankeavat automaattisesti naiselle.

Sukupuolen ohella ongelmia tuottaa ihonväri.

Yhdysvaltojen kauppasaarron kuristama Kuuba on avannut talouttaan nostaakseen työn alhaista tuottavuutta. Yksityisen liiketoiminnan sallivien lupien määrää on lisätty, kiinteistökaupat ja joutomaan myynti sallittu ja luotonsaantia helpotettu.

Vuonna 2020 Kuubassa oli 602 000 itsensätyöllistäjää, joista osa oli aloittanut liiketoiminnan. Naisia joukossa oli noin 210 000.

Sukupuolen ohella ongelmia tuottaa ihonväri. Afro-kuubalainen Deyni Terry on naisaktivisti ja asianajaja, joka näkee suurimman ongelman seksistisessä kulttuurissa sekä maan perustuslaissa, joka edelleen ”puhuu miehen äänellä”.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!