Libanonin räjähdyksen seuraukset koettelevat etenkin siirtolaisia – Jo ennen onnettomuutta useimmat kärsivät ruokapulasta

Afrikan sarvesta ja Aasiasta lähtöisin olevat pakolaiset ja siirtotyöläiset kärsivät pahimmin Libanonin talouskriisistä, ja koronapandemia vielä pahensi tilannetta. Nyt päälle tulevat vielä ammoniumnitraattivaraston räjähdyksen vaikutukset.

(IPS) — Libanonissa siirtotyöläiset ja pakolaiset kärsivät eniten, kun maan ruokaturva uhkaa romuttua Beirutin satamaräjähdyksen seurauksena.

”Ihmiset, jotka jo valmiiksi elävät köyhyydessä, väistämättä kärsivät eniten. Jo ennen räjähdystä noin 62 prosenttia siirtolaisista ja pakolaisista ilmoitti, etteivät he heinäkuussa saaneet riittävästi ruokaa”, kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n tiedottaja Angela Wells kertoo.

Jos Libanon ei välittömästi saa apua, ruokatilanne muuttuu erittäin vakavaksi. ”Viljaa on vain neljäksi viikoksi”, YK:n Libanonin humanitaarinen koordinaattori Najat Rochdi korostaa.

Itsekin räjähdyksen kokenut Rochdi sanoo sen olleen taas yksi isku vasten Libanonin kasvoja. Kuluneen vuoden aikana köyhyys ja työttömyys ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet ja maa on syöksynyt ennen kokemattomaan talous- ja rahoituskriisiin.

Siirtotyöläisten määrä kasvaa

Suuri osa Beirutin siirtotyöläisistä on elänyt räjähdyksen tuhoalueella. Koronapandemian vuoksi säädettyjen matkustusrajoitusten vuoksi Beirutiin juuttuneiden siirtotyöläisten määrä todennäköisesti vielä kasvaa, sillä liikenne maan sisällä jatkuu.

Afrikan sarvesta ja Aasiasta lähtöisin olevat pakolaiset ja siirtotyöläiset kärsivät pahimmin Libanonin talouskriisistä, ja koronapandemia vielä pahensi tilannetta. Moni siirtotyöläinen on jäänyt rahatta kadulle, kun työnantajat ovat jättäneet palkan maksamatta.

”Siirtotyöläisten ja pakolaisten pitäisi pikimmiten saada ruokaa, katto päänsä päälle tai rahaa vuokranmaksuun. Fyysiseltä tai psyykkiseltä terveydeltään järkkyneiden tulisi päästä hoitoon”, Wells vaatii.

Wells ja Rochdi korostavat kansainvälisen avun tärkeyttä.

”Me haluamme, että libanonilaiset pääsisivät jälleen jaloilleen. Rohkaisen ja kehotan lahjoittajia olemaan edelleen avokätisiä, jotta ketään ei hylättäisi ja jotta libanonilaiset ja beirutilaiset tietäisivät, etteivät he ole yksin”, Rochdi sanoo.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!