Artikkelikuva
Riuttamosaiikkirotta (Melomys rubicola) oli niin harvinainen

Ilmastonmuutos tappoi riuttamosaiikkirotan sukupuuttoon – Luonnon monimuotoisuus hupenee kiihtyvällä tahdilla

Riuttamosaiikkirotta oli tiettävästi ensimmäinen nisäkäslaji, jonka ilmastonmuutos tappoi. Tulevaisuudessa sukupuuttouutisia kuullaan entistäkin useammin.

Riuttamosaiikkirotta oli pieni, ruskea jyrsijä. Enää sitä ei ole – helmikuussa Australian hallitus kertoi lajin kuolleen sukupuuttoon. ”Se oli meidän pieni ruskea rottamme ja meidän tehtävämme oli pitää huolta, että laji säilyy. Ja me epäonnistuimme”, The Wilderness Society -järjestön tiedottaja Tim Beshara kommentoi uutista BBC:lle.

Vaatimattoman näköisen jyrsijän katoaminen oli suru-uutinen koko maailmalle, sillä kyseessä on tiettävästi ensimmäinen ilmastonmuutoksen tappama nisäkäslaji. Australian mukaan on lähes varmaa, että lajin katoamisen syynä on merenpinnan nousu piskuisella Bramble Cayn korallisaarella, jolla riuttamosaiikkirottia tavattiin.

Viimeinen havainto riuttamosaiikki­rotasta tehtiin vuonna 2009. Tutkijoi­den mukaan on mahdollista, että sama tai hyvin samankaltainen laji voisi vielä elää Papua-Uudessa-Guinessa, jonka rannikolla Bramble Cay sijaitsee.

Varmaa kuitenkin on, että suku­puuttouutisia kuullaan jatkossakin: yhdysvaltalaisjärjestö Center for Biological Diversityn mukaan eläinlajeja kuolee sukupuuttoon 1000–10 000 kertaa luonnollista tahtia nopeammin. Tällä tahdilla maapallo voi menettää jopa puolet eläinlajeista vuoteen 2050 mennessä, järjestö varoittaa.