Yö Myanmarin toiseksi suurimmassa kaupungissa Mandalayssa on tähtikirkas, ja kulkukoirien haukunta kiirii kaupungin laitamilla. Pienessä aaltopeltikattoisessa mökissä palaa valo. Sisällä istuu Zaya Ditha, 38, liberaali munkki ja uskontojen välistä dialogia kannattava tunnettu kansalaisaktivisti ja somevaikuttaja.
Zaya Ditha on perustanut muslimiystävänsä kanssa ihmisoikeus- ja rauhanjärjestö Seagullin, joka kouluttaa ihmisiä ratkomaan konflikteja rauhanomaisesti.
”Puhun rauhan, myötätunnon ja rakkauden puolesta”, hän sanoo ja hymyilee.
Sille on tarvetta Myanmarissa, jossa vähemmistöjen oikeuksia poljetaan, nationalismi kasvaa ja eri uskonryhmien ja etnisten ryhmien väliset suhteet ovat kiristyneet.
”Joskus nationalistiset ryhmät kuulevat koulutuksistamme, ja yrittävät estää ne uhkailemalla. Minäkin olen saanut tappouhkauksia, mutta olen jo tottunut niihin. Yritän silti pitää matalaa profiilia riskien takia”, hän sanoo.
Varsinkin islamofobia on kasvanut buddhalaisenemmistöisessä Myanmarissa. Nationalistiset järjestöt pelottelevat maata islamisaatiolla, ja vihapuhetta ja valeuutisia levitetään järjestelmällisesti Facebookissa.
Buddhalaisten arvojen pelätään olevan uhattuna, ja myös osa munkeista on lähtenyt vihan tielle. Zaya Ditha joutui muuttamaan luostarista, jossa aiemmin asui, sillä toiset munkit alkoivat uhkailla häntä muslimien kanssa kaveeraamisesta.
Zaya Ditha ajattelee sen johtuvan koulutuksen ja oikean tiedon puutteesta.
”Oikeaa buddhalaisuutta harjoittava munkki ei voi olla nationalisti”, hän sanoo.
Ovelta kuuluu koputus. Muslimiaktivisti ja liikemies Khin Maung Htun astuu sisään, ja miehet tervehtivät sydämellisesti. He jakavat näkemyksen siitä, että vain uskonnollista ja etnistä dialogia käymällä Myanmar voi menestyä.
Khin Maung Htunin mukaan Myanmarin muslimit tuntevat olonsa avuttomiksi ja toivottomiksi.
Hän kertoo Mandalayssa tapahtuneesta auto-onnettomuudesta, jossa osapuolina olivat muslimi ja buddhalainen. Paikalle kerääntynyt väkijoukko hurjistui muslimikuskille, vaikka onnettomuus ei ollut tämän vika.
”Kaikki ovat vihaisia muslimeille, ja moni meistä on peloissaan.”
Khin Maung Htun työskentelee kansalaisjärjestössä, joka kampanjoi rauhan ja demokratian puolesta ja monitoroi vihapuhetta.
Hän kertoo, että monet muslimit kokevat alemmuutta, sillä yhteiskunnallisesti merkittävän aseman saavuttaminen maassa on heille vaikeaa. Yhteiskunnan vihamielisyys saa muslimit eristäytymään. Moni muslimivanhempi ei halua lapsiaan valtion kouluun, jossa enemmistö on buddhalaisia.
Suurin osa bamareista ei tiedä etnisten ryhmien kokemasta syrjinnästä.
Khin Maung Htunin mukaan syrjintä on myös radikalisoinut joitakin muslimeja. Vuonna 2013 perustettu kapinallisryhmä Arakanin rohingyojen pelastusarmeija (Arsa) on lisännyt kannatustaan.
Juuri rohingya-kansan tilanne on pitänyt Myanmarin uutisotsikoissa viime vuosina. Islaminuskoisia rohingyoja on asunut maassa aina, mutta heitä on myös vainottu pitkään. Vuoden 1982 kansalaisuuslaki riisti rohingyoilta Myanmarin kansalaisuuden.
Vuonna 2016 Myanmarin asevoimat ja poliisi aloittivat rohingyojen järjestelmällisen vainon. Runsaasta miljoonasta rohingyasta yli 700 000 on paennut maasta sitten vuoden 2016.
Viimesyksyisen YK:n raportin mukaan ainakin 392 rohingyojen kylää on poltettu, vähintään 10 000 on kuollut ja naisia ja tyttöjä on joukkoraiskattu. YK:n mukaan kyseessä on kansanmurha, ja maan sotilasjohtoa on vaadittu kansainväliseen rikostuomioistuimeen vastaamaan teoistaan.
Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1991 saanut valtiokansleri Aung San Suu Kyi on ollut haluton selvittämään julmuuksia, ja puhuu rohingyoista alentuvasti bengaleina, Bangladeshista tulleina laittomina siirtolaisina.
”Tajusin, että sotilasjuntta kohteli meitä kuin orjia.”
Vähemmistöjen syrjintää ylläpidetään myös Myanmarin nationalistisella koulujärjestelmällä, kertoo demokratia-aktivisti Moe Thway, 37. Kouluissa korostetaan buddhalaisuuden ja maan valtaväestön, bamarien, asemaa.
”Kun olin lapsi, kouluissa opetettiin, että me bamarit olemme kuninkaita, ja vähemmistöt ovat alapuolellamme. Suurin osa bamareista ei tiedä etnisten ryhmien kokemasta epätasa-arvosta.”
Moe Thway itse aktivoitui poliittisesti vuoden 2007 protestiliikehdinnän aikoihin. Aluksi hän ei uskaltanut liittyä mielenosoituksiin, sillä hänet oli opetettu ajattelemaan koulussa, ettei politiikka kuulu kansalle. Myanmaria hallitsi vielä tuolloin sotilasjuntta.
”Jos puhui politiikasta, saattoi tulla pidätetyksi tai tapetuksi”, hän muistelee kahvilassa Kandawgyi-järven rannalla Yangonissa.
Kun Moe Thway näki, kuinka sotilaat ampuivat mielenosoittajia kuoliaaksi, hän havahtui.
”Tajusin, että sotilasjuntta kohteli meitä kuin orjia. Halusin siihen muutoksen, vaikka en tiennytkään mitään ihmisoikeuksista ja demokratiasta.”
Tieto toisenlaisesta maailmasta löytyi, kun it-alalta töitä saanut Moe Thway onnistui kiertämään juntan nettisensuurin. Hän luki maanpaossa olevien demokratia-aktivistien blogeja ja kansainvälisten medioiden uutisia kotimaastaan.
Se muutti kaiken. Moe Thway alkoi järjestää ystäviensä kanssa salaisia tapaamisia, joissa keskusteltiin vallankumouksesta. Generation Wave -järjestö oli syntynyt.
Toiminta oli kuitenkin vaarallista. Vuosien varrella 30 järjestön aktivistia pidätettiin, ja Moe Thway joutui pakenemaan Thaimaan ja Myanmarin rajaseudulle.
Vuonna 2010 sotilasjuntta järjesti vaalit ja ilmoitti uudistuksista, kuten vankilassa olevien aktivistien vapauttamisesta. Moe Thwaykin uskaltautui takaisin, vaikka ensimmäinen siviilihallitus muodostui univormuistaan luopuneista upseereista. Armeijalla on yhä vahva asema maan politiikassa.
Nyt Generation Wave aktivoi nuoria osallistumaan politiikkaan ja tarjoaa heille demokratiakoulutusta.
Työtä on paljon. Ihmisoikeusrikkomukset muitakin etnisiä vähemmistöjä kuin rohingyoja kohtaan ovat tavallisia, ja yli 70 vuotta kestänyt sisällissota Myanmarin armeijan ja eri etnisten ryhmien asejoukkojen välillä on kiihtynyt viime aikoina.
”Olen surullinen maani puolesta”, Moe Thway sanoo.
”Nationalismilla ei voi rakentaa rauhaa”.