Ennuste: 41 miljoonaa ihmistä kärsii pian ruokapulasta eteläisessä Afrikassa

Muun muassa surkean sadekauden takia haavoittuvimmassa asemassa olevat kotitaloudet käyttävät tämän vuoden sadon 0–3 kuukaudessa, kun keskiarvo on 3–5 kuukautta, varoittaa eteläisen Afrikan maiden yhteistyöjärjestö.

Ruokaturvan epävarmuus on kasvanut useissa eteläisen Afrikan maissa, varoittaa eteläisen Afrikan maiden kehitysyhteisö SADC.

Sen mukaan vuosina 2019–2020 kolmessatoista maassa 41,2 miljoonaa ihmistä voi kärsiä ruokapulasta. 11 maan vertailussa selvisi, että ruokaturvan epävarmuus on kasvanut 28 prosenttia viime vuodesta.

Tilanne on pahentunut eniten Sambiassa, Zimbabwessa, Eswatinissa eli entisessä Swazimaassa, Mosambikissa sekä Kongon demokraattisessa tasavallassa. Sambiassa ruokaturvan epävarmuudesta kärsivien ihmisten määrä on kasvanut peräti 144 prosenttia.

Raportti varoittaa, että haavoittuvimmassa asemassa olevat kotitaloudet käyttävät tämän vuoden sadon 0–3 kuukaudessa, kun keskiarvo on 3–5 kuukautta.

Syynä ruokapulan uhkaan ovat ilmastonmuutoksen takia yleistyneet ja voimistuneet luonnonkatastrofit sekä huono ruokavalio, talousvaikeudet, tuholaiset ja taudit sekä konfliktit.

”Lisääntyvä ruokaturvan epävarmuus on varoitus siitä, että jäsenmaiden on nopeutettava ja laajennettava innovatiivisia lähestymistapoja vahvistaakseen väestön kestävyyttä ilmastokatastrofeille”, sanoo SADC:n puheenjohtaja, Namibiaa edustava I-Ben Natangwe tiedotteessa.

Esimerkiksi vuosien 2018–2019 sadekaudella kuivuus kuritti laajoja osia Angolasta, Botswanasta, Namibiasta, Etelä-Afrikasta, Sambiasta ja Zimbabwesta, jotka kaikki saivat vähiten sadetta vähintään sitten vuoden 1981.

Lokakuun 2018 ja maaliskuun 2019 välinen sadekausi alkoi lähes kuukauden myöhässä. Nälänhädistä varoittava kansainvälinen Fews-verkosto varoittikin ruokapulan uhasta jo helmikuussa.

Zimbabwe kertoi viime viikolla, että se joutuu tuomaan 800 000 tonnia maissia maahan, sillä sato on lähes puolittunut. Myös Sambia kertoi keväällä, että sen maissisato on ollut huonoin vuosikymmeneen.

Ruokaturvan epävarmuudella tarkoitetaan, ettei ihmisillä ole varmuutta siitä, että he saavat riittävästi ravitsevaa ruokaa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!