Tutkijat: Valtamerten lämpötila nousee nopeammin kuin on arvioitu – Lämpeneminen voi nostaa merenpintaa jopa 30 senttiä

”Valtamerten lämpeneminen on tärkeä merkki ilmastonmuutoksesta, ja meillä on vankkoja todisteita siitä, että se nousee nopeammin kuin luulimme”, sanoo tutkija Zeke Hausfather.

Valtamerten lämpötila nousee nopeammin kuin aiemmin on arveltu, käy ilmi tänään julkaistusta uudesta tutkimuksesta.

Kiinan tiedeakatemian johtaman tutkimuksen mukaan mikäli kasvihuonekaasupäästöjä ei vähennetä, maailman valtamerten lämpötila kahden kilometrin syvyyteen asti nousee 0,78 astetta vuosisadan loppuun mennessä.

Se nostaisi merenpintaa 30 senttiä sen jäätiköiden sulamisen aiheuttaman merenpinnan nousun lisäksi. Merien lämpeneminen merkitsisi myös voimakkaampia myrskyjä ja rankkasateita.

”Jos haluat nähdä, missä ilmaston lämpeneminen tapahtuu, tarkastele valtameriä. Valtamerten lämpeneminen on tärkeä merkki ilmastonmuutoksesta, ja meillä on vankkoja todisteita siitä, että se nousee nopeammin kuin luulimme”, sanoo tutkimukseen osallistunut tutkija Zeke Hausfather Kalifornian Berkeleyn yliopistosta tiedotteessa.

Tutkimus vetää yhteen neljän vuosina 2014–2017 tehdyn tutkimuksen tuloksia ja korjaa aiempien mittaustulosten virheitä sekä aukkopaikkoja muun muassa mittausrobotin ansiosta. Näin se myös korjaa aiempia väitteitä siitä, että ilmaston lämpeneminen olisi hidastumassa ja asettaa tulokset linjaan ennusteiden kanssa, tutkijat sanovat.

Merien lämpötilan tutkiminen ilmaston lämpenemistä seurattaessa on tärkeää, sillä noin 93 prosenttia kasvihuonekaasujen varaamasta ylimääräisestä lämmöstä kertyy meriin. Toisin kuin pintavesissä, valtamerien lämpötilaan eivät vaikuta vuotuiset vaihtelut, kuten esimerkiksi tulivuorenpurkaukset.

Tutkimus julkaistiin Science-lehdessä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!