Artikkelikuva

Swazimaan kuningas vaihtoi valtionsa nimen

Länsimaat tuomitsivat Swazimaan nimenvaihdoksen. Uuden nimen myötä maa kuitenkin palaa juurilleen aikaan ennen siirtomaahallitsijoita.

Swazimaan kuningas Mswati III päätti muuttaa maansa nimen eSwatiniksi. Länsimaat leimasivat ilmoituksen monarkin itsevaltaiseksi vedoksi. Nimenmuutoksessa on kuitenkin perää, eikä se ole maailman mittakaavalla edes ainutlaatuinen tapaus. Uusi nimi oli käytössä jo ennen brittien siirtomaa-aikaa, kunnes he nimesivät maan Swazimaaksi. eSwatini-nimessä valtio palaa juurilleen, ja nimi tarkoittaa paikalliskielellä ”swatien maata”.

Myanmar teki vastaavan vedon vuonna 1989, kun sotilasjuntta päätti muuttaa brittien antaman Burman Myanmariksi. Entinen siirtomaaisäntä ei ole edelleenkään tunnustanut nimeä. Vaikka nimenmuutokset onkin helppo leimata sortajien oikuiksi, olisi lännen hyvä nähdä myös kolikon toinen puoli.

”Saattoi viedä Swazimaalta 50 vuotta itsenäistymisestä, mutta jos he nyt ovat päättänyt korjata kolonialistien määräämän nimen, kaikkien pitäisi toivottaa heille hyvää”, ghanalainen journalisti Elizabeth Ohene kirjoittaa BBC:llä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!