Seitsemän ihmistä todettu syyllisiksi hondurasilaisen ympäristöaktivistin Berta Cáceresin murhaan

Vuonna 2016 murhattu Berta Cáceres vastusti patoa, jonka osarahoittajana oli suomalainen Finnfund. Tuomiosta huolimatta Cáceresin perhe vaatii yhä murhan varsinaisia suunnittelijoita tilille.

Seitsemän miestä on todettu syyllisiksi hondurasilaisen ympäristöaktivistin Berta Cáceresin murhaan. Kahdeksas syytetty vapautettiin eilen tegucigalpalaisessa oikeusistuimessa.

Alkuperäiskansajärjestö Copinhin perustajiin ja johtoon kuulunut Cáceres ammuttiin maaliskuun 2016 alussa kotonaan. Cáceres järjestöineen oli kampanjoinut viime vuodet Hondurasin Gualcarque-jokeen rakennettavaa Agua Zarcan vesivoimalahanketta vastaan. Copinhin mukaan hanke oli ajettu läpi ilman lenca-kansan suostumusta ja se olisi tuhonnut luontoa ja samalla muun muassa maanviljelys- ja luonnonlääkemahdollisuuksia.

Patohanketta rahoitti muun muassa suomalainen kehitysrahoitusyhtiö Finnfund, joka tapauksesta nousseen kohun jälkeen vetäytyi projektista. Patoa ei ole rakennettu loppuun asti.

Oikeus totesi, että murhan tilasivat patoyhtiö Desan johtohenkilöt, sillä Cáceresin johtamat protestit olivat johtaneet projektin lykkääntymiseen ja taloudellisiin menetyksiin, kertoo brittilehti The Guardian.

Syyllisiksi todettiin muun muassa Desan yhteisö- ja ympäristöjohtaja Sergio Ramón Rodríguez, entinen turvallisuuspäällikkö ja entinen armeijan luutnantti Douglas Geovanny Bustillo sekä kaksi muuta armeijaan yhteyksissä olevaa henkilöä. Osa seitsemästä syytetystä todettiin syyllisiksi myös Cáceresin kollegan Gustavo Castron murhayritykseen. Castro selvisi hyökkäyksestä teeskentelemällä kuollutta.

Cáceresin perhe ja kollegat olivat tyytyväisiä tuomioon, mutta heidän mukaansa murhan varsinaisia suunnittelijoita ei ole vieläkään tuomittu.

”Emme halua kostoa, koska emme ole tappajia, kuten he, mutta vaadimme, että murhan suunnittelijat joutuvat oikeuteen”, sanoi Olivia Zuniga, Cáceresin tytär The Guardianille.

Samaa vaatii myös Copinh-järjestö. Oikeudenkäyntiä on kritisoitu myös laiminlyönneistä, salailusta ja puolueellisuudesta. Cáceresin ja Castorn läheiset ovat kertoneet, etteivät he ole päässeet käsiksi esimerkiksi kaikkeen todistusaineistoon. Myös ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on kritisoinut oikeusprosessia.

Oikeusprosessi on vielä jatkumassa, sillä syytteessä on yhä Desan johtaja David Castillo, jonka uskotaan olevan murhan suunnittelija. Hän joutuu oikeuteen erikseen.

Eilen syyllisiksi todettujen miesten tuomio julistetaan tammikuussa 2019. He voivat saada kymmenien vuosien vankeustuomion.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!