Raportti: Palkkataso nousee kehitysmaissa, mutta kuilu rikkaisiin maihin on yhä ”hyvin, hyvin suuri”

Kehittyvien maiden palkkataso on lähes kolminkertaistunut 20 vuodessa. Silti moni ei tule palkallaan toimeen, sanoo Kansainvälinen työjärjestö.

Kehittyvien maiden palkkataso on viime vuosina noussut nopeammin kuin rikkaiden maiden. Palkkataso on kuitenkin yhä liian alhainen, todetaan Kansainvälisen työjärjestön (ILO) tuoreessa raportissa.

”Palkat kehitysmaissa kasvavat nopeammin kuin korkeamman tulotason maissa. Tämä kuulostaa hyviltä uutisilta, koska haluamme nähdä lähentymistä. Mutta emme voi liioitella, koska kuilu on yhä hyvin, hyvin suuri. Hyvin usein palkkataso ei ole riittävän korkea, jotta ihmiset saisivat perustarpeensa tyydytettyä”, sanoo ILOn johtaja Guy Ryder tiedotteessa.

Viime vuonna palkkataso kasvoi kehittyvissä maissa yli neljä prosenttia. Rikkaissa maissa kasvua oli 0,4 prosenttia. Globaalisti palkkatason kasvu on ollut hitainta sitten vuoden 2008 laman.

Tilastoissa on mukana 136 maata. Viimeisten 20 vuoden aikana kehitysmaiden sekä kehittyvien G20-maiden palkkataso on lähes kolminkertaistunut. Edistyneissä G20-maissa nousua on ollut vain yhdeksän prosenttia, raportissa kerrotaan. Ryderin mukaan viime vuosien hidas kasvu on huolestuttavaa, sillä monien rikkaiden maiden bruttokansantuote on kasvanut ja työttömyys vähentynyt. Palkkataso siis kasvaa hitaammin kuin työn tuottavuus.

Vuotuisessa raportissa tarkastellaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös sukupuolten välisiä palkkaeroja 70 maassa. Sen mukaan miehet saavat keskimäärin noin 20 prosenttia enemmän kuin naiset.

Rikkaissa maissa ero on suurin johtoasemissa, matalan ja keskitulotason maissa taas matalapalkka-alolilla. Perinteiset selitykset esimerkiksi koulutustasossa eivät riitä, ILO toteaa.

”Monissa maissa naiset ovat korkeammin koulutettuja kuin miehet mutta tienaavat vähemmän jopa samassa ammatissa. Sekä naisten että miesten palkat ovat yleensä alhaisempia yrityksissä ja ammateissa, joissa työntekijät ovat enimmäkseen naisia”, kertoo ILOn asiantuntija Rosalia Vazquez-Alvarez.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!