Ruokaa heitetään maailmassa pois vuosi vuodelta enemmän. Boston Consulting Groupin (BCG) tuoreen raportin mukaan ruokahävikin määrä kasvaa kolmanneksella vuoteen 2030 mennessä. Se tarkoittaisi 66 tonnia pois heitettyä ruokaa joka sekuntti vuonna 2030.
Tällä hetkellä joka vuosi heitetään pois 1,6 miljardia tonnia ruokaa, arvoltaan noin 1,2 biljoonaa dollaria. Se vastaa kolmasosaa kaikesta maailmassa tuotetusta ruuasta.Maailman kasvihuonekaasupäästöistä 8,2 prosenttia arvioidaan johtuvan ruokahävikistä.
Samaan aikaan maailmassa oli vuonna 2016 YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan 815 miljoonaa kroonisesti aliravittua ihmistä.
BGC:n arvion mukaan vuonna 2030 vuosittainen ruokahävikki on jo 2,1 miljardia tonnia. Ruokahävikin määrä kasvaa melkein kaikilla alueilla maailmassa, mutta erityisesti Aasiassa.
Yksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteista on ruokahävikin puolittaminen vuoteen 2030 mennessä. Jotta tavoite saavutettaisiin, tarvitaan toimia niin kuluttajilta, hallituksilta, järjestöiltä, tuottajilta kuin yrityksiltäkin, raportissa todetaan.
Erityisesti yksityisen sektorin ja yritysten rooli on tärkeä, sillä ne liittyvät ruokaketjun kaikkiin osiin tuotannosta, kuljetuksesta ja säilytyksestä myyntiin ja kulutukseen.
Raportissa luetellaan konkreettisia toimia, joilla yritykset voivat vaikuttaa ruokahävikin määrään. Näitä ovat muun muassa tuottajien ja työntekijöiden koulutus, pakkausten ja tuotteiden kehittäminen, kylmäketjujen parantaminen, ruokajätteen käsittelyyn tarvittavan teknologian sekä logistiikan kehittäminen ja digitaalisten sovellustan ja big datan hyödyntäminen.