Costa Rican korkein oikeus on linjannut syrjiväksi ja perustuslain vastaiseksi lain, joka kieltää samaa sukupuolta olevien avioliiton. Oikeus on antanut maan hallitukselle 18 kuukautta aikaa muuttaa lakia.
Costa Rican presidentti Carlos Alvarado Quesada kiitti korkeimman oikeuden päätöstä. Huhtikuussa virkaansa valittu Alvarado on entinen muusikko ja kirjailija, jonka vaalikampanjan keskeisenä teemana olivat seksuaalivähemmistöjen oikeudet.
Korkeimman oikeuden tuomarin mukaan samaa sukupuolta olevien avioliitot kieltävä laki lakkaa puolentoista vuoden päästä automaattisesti olemasta voimassa, vaikka lainsäädäntöä ei muutettaisi.
Costa Rica on katolinen maa, ja iso osa kansanedustajista vastustaa lainmuutosta.
Costa Rica on muutoinkin kunnostautunut sukupuolivähemmistöjen oikeuksien edistämisessä. Kesäkuussa presidentti allekirjoitti valtion virastoja velvoittavan määräyksen, jonka mukaan transsukupuoliset voivat omalla ilmoituksellaan muuttaa henkilötodistuksensa, passinsa ja muut viralliset asiakirjat vastaamaan sukupuoli-identiteettiään.