Kongo harkitsee öljyn etsinnän sallimista maailman tärkeimpiin kuuluvissa luonnonpuistoissa

Virungan ja Salongan luonnonpuistot ovat Unescon maailmanperintökohteita, joissa elää useita harvinaisia lajeja. Ympäristö- ja ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan Kongon hallituksen suunnitelmista, jotka saattavat sallia öljyn etsinnän puistoissa.

Kongon demokraattisen tasavallan hallitus saattaa sallia öljyn etsinnän tärkeissä Virungan ja Salongan luonnonpuistoissaan.

Kesäkuussa tehdyn päätöksen mukaan kyseessä on vasta öljyn etsintälupien harkinta, mutta se on saanut sekä ympäristö- että ihmisoikeusaktivistit takajaloilleen, sillä kumpikin luonnonpuisto on Unescon maailmanperintökohde ja niissä elää lukuisia harvinaisia lajeja.

Virunga on Afrikan vanhin kansallispuisto, ja siellä elää yli puolet maailman uhanalaisista vuorigorilloista. Se on yksi maailman biologisesti monimuotoisimmista alueista. Nyt jopa runsas viidennes sen pinta-alasta saatetaan avata öljynetsinnälle, kertoo muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Salonga puolestaan on maailman toiseksi suurin sademetsä, jossa elää esimerkiksi bonoboja eli kääpiösimpansseja, metsänorsuja ja kongonriikinkukkoja.

Kongon hallitus on puolustanut oikeuttaan sallia öljynporaus ja se on luvannut huomioida eläimet ja kasvit toimissaan. Järjestöt ovat kuitenkin huomauttaneet, että öljynporaus uhkaisi myös tuhansia kalastajia ja viljelijöitä, kertoo uutistoimisto Reuters. Se saastuttaisi vesiä ja vapauttaisi valtavia määriä hiilidioksidia.

Myös Unesco on aiemmin sanonut, ettei maailmanperintökohteissa pitäisi sallia öljynporausta. Ainakin Virunga on kuitenkin ollut öljysuunnitelmien kohteena aiemminkin. Muun muassa brittiläinen öljy-yhtiö Soco on toiminut alueella, mutta se vetäytyi joitakin vuosia sitten painostuksen seurauksena.

Nytkään suunnitelmat eivät välttämättä etene öljynporaukseen asti. Brittiläisen Royal African Societyn julkaiseman African Arguments -verkkosivuston mukaan öljysuunnitelmilla on poliittinen tausta, sillä Kongo valmistautuu vaaleihin joulukuussa ja tarvitsee käteistä. Maan presidentin, kaksi vuotta vaaleja lykänneen Joseph Kabilan on tuolloin tarkoitus siirtyä syrjään.

Sivuston analyysin mukaan Kongon hallituksella ei ole todellisuudessa aikomusta ryhtyä kehittämään öljysektoria, sillä se vaatisi liikaa aikaa ja investointeja. Sen sijaan se nyhtää öljyfirmoilta rahaa laskuttamalla niitä esimerkiksi tapaamisista, erilaisista yhteistyömuistioista ja dokumenteista. Tällä keinolla se on aiempinakin vuosina onnistunut hankkimaan satojen tuhansien dollarin tulot.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!