Tööt! Tööt! TÖÖT!
Yangonissa, Myanmarin entisessä pääkaupungissa korvat ovat koetuksella, kun aamuruuhka on kiihkeimmillään. Sadekauden kuluttamat autot töräyttelevät torviaan joka suunnasta.
Samalla varvastossuissaan ja pitkissä kietaisuasuissaan longyissä laahustavat jalankulkijat sukkuloivat ruuhkassa seisovien autojen väleistä. Olen läntisessä Yangonissa sijaitsevassa Hledanin kaupunginosassa, joka on yksi kaupungin tiheimmin asutuimpia.
Hledaniin nousee tiuhaan ilmastoituja kauppakeskuksia. Täältä löytyy jo KFC, amerikkalaisia kanaherkkuja kauppaava kansainvälinen pikaruokaketju.
Vuosikymmenten sotilasdiktatuurin vallan jälkeen Myanmar on avautumassa maailmalle. Se tietää myös Yangonille valtavia muutoksia, mikä on jo nyt selvää suurkaupungin katukuvassa.
Historialliset raiteet
Hledanin liikennekaaoksesta ei tarvitse kulkea kauas länteen, kun melu kaikkoaa. Enää vastaan tulee satunnaisia jalankulkijoita. Kanat kotkottavat tien reunalla. Kauempana kuuluu kellojen kilkettä: murretun punaisiin kaapuihin pukeutuneet munkit kulkevat paljain jaloin kohti pyhää pagodaa.
Matkani kulkee ränsistyneen näköiselle rakennukselle, joka on vanha juna-asema. Täältä pääsee hyppäämään Yangonin ympyrälinjalle, joka kiertää kaupungin sen laita-alueita pitkin.
Ympyrälinja on kuin junamatka menneeseen. Se rakennettiin New York Timesin mukaan 60 vuotta sitten tarkoituksena yhdistää maaseudun lähiöt kaupungin kaupalliseen keskukseen. Tosin brittikolonialistit toivat alkuperäiset junaradat kaupunkiin jo tätä ennen. Jotkut linjalla kulkevista junista on yhtä vanhoja kuin itse rata: osa vaunuista on unkarilaista tuontitavaraa 1960-luvulta, osa uudempia japanilaisia.
Saavun Hledanin asemalle, jonka seinustalla roikkuu kulunut pysäkkikartta. Joudun ylittämään junakiskot päästäkseni oikealle raiteelle, jolla kärsivällisen näköiset yangonilaiset pureskelevat punaista betelpähkinää. Kenelläkään ei ole kiire, sillä juna tulee sitten kun se tulee.
Avautuva näkymä voisi olla ainakin 50 vuoden takaa. Kiskot katoavat vihreään kasvustoon utuisessa Yangonin aamussa. Pian alkaa kuulua kolinaa, ja nostalgisen näköinen, mutta pahasti rupsahtanut juna saapuu aamu-usvan keskeltä näkyviin.
Vielä viimeiset ihmiset juoksevat varvastossuissaan kiskojen yli ennen kuin veturi ehtii asemalle. Astun kyytiin, ja matka voi alkaa. Vihoviimeiset matkustajat hyppäävät vielä mukaan avoimista ovista junan jo liikkuessa.
Uudistuksia edessä
Junan sisäpuoli on askeettinen. Ikkunat ja ovet ovat aukkoja, joista käy lämmin tuulahdus. Katossa roikkuu ikivanhoja tuulettimia, jotka näyttäisivät lakanneen toimimasta jo ajat sitten.
Välillä mukaan nostetaan kauppatavaraa, tomaatteja, yrttejä ja muita vihanneksia suurissa, punotuissa koreissa. Osa matkalaisista nukkuu junan körötellessä asemalta toiselle verkkaista tahtia.
Ohi vilahtaa Insein-pysäkki ja samanniminen vankila, johon sotilasjuntta vangitsi toisinajattelijoita ja jopa munkkeja vuoden 2007 sahramivallankumouksen yhteydessä.
Suurin osa matkustajista on töihin ja asioille kulkevia paikallisia, joilla ei ole varaa omiin autoihin. Pitkään edullinen kulkuneuvo olikin vain köyhemmän väestön käytössä. Nyt mukaan mahtuu myös työmatkalaisia, jotka haluavat välttää Yangonin megalomaanisiksi kasvaneita liikenneruuhkia – ja muutama satunnainen turisti.
Juna on – vielä tovin – kiinnostava tapa kokea pala mennyttä Yangonia. 45 kilometriä kattava ympyrälinja kuljettaa noin 100 000 ihmistä päivässä.
Silti monille paikallisille muutos ei voi tulla tarpeeksi nopeasti. Koko ympyräkierros kestää kolmisen tuntia, vaikka uudistustöitä on luvattu jo vuosia.
Viimeisimpien tietojen mukaan uudistustyöt alkoivat helmikuussa juuri läntisellä osuudella. Arvion mukaan koko uudistus saadaan valmiiksi vuoteen 2022 mennessä.
Epätasaista kehitystä
Maisemista ei enää arvaisi, että olen edelleen Myanmarin suurimmassa kaupungissa. Siellä täällä näkyy riisiviljelmiä, aaltopellistä kyhättyjä asumuksia ja ajoittain myös paljon roskaa.
Myanmar on edelleen Kaakkois-Aasian köyhimpiä maita, kun Maailmanpankin mukaan 32 prosenttia maan asukkaista määritellään köyhiksi. Perinteisesti köyhin väestö asuu yhä Myanmarin maaseudulla, mutta myös Yangonissa köyhien määrän kasvusta on huolestuttu.
Junankin kyydistä näkee, ettei kehitys Myanmarissa ole tasaista. Myanmarissa toimiva Save the Children -järjestö julkaisi vuoden 2016 lopulla raportin, joka varoitti kasvavasta köyhyydestä kaupungeissa.
Raportin mukaan yhä useampi hakeutuu töihin kaupunkeihin kuten Yangoniin, mutta työnsaantimahdollisuudet ovat kasvukeskuksissa haastavat. Siksi monet päätyvätkin tekemään töitä epävirallisella sektorilla, kuten pitämällä kadunvarsipuoteja.
Kasvismarkkinoilla
Yksi ympyräradan kuhisevimmista pysäkeistä on Danyingon. Aivan sen vieressä sijaitsee yksi Yangonin alueen suurimmista markkinapaikoista. Valkosipulia ja inkivääriä, valtavia nippuja banaaneja, teetä ja vaatteita. Täältä monet keskustan kojumyyjät ostavat myös tuotteensa.
Tori kuhisee elämää. Reunamilla on useita Myanmarille ominaisia teehuoneita, joissa punaisille, pienille muovituoleille pysähdytään vaihtamaan kuulumisia ja nauttimaan makeaa teetä auringolta piilossa.
Kun uusi juna saapuu asemalle, käy laiturilla valtaisa kuhina. Yrttejä ja ruokaa lastataan vaunuihin, lapsia nostellaan ulos junasta ikkunoiden kautta. Tämä on Yangonia aidoimmillaan, en voi olla ajattelematta.
Ja taas juna matkaa kolistelevaa matkaansa. Kun kierros lähenee keskustaa, alkaa ikkunoista näkyä taas kerrostaloja ja autoteitä.
Jään pois Myanmarin suurimmalla juna-asemalla, Yangonin päärautatieasemalla, jonka britit rakensivat 1877. Kaunis, mutta rapistunut rakennus henkii siirtomaa-ajan tunnelmaa.
Kauas ei tarvitse asemalta kuitenkaan kävellä, kun uusi Myanmar kohtaa vanhan. On luksushotelleja, ilmastoituja ravintoloita, jopa ensimmäiset liikennevalot Yangonin keskustassa.
Ympyräjuna jatkaa kierrostaan, jolla aika tuntuu pysähtyneeltä. Vielä ainakin pienen tovin.