Artikkelikuva

Pohjanmaalla suuremmat perheet kuin Bangladeshissa

Perheiden koko vaihtelee maailmanlaajuisesti.

Sitkeän mielikuvan mukaan köyhissä maissa on suuret perheet. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, etenkin maaseudulla, niin vielä onkin. Mutta on paljon kehitysmaita, joissa trendi on aikaa sitten kääntynyt.

Esimerkiksi Bangladeshissa lapsia saadaan keskimäärin 2,2, Botswanassa 2,8 ja Brasiliassa 1,8. Väestö uudistuu, jos naisella on keskimäärin 2,1 lasta. Suomessa luku on 1,8. Maakuntien välillä on kuitenkin eroja.

Ylitse väestön uusiutumiskynnyksen päästään Tilastokeskuksen mukaan nipin napin Kainuussa ja kirkkaasti Pohjanmaalla.

Yli 3,5 lapsen perheitä on keskimäärin Limingassa, Luodossa, Merijärvellä, Oulunsalossa, Perhossa, Pyhännällä, Sievissä, Tyrnävällä ja ­Yli-Iissä.

Niissä perheiden koko on suurempi kuin keskimäärin Boliviassa, Dominikaanisessa tasavallassa, Indonesiassa tai Swazimaassa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!