Ruotsi loistaa ilmastoindeksissä – mikään maa ei pääse kärkisijoille

Turpeenpolton tukeminen pudottaa Suomen sijoitusta tuoreessa ilmastonmuutosindeksissä.

Mikään maa ei tällä hetkellä toimi täysin Pariisin ilmastosopimuksen velvoitteiden mukaisesti. Siksi mikään maa ei ole kolmella ensimmäisellä sijalla saksalaisen ympäristöjärjestö Germanwatchin tuoreessa ilmastonmuutosindeksissä.

Indeksissä tarkastelleen EU:n sekä 56 valtion ilmastonmuutostoimia, mittareina päästöt, uusiutuva energia, energiankäyttö ja ilmastopolitiikka. Mukana olevat maat vastaavat noin 90 prosentista maailman hiilidioksidipäästöistä.

Tällä viikolla ilmestyneen mittauksen mukaan hiilidioksidipäästöjen kasvu on pienentynyt, uusiutuvaa energiaa otetaan yhä enemmän käyttöön ja monet maat suoriutuvat hyvin myös energiatehokkuudessa. Edistys on kuitenkin liian hidasta Pariisin ilmastosopimuksen toteuttamisen kannalta.

”Pariisin sopimuksen tavoitteisiin on sitouduttu vahvasti kansainvälisessä ilmastodiplomatiassa. Nyt maiden pitää ryhtyä toimenpiteisiin sitoumustensa tuomiseksi sektoritasolle”, sanoo yksi tutkimuksen tekijöistä, Jan Burck tiedotteessa.

Parhaiten pärjää Ruotsi, joka on sijalla neljä. Se johtuu verrattain positiivisesta kehityksestä uusiutuvassa energiassa sekä päästöissä henkeä kohti. Sen jälkeen tulevat Liettua, Marokko, ja Norja.

Suomi on sijalla 9. Se on toiseksi paras maa päästökategoriassa mutta toisaalta energiankäyttö on liian korkealla. Lisäksi huolta herättää se, että hallitus tukee fossiilisia polttoaineita, kuten turvetta, raportissa todetaan.

Raportissa oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana myös EU kokonaisuutena. Se selvisi sijalle 21.

Viimeisillä sijoilla ovat Saudi-Arabia, Iran ja Etelä-Korea, jotka eivät ole edistyneet juuri lainkaan päästöjen vähentämisessä ja energiankäytössä. Pariisin sopimuksesta eronnut Yhdysvallat on sijalla 56 ja Australia sijalla 57.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!