Moraalipoliisi vastaan Iranin some-yhteisö

Uusi kännykkäsovellus helpottaa moraalipoliisin välttelyä Iranissa.

Iranissa jatkuu nokkapokka konservatiivisen hallinnon ja vapaampaan elämäntyyliin haikailevien kansalaisten välillä. Avuksi on tullut sosiaalinen media, jossa tämän vuoden hittituotteeksi on noussut kännykkäsovellus Gershad.

Iranissa julkista käytöstä valvoo moraalipoliisi, joka tunnetaan liian vapaamieliseksi tulkittujen kansalaisten simputtamisesta. Julkisen nöyryyttämisen kohteeksi voivat joutua erityisesti naiset, joilla on liian avonainen huntu tai meikkiä, mutta myös länsimaisesti pukeutuneet miehet. Myös nuoret parit joutuvat usein poliisin hampaisiin.

Anonyymien koodaajien kehittämä Gershad on Android-kännykkään ladattava sovellus, jonka avulla iranilaiset voivat jakaa tietoa moraalipoliisien liikkeistä tai tarkastuspisteistä, ja näin välttää läksytyksen – tai pahempaa.

Koodaajien Google Play -sivulla kerrotaan, että vuonna 2014 moraalipoliisi antoi kolme miljoonaa varoitusta, laittoi 207 000 henkeä allekirjoittamaan pakkotunnustuksia ja lähetti 18 000 ihmistä oikeuteen siveettömästä käytöksestä.

”Miksi meitä pitää nöyryyttää siksi, että pukeudumme miten tahdomme? Se kuuluu perusoikeuksiin”, koodarit kirjoittavat.

Aiheesta kertoi ensimmäisen kerran länsimaissa Britannian yleisradio BBC.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!