Ympäristöpakolainen joka sekunti

Tulvia, myrskyjä ja muita luonnonkatastrofeja pakenee yksi ihminen vuoden jokainen sekunti. Ympäristöpakolaisten määrä on suurempi kuin sotien ja konfliktien tuottamien pakolaisten, vaikka heistä puhutaan vähemmän.

(IPS) — Tulvia, myrskyjä ja muita luonnonkatastrofeja pakenee yksi ihminen vuoden jokainen sekunti. Ympäristöpakolaisten määrä on suurempi kuin sotien ja konfliktien tuottamien pakolaisten, vaikka heistä puhutaan vähemmän.

Ilmastonmuutos tuottaa äärimmäisiä sääilmiöitä, jotka yhdessä luonnonkatastrofien kanssa ajavat jatkuvasti enemmän ihmisiä liikkeelle. Viime vuonna yli 19,2 miljoonaa ihmistä 113 maassa joutui pakenemaan ympäristökatastrofeja, laskee Norjan pakolaisneuvosto NRC, jolla on yli 5 000 avustustyöntekijää eri puolilla maailmaa. Keskimäärin vuosittain katastrofeja pakenee 26 miljoonaa ihmistä, eli lähes yksi sekunnissa, järjestö kertoo.

Kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM ennustaa, että vuoteen 2050 mennessä ympäristötuhoja pakenevien ihmisten määrä nousee 200 miljoonaan. Suurin osa lähtee evakkoon rannikkoseuduilta.

YK:n ympäristöohjelma Unep muistuttaa, että rannikkojen asukkaat ovat erityisen suuressa vaarassa ilmaston lämmetessä. Lämpötilan kohotessa 1,1 tai 3,1 astetta arvioidaan merenpinnantason vastaavasti nousevan 0,3 tai 0,73 metriä. Alavilla rannikkoseuduilla merenpinnan nousu aiheuttaa tulvia, eroosiota ja suolaveden sekaantumista juomavesiin.

IOM:n johtaja William Lacy Swing muistuttaa, että jo tällä hetkellä maailmassa on yli 60 miljoonaa kotoaan vasten tahtoaan lähtemään joutunutta ihmistä. Suurin osa on paennut elinkelvottomiksi tai sietämättömiksi käyneitä ympäristöoloja. Ilmastonmuutos tuottaa äärimmäisiä sääilmiöitä, jotka yhdessä luonnonkatastrofien kanssa ajavat jatkuvasti enemmän ihmisiä liikkeelle. Viime vuonna yli 19,2 miljoonaa ihmistä 113 maassa joutui pakenemaan ympäristökatastrofeja, laskee Norjan pakolaisneuvosto NRC, jolla on yli 5 000 avustustyöntekijää eri puolilla maailmaa.

Kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM ennustaa, että vuoteen 2050 mennessä ympäristötuhoja pakenevien ihmisten määrä nousee 200 miljoonaan. Suurin osa lähtee evakkoon rannikkoseuduilta.

YK:n ympäristöohjelma Unep muistuttaa, että rannikkojen asukkaat ovat erityisen suuressa vaarassa ilmaston lämmetessä. Lämpötilan kohotessa 1,1 tai 3,1 astetta arvioidaan merenpinnantason vastaavasti nousevan 0,3 tai 0,73 metriä. Alavilla rannikkoseuduilla merenpinnan nousu aiheuttaa tulvia, eroosiota ja suolaveden sekaantumista juomavesiin.

IOM:n johtaja William Lacy Swing muistuttaa, että jo tällä hetkellä maailmassa on yli 60 miljoonaa kotoaan vasten tahtoaan lähtemään joutunutta ihmistä. Suurin osa on paennut elinkelvottomiksi tai sietämättömiksi käyneitä ympäristöoloja.

OIKAISU 22.8.2016: Juttuun lisätty puuttunut ensimmäinen kappale sekä lisätty lause 26 miljoonasta vuosittaisesta katastrofipakolaisesta.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!