Suomi myönsi asevientiluvan Uzbekistaniin – rauhanjärjestöltä kritiikkiä

Sadankomitean mukaan vientilupa on vastoin Suomen kansainvälisiä velvoitteita Uzbekistanin ihmisoikeusloukkausten vuoksi.

Rauhanjärjestö Sadankomitea kritisoi voimakkaasti valtioneuvoston päätöstä myöntää maastavientilupa suomalaiselle asevalmistajalle Sako Oy:lle Uzbekistaniin.

Valtioneuvoston eilen tekemän päätöksen mukaan Sako saa viedä Uzbekistaniin muun muassa 150 tarkkuuskivääriä, kiikaritähtäimiä sekä äänenvaimentimia. Loppukäyttäjänä on Uzbekistanin puolustusministeriö.

Sadankomitean mukaan vientilupa on vastoin Suomen kansainvälisiä velvoitteita, sillä esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on kertonut, että Uzbekistanissa tuhansia ihmisiä on vangittu poliittisin perustein, kidutus on osa rikosoikeusjärjestelmää ja viranomaiset vainoavat kansalaisjärjestöaktiiveja, oppositiopoliitikkoja sekä toimittajia.

Järjestö muistuttaa, että Suomea sitoo aseviennissä EU:n kanta, jonka mukaan vientilupa on evättävä esimerkiksi silloin, kun tuotteita saatetaan käyttää kansallisiin sortotoimiin.

”Kun tiedetään Uzbekistanin heikko ihmisoikeustilanne, on järkyttävää, että vientilupa on myönnetty. On myös kyseenalaista, kuinka täsmällisesti Suomi kykenee valvomaan vietävien aseiden ja tarvikkeiden loppukäyttöä. Erityisesti pienaseiden, joista Sakon vientiluvassa on kyse, laiton myynti eteenpäin on yleistä”, Sadankomitean kannanotossa todetaan.

Asevientilupia myöntävät Suomessa tapauskohtaisesti muun muassa puolustusministeriö, ulkoministeriö, sisäministeriön poliisiosasto ja valtioneuvosto. Rauhanjärjestöt ovat aiemmin kritisoineet myös Suomen asekauppaa Lähi-idän konfliktimaiden kanssa. Viimeisimpien tilastotietojen mukaan Suomesta viedään eniten aseita Ruotsiin, Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!