Järjestöt: Pariisin iskut eivät lopeta ilmastoaktivismia

Ranskan hallitus kielsi ilmastomielenosoitukset turvallisuussyistä, mutta muualla aiotaan yhä marssia.

Ranskan hallituksen päätös kieltää ilmastomielenosoitusten järjestäminen YK:n ilmastokokouksen alla ei lopeta ilmastoaktivismia, sanovat ympäristöjärjestöt.

”Hallitus voi kieltää mielenosoitukset, mutta meitä ei hiljennetä. Tämä vaikeuttaa alkuperäisiä suunnitelmiamme, mutta löydämme silti tavan, jolla pariisilaiset voivat vaatia ilmasto-oikeudenmukaisuutta”, sanoo ympäristöliike 350.orgin Ranskan-kampanjoitsija Nicolas Haeringer järjestön tiedotteessa.

Ranska isännöi 30.11. alkavaa YK:n ilmastokokousta, jonka tuloksena on määrä solmia globaali ilmastonmuutosta hillitsevä sopimus.

Maa päätti kuitenkin keskiviikkoiltana kieltää marraskuun viimeiselle viikonlopulle sekä ilmastoneuvotteluiden lopulle suunnitellut ilmastomielenosoitukset Pariisissa sekä muualla Ranskan kaupungeissa. Syynä ovat viikko sitten tapahtuneet tuhoisat terrori-iskut, joissa kuoli 129 ihmistä. Marssin järjestämistä pidetään liian vaarallisena.

Maan ulkoministeri Laurent Fabius muistutti uutistoimisto Reutersin mukaan, että järjestöt pääsevät yhä YK:n ilmastonmuutoskonferenssiin. Suljetuissa ja turvallisissa tiloissa tapahtuvaa toimintaa ei myöskään aiota kieltää. Ilmastonmuutosjärjestöjen koalition RAC Francen koordinaattori Alix Mazounie kuitenkin huomautti, ettei Ranska silti ole kieltänyt turisteilta pääsyä Eiffel-torniin tai joulumarkkinoille.

Pariisin lisäksi kokouksen alkamisen yhteydessä on määrä järjestää noin 50 isoa ilmastomarssia eri puolilla maailmaa, mukaan lukien Helsingissä. Oheistapahtumia on yli 2 200. Tavoitteena on lyödä viime syksyn ennätykset. Tuolloin ilmastomielenosoituksiin osallistui noin 600 000 ihmistä ympäri maailman.

Ympäristöjärjestöt toivovat nyt, että vaikka Pariisissa ei marssita, muualla marssittaisiin.

”Nyt on vieläkin tärkeämpää, että ihmiset kaikkialla marssivat viikonloppuna niiden puolesta, jotka eivät voi, osoittaakseen, että olemme päättäväisempiä kuin koskaan kohtaamaan ihmiskunnan haasteet toiveikkaasti, ei peläten”, sanoo kampanjajärjestö Avaazin apulaisjohtaja Emma Ruby-Sachs.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!