Yhdysvallat alkaa jälleen myydä Bahrainille aseita kritiikistä huolimatta

Bahrain on ollut pannassa ihmisoikeustilanteensa takia, mutta nyt Yhdysvallat haluaa tunnustaa maan "edistyksen".

Yhdysvallat aikoo jälleen aloittaa asemyynnin Bahrainille useamman vuoden tauon jälkeen kritiikistä huolimatta. Maan ulkoministeriön maanantaina julkistaman lausunnon mukaan asemyyntiä jatketaan, vaikka maan ihmisoikeustilanteessa on yhä parannettavaa.

”Vaikka emme olekaan sitä mieltä, että ihmisoikeustilanne Bahrainissa on kunnossa, — uskomme, että on tärkeää tunnustaa, että Bahrainin hallitus on saavuttanut merkittävää edistystä ihmisoikeusuudistuksissa ja liennytyksessä”, lausunnossa sanotaan.

Bahrainissa on ollut epävakaata vuoden 2011 arabikeväästä alkaen. Tuolloin maan viranomaiset tukahduttivat rajusti rauhanomaisetkin mielenosoitukset ja mielenosoittajia tapettiin ja kidutettiin. Yhdysvallat pysäytti tapahtumien seurauksena miljoonien dollarien arvoisen asekaupan. Pieni osa palautettiin vuonna 2012.

Tarkkaa tietoa siitä, millaisia aseita Bahrainiin aiotaan myydä, ei ole. Sisäministeriön kohdalla rajoitukset kuitenkin pidetään voimassa. Se tulee saamaan vain välttämättömiä terrorismin vastaisessa taistelussa tarvittavia välineitä, kertoo Wall Street Journal.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) kritisoi asekaupan aloittamista. Se muistuttaa, että alle kaksi viikkoa sitten Bahrain tuomitsi maan tunnetuimman oppositiohahmon Sheikh Ali Salmanin neljäksi vuodeksi vankilaan tämän kritisoitua julkisesti hallitusta. Alkuvuodesta maa tuomitsi vankilaan myös tunnetun ihmisoikeusaktivisti Nabeel Rajabin Twitter-kommenttien vuoksi.

Obaman hallinto teki oikein vaatiessaan vankien vapauttamista, mutta hallinnon päätös palauttaa asekauppa vain rohkaisee viranomaisia armottomaan sortoon. Tämä on selvä esimerkki siitä, miten väärät teot puhuvat kovemmin kuin oikeat sanat”, sanoo Sarah Margon, HRW:n Washingtonin johtaja.

Yhdysvaltain mukaan Bahrain on toteuttanut osan suosituksista, joita maan vuoden 2011 väkivaltaisuuksia tutkinut komissio on antanut. HRW kuitenkin muistuttaa, ettei maa ole asettanut syytteeseen yhtään tärkeää viranomaista ja on vapauttanut vain yhden 13 tärkeästä oppositiojohtajasta, tämänkin vasta lähes täyden vankilatuomion jälkeen.

Yhdysvaltain lausunnon mukaan asekaupan palauttamisella halutaan tunnustaa myös Bahrainin tärkeys taistelussa Syyriassa ja Irakissa toimivaa islamistista ääriliikettä Isisiä vastaan. Bahrain on mukana Yhdysvaltain johtamassa Isisin vastaisessa liittoumassa ja on pommittanut Syyriaa. Yhdysvalloilla on Bahrainissa ilmatukikohta.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!