Amnesty: Länsimaat eivät puutu Uzbekistanin kidutukseen

Ihmisoikeusjärjestön mukaan Yhdysvallat ja EU suojelevat geostrategisia ja kaupallisia intressejään.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kritisoi Yhdysvaltoja, Saksaa ja muita EU-maita, jotka eivät sen mukaan puutu Uzbekistanissa tapahtuvaan kidutukseen, koska ne suojelevat geostrategisia ja kaupallisia intressejään.

Järjestön tällä viikolla ilmestyneen raportin mukaan Uzbekistanin hallitus käyttää kidutusta kaikkiin, joita se pitää uhkana kansalliselle turvallisuudelle. Poliisi ja sotilaat kiduttavat pidätettyjä saadakseen tunnustuksia ja lahjuksia sekä pelotteena. Poliisin käytössä on äänieristettyjä ja maanalaisia kidutussellejä, ja kidutusmetodeina ovat muun muassa raiskaukset ja sähköshokit.

Vaikka kidutus on laitonta, valitukset päätyvät harvoin oikeuteen asti.

”On julkinen salaisuus, että kuka tahansa viranomaisten epäsuosioon joutuva voi päätyä kidutetuksi Uzbekistanissa. Monet valtiot, Yhdysvallat mukaan lukien, katsovat tätä sormien läpi, ilmeisesti miellyttääkseen ’terrorismin vastaisen sodan’ liittolaistaan”, sanoo Amnestyn Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Tiina Valonen.

Uzbekistan on Afganistanin rajanaapuri, mikä tekee siitä strategisesti tärkeän maan terrorismin vastaisessa sodassa. Maa on Yhdysvaltain liittolainen, ja myös Saksalla on Uzbekistanissa lentotukikohta. Siksi maan ihmisoikeusongelmista on raportin mukaan vaiettu, ja EU ja Yhdysvallat ovat pikemminkin kehuneet sen edistystä.

EU asetti Uzbekistanille sanktioita vuonna 2005 tapahtuneen joukkomurhan jälkeen, mutta pakotteet on sittemmin poistettu. Myös Yhdysvallat poisti vuonna 2012 rajoitukset Uzbekistaniin suuntautuvalle sotilaalliselle avulle. Maat myös sopivat uudesta sotilasyhteistyöstä tänä vuonna.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!