Indonesiaan kattava terveysvakuutus

Kriitikot ovat kuitenkin epäilleet riittävätkö järjestelmän rahat kaikkeen luvattuun hoitoon.

Indonesia. Yksi maailman mittavimmista terveysjärjestelmien remonteista alkoi tammikuussa Indonesiassa. Kaikki indonesialaiset on tarkoitus saada kattavan terveysvakuutuksen piiriin viiden vuoden sisällä.

Ennen uudistusta verovaroin rahoitetun terveysvakuutuksen piirissä on ollut 86 miljoonaa köyhäksi luokiteltua indonesialaista. Myös virkamiehillä ja armeijalla on ollut omat vakuutuksensa.

Kaikki erilaiset järjestelmät on tarkoitus yhdistää yhdeksi.

Virallisessa palkkatyössä käyvät indonesialaiset joutuvat tulevaisuudessa maksamaan tietyn prosenttiosuuden palkastaan pakolliseen terveysvakuutukseen. Yrittäjien ja epävirallisen sektorin työntekijöiden kuukausimaksut määritellään prosenttien sijaan rupioissa. Summien suuruus vaihtelee puolestatoista neljään euroon kuukaudessa, kertoo tutkimus- ja analyysiyritys Economist Intelligence Unit.

Vakuutuksen on tarkoitus kattaa niin perusterveydenhuollon kuin erikoissairaanhoidonkin kuluja. Kriitikot ovat epäilleet riittävätkö järjestelmän rahat kaikkeen luvattuun hoitoon.

Lähes 250 miljoonan asukkaan Indonesia on maailman neljänneksi väkirikkain maa.