K ymmenen vuotta sitten Angie oli nimeltään Walter.
”Synnyin pojaksi ja minut kasvatettiin poikana. Mutta olen aina tiennyt olevani nainen”, hän sanoo.
Kun Angie kertoi vanhemmilleen vaihtavansa sukupuoltaan ja nimeään, hänen äitinsä ilmoitti valitsevansa lapselleen uuden nimen.
”Hän totesi synnyttäneensä minut tietyn nimiseksi, joten hänellä oli oikeus nimetä minut uudelleen”, Angie muistelee hymy suupielessä.
Niin Walterista tuli laillisesti Beatriz Alvarez. Hän oli Rosarion kaupungissa ensimmäinen transsukupuolinen ihminen, joka sai uuden henkilöllisyystodistuksen. Sen mahdollisti toukokuussa 2012 hyväksytty laki.
Toisin kuin useimmissa muissa maissa Argentiinan uuden sukupuoli-identiteettilain mukaan sukupuolen korjaamiseen ei tarvita sen enempää lääkärintodistusta kuin oikeuden päätöstäkään. Henkilön oma vakaumus ja ilmoitus viranomaisille riittää.
Tähän mennessä yhteensä 4000 transsukupuolista henkilöä on hyötynyt lain antamasta itsemääräämisoikeudesta. Laki on ainutlaatuinen koko maailmassa.
Äidin antaman nimen lisäksi Angie halusi löytää itselleen vielä oman nimen. Niinpä hänestä tuli Angie, 1970-luvun amerikkalaisnäyttelijän Angie Dickinsonin mukaan. Dickinson näytteli poliisirooleja useissa TV-sarjoissa.
Myös uusi Angie haki poliisivoimiin päästäkseen sitä kautta palomieheksi.
”Minua ei olisi koskaan hyväksytty poliisiksi, jos esimieheni olisi tiennyt, että kävin läpi hormonihoitoja. Rosariossa ei ollut tuolloin yhtään ainoaa naispoliisia – transpoliiseista puhumattakaan”, Angie muistelee.
Sittemmin Angie on kääntänyt tarinansa edukseen ja puhunut siitä avoimesti myös julkisuudessa. Hän on edennyt urallaan ja uskaltanut vaatia oikeuksiaan. Kun esimies vaati Angieta leikkaamaan pitkät hiuksensa, tämä kertoi syrjinnästä paikallisessa televisiossa.
Nyt Angie vastaa yhdestä Rosarion kaupungin neljästä palokunnasta. Hänestä on tullut paikallinen kuuluisuus, jonka taksikuskitkin tunnistavat.
Demokratia on meille velkaa
”Kuka olet, jos sinulla ei ole henkilöllisyyttä? Et kukaan. Henkilöllisyys takaa, että olet olemassa muiden silmissä”, toteaa Marcela Romero. Hän on puheenjohtaja Argentiinan transseksuaaleja, transvestiitteja ja transsukupuolisia edustavassa Attta-järjestössä. Hän oli mukana valmistelemassa uutta lakitekstiä.
Järjestön mukaan Argentiinassa on arviolta kymmenen tuhatta transsukupuolista henkilöä. Heistä suurin osa on mieheksi syntyneitä naisia.
Jos ihmisen henkilöllisyys ei vastaa valittua sukupuolta, siitä seuraa monia ongelmia, kertoo Romero. Työnhaku vaikeutuu, pelko tulla kutsutuksi toiseen sukupuoleen viittaavalla nimellä tekee asioimisesta viranomaisten kanssa hankalaa. Sairausvakuutus ei korvaa hormonihoitoja. Ihmisestä tulee toisen luokan kansalainen.
Oikeuksien puuttuminen saattaa johtaa prostituutioon, jopa ennenaikaiseen kuolemaan. Attta-järjestö arvioi, että valtaosa Argentiinan transsukupuolisista työskentelee tai on työskennellyt prostituoituna. Vuonna 2007 transsukupuolisten ihmisten elinajanodotteeksi laskettiin 35 vuotta.
Myös Romero on työskennellyt prostituoituna. Hän tiesi olevansa identiteetiltään nainen jo 12-vuotiaana, kun hän saapui Buenos Airesiin köyhästä Chacon provinssista. Kahdeksantoistavuotiaasta lähtien hän kulki kadulta vankilaan ja takaisin.
”Argentiina oli diktatuurin runtelema, väkivalta oli arkipäivää”, hän sanoo.
1990-luvulla transsukupuolisten asema alkoi muuttua. Osa heistä alkoi vähitellen saada uutta sukupuolta vastaavia henkilöllisyystodistuksia. Satoja tapauksia vietiin oikeuteen: tavoitteena oli luoda ennakkotapauksia.
Myös Romero osallistui oikeustaisteluihin ja oli mukana perustamassa Attta-järjestöä. Nykyään hän kiertää esittelemässä Argentiinan uutta lakia ulkomailla, muun muassa Euroopan parlamentissa.
Romero ei ole unohtanut uutta lakia edeltänyttä taistelua. Kun hän kertoo siitä, hän siteeraa aina lakiin kirjattua, järjestöjen kanssa yhteistyössä kirjoitettua johdantotekstiä: ”Emme halua olla demokratian unohdettuja kansalaisia. Demokratia on meille velkaa.”
Osaksi yhteiskuntaa
Yessica, 42, ja Carla, 36, tekevät vapaaehtoistyötä Attta-järjestössä. Kerran viikossa he kokoustavat muiden vapaaehtoisten kanssa Munizin infektiosairaalan tiloissa. Yhtenä iltana viikossa he ottavat kondomipaketit mukaansa ja lähtevät kaupungin kuumimpiin kortteleihin, Constitucioniin ja Floresiin. Siellä he odottavat juhlijoita diskojen ja yökerhojen ovilla.
”Tavoitteemme on, että transprostituoitujen kynnys tulla hiv-testiin olisi matalampi”, kertoo Yessica.
”Monille testin tekeminen on vaikeampaa kuin heteroille tai homoille. Tavallisessa sairaalassa he pelkäävät tulevansa kohdelluiksi miehinä ja kutsutuiksi miehen nimellä.”
Aiemmin sekä Yessica että Carla ovat itsekin työskennelleet prostituoituina. Uudet henkilöllisyyspaperit ovat antaneet heille mahdollisuuden uuteen työpaikkaan, ensin Attta-järjestön parissa ja nyttemmin myös kaupungintalolla muutamana tuntina viikossa.
”Olemme nyt osa yhteiskuntaa”, he sanovat.
Muutos vie aikaa
Kun Daniela Ruiz perusti Cooperativa Artetrans -draamaryhmän vuonna 2010, hän halusi tehdä transsukupuoliset näkyviksi ja tarjota mahdollisuuden työpaikkaan, vaihtoehtoja prostituutiolle.
”Teatteri tuo näyttelijöille elannon”, Ruiz sanoo.
Ryhmään kuuluu parikymmentä näyttelijää. Lähes kaikki ovat transsukupuolisia. Kolme neljäsosaa työskentelee myös prostituoituina.
Emma, 25, on yksi näyttelijöistä. Hän on kuulunut ryhmään neljä vuotta.
”Teatteri on pelastanut minut”, vaaleahiuksinen Emma sanoo. Hän keimailee peilin edessä, kokeilee asentoja ja eleitä.
Kun Emma saapui 11-vuotiaana ensimmäistä kertaa teatteritunnille, hän oli vielä poika. 14-vuotiaana hän alkoi näytellä yleisön edessä ja pukeutua tytöksi.
”Vanhempani luulivat ensin, että olen homo”, Emma nauraa.
Emman tuorein rooli on Adela Federico Garcia Lorcan traagisessa näytelmässä Bernarda Alban talo.
”On vaikea löytää ryhmää, jossa minua kohdeltaisiin tasavertaisena näyttelijänä. En tiedä, onko kyse varsinaisesta syrjinnästä, mutta toistaiseksi minut on valittu vain prostituoidun rooleihin.”
Daniela Ruiz muistuttaa, että transsukupuolisten tie täydellisen hyväksynnän saavuttamiseen tulee olemaan pitkä. Hän puhuu neljästä sukupolvesta.
”Laki oli ensimmäinen askel, teatteriryhmä oli toinen askel. Seuraava askel on, etteivät transsukupuoliset lapset joudu kokemaan sitä, mitä me olemme kokeneet.”
Manuel halusi prinsessaksi
Yksi iso askel otettiin viime vuonna, kun 6-vuotias Luana-tyttö sai ensimmäisenä translapsena maailmassa uuden henkilöllisyystodistuksen, vanhempiensa pyynnöstä. Manuel-nimiseksi pojaksi syntynyt Luana oli toistanut kaksivuotiaasta asti vanhemmilleen olevansa prinsessa ja haluavansa vaihtaa nimeä.
Pari kuukautta lain voimaan tulon jälkeen Luana ja hänen vanhempansa kääntyivät lääkäri Adrien Helienin puoleen. Helien perusti transsukupuolisille suunnatun vastaanoton buenosairesilaiseen sairaalaan jo vuonna 2005. Silloin laki oli vielä kaukainen haave.
”Hoitojärjestelmä sivuutti transihmiset kokonaan. Leikkaukseen haluavan oli suunnattava Thaimaahan tai Chileen. Ainoa mahdollinen paikka oli yhteiskunnan marginaalissa”, Helien muistelee.
Marginaalisuus johti väkivaltaan ja terveydellisiin ongelmiin, kuten hiv-tartuntoihin. Leikkauksen jälkeistä hoitoa ei ollut tarjolla.
Tällä hetkellä Helien hoitaa noin sataa potilasta. Vuoden 2012 laki mahdollistaa laillisen sukupuolenkorjauksen lisäksi helpomman pääsyn korjausleikkaukseen. Se takaa myös ilmaiset hormonihoidot.
Attta-järjestön mukaan kolmasosa transukupuolisista haluaa leikkauksen, mutta toistaiseksi niitä tehdään vain kahdessa sairaalassa.
”Korjausleikkaukset eivät ole prioriteetti sairaaloissa. Leikkaussaleja on hankala saada varattua”, Helien sanoo.
Kymmenen vuoden taistelun jälkeen Marcela Romero on iloinen lain tuomista muutoksista ja ylpeä sen saamasta laajasta kannatuksesta. Hän selittää sen vahvan transyhteisön ansioksi.
Argentiinan pitkä historia taistelussa ihmisoikeuksien puolesta auttaa sekin. Myös lakimuutoksen ajoitus oli onnistunut. Laki hyväksyttiin pari vuotta sen jälkeen, kun samaa sukupuolta olevat parit saivat oman avioliittolakinsa.
”Vaikka valtio ja yhteiskunta eivät enää kohtele transsukupuolisia kaltoin, tarvitaan useita sukupolvia ennen kuin syrjäytyminen ja syrjiminen lakkaavat”, Romero muistuttaa.
Askel sitä kohti otettiin lokakuussa 2014, kun Luana juhlisti ensimmäistä vuottaan virallisesti tyttönä.
Käännös: Taina Tervonen