Pakolaisapu: Sisäministeriö ajamassa siirtolaisia maan alle

Päivi Räsäsen suunnitelmat ovat luomassa uuden paperittomien ryhmän, järjestö sanoo.

Hallituksen syyskuun lopussa esittämät lakimuutokset vapaaehtoisen paluun järjestelmään ovat merkittävä takaisku suomalaiselle siirtolaispolitiikalle, arvioi Suomen Pakolaisapu.

Järjestön mukaan sisäministeri Päivi Räsäsen ajamat muutokset nykylakiin ovat synnyttämässä Suomeen kokonaan uuden ryhmän paperittomia, joiden määrä on pysynyt Suomessa tähän asti yleiseurooppalaisesti verrattuna matalalla tasolla. Hallituksen esityksen kulmakivenä on luopuminen nykyisestä käytännöstä, jossa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle henkilölle myönnetään tilapäinen oleskelulupa, jos häntä ei voi palauttaa hänen kotimaahansa.

”Sisäministeriön ehdottaman lakimuutoksen toteutuessa nämä henkilöt määrättäisiin palaamaan ’vapaaehtoisesti’ kotimaahansa, koska viranomaiset eivät voi ketään näihin maihin palauttaa”, Pakolaisapu sanoo.

”Todellisuudessa lakimuutos ei takaa ihmisten lähtemistä maasta. Heille jää edelleen mahdollisuus jäädä Suomeen maan alle, mikä ei ole kenenkään edun mukaista”, sanoo järjestön viestintäpäällikkö Kaisa Väkiparta.

Myös Suomen Amnesty on aiemmin kritisoinut uudistusta, jossa alaikäisten säilöönottoa vankilanomaisiin olosuhteisiin ollaan jatkamassa kansainvälisten suositusten vastaisesti.

EU:ssa elää tällä hetkellä miljoonia paperittomia siirtolaisia, joiden perusturva on usein hyvin heikoilla sosiaali- ja terveyspalvelujen puutteen sekä työmarkkina-aseman epävarmuuden vuoksi.

Esitys etenee hallintovaliokunnan käsiteltäväksi ensi viikolla. Pakolaisapu vetoaa, että muutokset asetettaisiin jäähylle siihen saakka, kunnes kaikki lain mahdolliset seuraukset ovat selvästi tiedossa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!