Kesäkoulu turvaa ruuan Andalusian köyhille lapsille

Lapsiperheiden työttömyys on kasvanut Espanjassa viime vuosina 290 prosenttia.

(IPS) — Espanjassa on lähes miljoona lapsiperhettä, joiden vanhemmilla ei ole työtä. Andalusian köyhimmät lapset käyvät nyt koulua ympäri vuoden saadakseen ruokaa.

Espanjan lapsiperheissä vanhempien työttömyys on kasvanut 290 prosenttia vuosina 2007–2013 ja koskettaa nyt 943 000:ta perhettä. Maan työttömyys on 26 prosenttia, mutta köyhyys koettelee myös monia eläkeläisiä ja pienipalkkaisia. Köyhiä lapsia Espanjassa on Romanian jälkeen eniten Euroopassa.

Eteläinen Andalusia kuuluu pahimpiin työttömyysalueisiin, lapsiköyhyys piinaa siellä varsinkin romaneja ja maahanmuuttajia. Alueen kansalaisjärjestöt ovat pyörittäneet kesäkouluja koko 2000-luvun, ja aluehallinto alkoi viime vuonna tukea ympärivuotista kouluruokailua.

Köyhimmät lapset saavat talvella ja nyt myös kesällä koulussa aamiaisen, lounaan ja välipalan maksutta. Kesäpäivät kuluvat järjestöjen vetämän harrastustoiminnan parissa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!