EU:lle kritiikkiä rajavalvonnan ulkoistamisesta

Tunisian kanssa allekirjoitettu liikkuvuuskumppanuussopimus siirtää vastuuta rajavalvonnasta Tunisialle, kritisoi joukko järjestöjä.

Euroopan unioni ja Tunisian rajavalvontavirastot ovat allekirjoittaneet kiistanalaisen liikkuvuuskumppanuussopimuksen, jolla pyritään tiivistämään yhteistyötä maahanmuuttoviranomaisten kanssa.

EU:n komission mukaan sopimuksen tarkoituksena on helpottaa ihmisten liikkumista sekä lisätä Tunisian viranomaisvastuuta turvapaikkahakemusten käsittelyssä.

Sopimus on kuitenkin saanut siirtolaisuuskysymysten parissa työskentelevät kansalaisjärjestöt varpailleen, sillä niiden mukaan EU näyttää pyrkivän lähinnä tiukentamaan unionin rajoja ja tuuppaavan vastuun turvapaikkahakemuksista ja rajavalvonnasta ulkomaille.

Muun muassa ihmisoikeusjärjestöjen kansainvälinen kattojärjestö FIDH tulkitsee sopimuksessa luvatut parannukset liikkuvuuteen vain näennäisiksi, sillä tekstiin on kirjattu vain muutamia konkreettisia laillisia väyliä unioniin muuttamiseksi. Sopimuksen ensisijaisena tavoitteena näyttääkin olevan siirtolaisten pääsyn estäminen EU:n rajoille, järjestöt arvioivat.

Järjestöt myös pelkäävät, että EU:n ja Tunisian välistä yhteistyötä ollaan tiivistämällä edelleen aloittamalla sopimusneuvottelut niin kutsuttujen laittomien maahanmuuttajien takaisinotosta. Vastaava sopimus esimerkiksi Espanjan ja Marokon välillä on toiminut pohjana Espanjan hallituksen vaatimuksille uudesta välittömät palauttamiset Marokkoon mahdollistavasta mekanismia, jota Human Rights Watch on kritisoinut Espanjan, EU:n ja kansainvälisen lainsäädännön vastaiseksi.

”Sen sijaan, että nämä toimenpiteet tarjoaisivat suojelua kaikkein haavoittuvimmassa oleville väestönosille, ne asettavat valtiot asemaan, jossa ne ovat vaarassa rikkoa kansainvälisiä sitoumuksia ja perusoikeuksia, kuten palautuskieltoperiaatetta, oikeutta hakea turvapaikkaa, oikeutta lähteä maasta mukaan lukien omasta maasta”, järjestöt toteavat.

Kantaa ottaneet järjestöt korostavat, että Eurooppaan pääsyn mahdollistavien laillisten kanavien puute on syy sille, miksi tuhannet siirtolaiset vaarantavat vuosittain henkensä Välimerellä. Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n mukaan kaikkiaan 45 000 siirtolaista saapui meren yli Italiaan ja Maltaan viime vuonna.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!