Amnesty: Transihmisten oikeuksissa pahoja ongelmia Suomessa

Korjattavaa löytyy myös muualta Euroopassa, järjestö sanoo.

Transihmisten perusoikeuksien toteutuminen on Suomessa heikkoa, arvioi Amnesty International uudessa raportissaan, jossa vertaillaan useiden eurooppalaisten valtioiden translakeja.

Järjestön mukaan Suomessa ongelmana on erityisesti pitkä lääketieteellinen prosessi, jonka transihmiset joutuvat käymään läpi muuttaakseen juridisen sukupuolensa.

Vuosittain sukupuolenkorjausprosessiin hakeutuu Suomessa noin 200 ihmistä. Euroopassa elää kokonaisuudessaan jopa 1,5 miljoonaa ihmistä, jotka eivät koe syntymässä määriteltyä sukupuolta oikeaksi.

Kaikissa raporttia varten tutkituissa maissa, joihin kuuluivat Suomi, Tanska, Norja, Saksa, Irlanti, Ranska ja Belgia, epäonnistuttiin kansainvälisten suositusten noudattamisessa, joiden mukaan juridisen sukupuolen muuttamisen on oltava nopeaa, avointa ja ihmisarvoa kunnioittavaa, Amnesty muistuttaa.

”Kaikkien raportissa tutkittujen maiden lainsäädännöt luovat tilanteen, jossa juridisen sukupuolen muutosta hakeva henkilö joutuu luopumaan toisista ihmisoikeuksistaan, kuten fyysisestä itsemääräämisoikeudestaan tai oikeudestaan yksityiseen ja perhe-elämän suojaan”, sanoo Amnestyn Suomen osaston sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija Tiina Oikarinen.

Muun muassa Ruotsissa, Tanskassa, Irlannissa ja Suomessa, juridisen sukupuolen muuttamiseksi ihmisen täytyy suostua lukuisiin lisätutkimuksiin ja toimenpiteisiin, kuten hormonihoitoihin, sterilisaatioon tai leikkauksiin. Esimerkiksi Suomessa vaatimus hedelmättömyydestä voi johtaa pakotettuun hormonihoitoon, Amnesty sanoo.

Myös prosessiin vaaditut psykologiset tutkimukset koettiin nöyryyttävinä, raportissa todetaan.

Raporttia varten haastatellut asiantuntijat ilmoittivat kannttavansa hedelmättömyysvaatimuksen poistamista. Myös muun muassa Seta on ajanut pitkään translain kokonaisuudistusta.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!