Palkittu Hollywood-näyttelijä Scarlett Johansson on joutunut ankaran kansainvälisen kritiikin kohteeksi ilmoitettuaan ryhtyneensä israelilaisen virvoitusjuomayhtiö SodaStreamin malliksi.
SodaStreamin tuotteita on jo pitkään kutsuttu ”verikupliksi” palestiinalaisten oikeuksia ajavien boikottiliikkeiden keskuudessa, sillä yrityksellä on tehtaita miehitetyllä Länsirannalla.
Kritiikki Johanssonia kohtaan kiristyi tällä viikolla, kun kehitysyhteistyöjärjestö Oxfam ilmoitti keskustelleensa näyttelijän kanssa sopimuksen jatkosta. Johansson on toiminut Oxfamin julkkisedustajana viime vuosikymmeneltä lähtien, mutta uusi mainoskampanja SodaStreamin kanssa on suoraan ristiriidassa Oxfamin omien Länsirannan siirtokuntia vastustavien periaatteiden kanssa.
”Oxfam uskoo, että siirtokunnissa toimivat yritykset edistävät palestiinalaisten keskuudessa jatkuvaa köyhyyttä ja oikeuksien kieltämistä”, Oxfam sanoo.
Oxfam huomautti jo aiemmin Sex and the City -tv-sarjan tähti Kristin Davisille tämän aloitettua mainostaa siirtokunnissa valmistettavia kosmetiikkayritys Ahavan tuotteita. Davis purki yhteistyösopimuksensa Ahavan kanssa pian huomautuksen jälkeen.