Artikkelikuva

Attac käy rahoituksen mahtia vastaan

Uudella Haloo, onko järjestössä? -palstalla Maailman Kuvalehti kysyy järjestöiltä, mitä ne oikein tekevät.

Attac-järjestöä koskeviin kysymyksiin vastaa kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki, yksi Attacin kolmesta puheenjohtajasta.

Keitä te oikein olette?

Suomen Attac on vuonna 2001 perustettu järjestö, joka etsii demokraattisia vaihtoehtoja rahoituksen ylivallalle ja yksipuoliselle globalisaatiolle. Olemme osa kansainvälistä Attac-verkostoa, joka sai alkunsa 1990-luvun lopulla Ranskassa. Attacin teemat ovat olleet viime vuosina paljon esillä, erityisesti vuonna 2008 alkaneen rahoituskriisin ja taantuman takia.

Mitä te teette?

Suomen Attac toimii tiiviissä yhteistyössä muiden maiden Attacien kanssa. Käymme säännöllisesti eurooppalaisissa kokouksissa ja foorumeissa. Osallistumme mielenilmauksiin ja lobbaustoimintaan.

Suomessa järjestämme monenlaisia tapahtumia, näkyvistä tempauksista syvällisen keskustelun seminaareihin.

Selvittelemme myös aihepiirimme teemoja tutkimustoiminnan ja tutkivan journalismin keinoin. Tuotamme teoksia, joita on käytetty laajasti esimerkiksi kouluissa maailmantalouden perusteiden opettamisessa, kuten kirja Maailman- talouden ABC – taloustietoa taviksille.

Mikä on paras saavutuksenne?

Pyrimme edistämään yhteiskunnallista oppimista globaaleissa asioissa. Siksi tuntuukin, että jotain on saavutettu, kun tällä hetkellä rahoitusmarkkinoita säädellään uusiksi, pankkeja valvotaan tiukemmin ja rahoitustransaktioverokin on toteutumassa. Ikävä kyllä oppiminen on ollut toistaiseksi vähäistä. Esimerkiksi nyt EU:ssa mennään pääosin ihan väärään suuntaan, eikä vähiten demokratian kannalta. Kaiken lisäksi Attacin tavoittelemat globaalin solidaarisuuden ja demokratian ideat ovat vasta aluillaan. Tehtävää meillä riittää!

Mitkä ovat suurimpia esteitänne?

Meillä on ollut kaksi isoa ongelmaa viime aikoina. Ensimmäinen on sama kuin monilla muillakin järjestöillä, eli jäsenmäärän lasku. Jäsenmaksun maksaneita on aiempaa vähemmän.

Toinen on vähäinen medianäkyvyys. Emme ole onnistuneet saamaan näkyvyyttä, vaikka puhummekin juuri tällä hetkellä paljon esillä olevista asioista. 2000-luvun alkupuolella alter-globalisaatioliikkeen nousun aikoihin meiltä kyseltiin hyvin paljon kommentteja, mutta nykyään mediaa ei tunnu kiinnostavan.

Miksi minun pitäisi liittyä teidän jäseneksenne?

Uskomme, että rahoituksen mahti ja rahoituskriisit huolestuttavat monia, niin kuin demokratiakehityksen heikolta näyttävä suuntakin. Yritämme tarjota silti positiivisiakin visioita tulevaisuudesta ja paljon hauskaa toimintaa.

Jos järjestönne olisi eläin, mikä se olisi?

Kun Attac perustettiin Ranskassa, nimellä tarkoitettiin myös hyökkäystä, pyrkimystä tehdä poliittinen aloite. Siinä mielessä voisi ajatella, että olisimme joku petoeläin. Peto ei kuitenkaan kuvaa meitä parhaiten: olemme enemmänkin delfiini, älykäs ja nopealiikkeinen eläin.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!