Luottamus hallitukseen romahti Tunisiassa

Kyselyn mukaan jatkuvat talousvaikeudet saattavat selittää epäluottamuksen kasvua.

Tunisialaisten luottamus maata syksystä 2011 hallinneeseen islamistihallitukseen on romahtanut, samaan aikaan kun taloudelliselle epävarmuudelle ei näy loppua, selviää Gallupin kyselystä.

Keväällä tehdyn kyselyn mukaan tunisialaisista enää kolmannes luottaa maan hallituksen kykyyn hoitaa asioita ja enää joka neljäs ilmoittaa kannattavansa hallintoa. Vielä vuoden 2012 lopulla hallitusta kannatti ja sen toimintaan luotti yli puolet tunisialaisista.

Ennahda-puolueen johtaman hallituksen uskonnollinen politiikka on jakanut tunisialaisia, mutta laaja-alaisesti kasvaneen epäluottamuksen taustalla saattavat olla myös maan taloudelliset vaikeudet, jotka ovat voimistuneet vuoden 2010 vallankumouksen jälkeen, Gallup arvioi.

Kyselyn mukaan enää alle 60 prosenttia tunisialaisista sanoi tulevansa toimeen nykyisillä tuloillaan, kun vielä ennen vallankumousta luku oli 77 prosenttia. Toimeentulovaikeudet ovat lisääntyneet vallankumousta edeltävästä ajasta kaikissa tuloryhmissä. Yhtä aikaa tunisialaisten usko työmarkkinoihin on hiipunut entisestään – työn löytämisen koki vaikeaksi jo lähes kolme neljästä haastatelluista. Joka kuudes tunisialainen on työtön.

Gallup selvitti tunisialaisten mielipiteitä haastattelemalla yli 1 000 yli 15-vuotiasta tunisialaista.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!