Raportti: Vammaiskysymykset tiiviimmin osaksi Suomen ulkopolitiikkaa

Vammaisnäkökulma tulisi sisällyttää osaksi kaikkea ulkosuhteiden hoitoa, esitetään Abilis-säätiön raportissa.

Vammaiskysymykset tulisi kytkeä tiiviimmin osaksi sekä Suomen kahdenvälisiä suhteita että kahdenvälistä kehitysyhteistyötä, ehdotetaan Abilis-säätiön selvityksessä vammaisten ihmisoikeuksista Suomen ulkopolitiikassa.

Suomi on profiloitunut edelläkävijänä vammaisjärjestöjen ja vammaisten osallistumisessa kehitysyhteistyöhön, ja raportin mukaan erityisesti tukea kansalais- ja vammaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle on kansainvälisesti kiitetty.

Haasteena kuitenkin on muiden ulkopolitiikan sektoreiden passiivisuus sekä koordinaation puute ulkoasiainhallinnossa, raportissa todetaan. Vammaisuus tulisikin ottaa huomioon kaikessa ulkoasiainministeriön ohjelmatyössä, kuten esimerkiksi Australiassa, Irlannissa ja Kanadassa on tehty.

Vammaiskysymykset voisi esimerkiksi sisällyttää yhteistyöhön Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltojen kanssa, raportissa esitetään. Raportin ulkoministeriölle laatineen Tuomas Tuuren mukaan nousevat taloudet, kuten Brasilia, Intia ja Etelä-Afrikka tarjoavat mahdollisuuksia uusille vammaispoliittisille avauksille esimerkiksi liittyen koulutukseen ja esteettömyyteen ja yksi yhteistyökohde voisi olla vammaistutkimus sekä opiskelijoiden asema.

”Vammaistutkimusta ja vammaisten opiskelijoiden asemaa voisi tukea yliopistojen yhteistyössä esimerkiksi tutkijavaihtojen, vierailevien professorien ja muiden yhteistyön muotojen kautta. Suomen ensimmäisellä vammaisprofessuurilla on tässä erityinen rooli”, Tuure arvioi.

Ministeriöön tulisi myös palkata vammaisasiantuntija ja lisätä ministeriön henkilöstön tietoisuutta vammaiskysymyksistä sekä kesäkuussa julkaistusta ulkoministeriön ihmisoikeusstrategiasta, raportissa suositetaan.

Suomi valmistelee parhaillaan vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen ratifiointia nykyisen hallituksen toimikaudella. Sopimus ei juurikaan laajenna ihmisoikeuksia, vaan ”täsmentää olemassa olevan ihmisoikeusnormiston soveltamista vammaisten osalta”.

Abilis-säätiön selvitys vammaisten ihmisoikeuksista Suomen ulkopolitiikassa on ulkoasiainministeriön tilaama ja se on osa ministeriön vakiintunutta yhteistyötä vammaisten ja vammaisjärjestöjen kanssa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!