Lääkärijärjestö: Muukalaisviha lisääntynyt Euroopan terveydenhuollossa

Euroopan talouskriisi heijastuu muukalaisvihana ja hyvinvointivaltion alasajona, selviää Maailman lääkärit -järjestön raportista.

Euroopan talouskriisin nostattama muukalaisviha ja siirtolaisten leimaaminen heijastuu myös terveydenhuoltoon, varoittaa Maailman lääkärit -järjestö uudessa raportissaan.

Järjestön mukaan erityisesti Kreikan ja Espanjan lainsäädäntöelimet ovat asettaneet tarpeettomia rajoituksia ulkomaalaisten, paperittomien ja siirtolaisten oikeuksille päästä terveydenhuollon piiriin. Samalla budjettikuri rokottaa Euroopan muiden heikossa asemassa olevien vähemmistöjen, kuten narkomaanien, turvapaikanhakijoiden ja seksityöläisten mahdollisuuksia saada palveluita.

”Talouskriisi on monessa maassa ajamassa alas hyvinvointivaltiota ja julkista terveydenhuoltoa”, kommentoi järjestön lääkäri Alvaro Gonzales raportin julkistamistilaisuudessa Brysselissä.

Järjestön mukaan suurimmat ongelmat löytyvät Euroopan kriisimaista. Esimerkiksi Kreikassa julkinen terveydenhuolto on käytännössä kaatumassa, raportissa arvioidaan.

Maailman lääkärit -järjestön potilaiksi päätyneistä siirtolaisista puolella ei ole pysyvää asuinpaikkaa ja 27 prosenttia oli kokenut väkivaltaa. Jopa viidennes kertoi, että heiltä oli evätty pääsy terveydenhuoltoon viimeisen kahdentoista kuukauden aikana.

Paperittomien tilanne on myös Suomessa huono, sillä lainsäädäntö ei edes tunnista paperittomien olemassaoloa. Ainoastaan oikeus kiireelliseen terveydenhuoltoon on olemassa, mutta sekin on maksullista.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!