Bahrainilaisaktivistit pysyvät telkien takana

Muun muassa Ranska ja Iso-Britannia ovat kritisoineet päätöstä, joka pitää voimassa toisinajattelijoiden jopa elinkautiset vankeusrangaistukset.

Bahrainilainen oikeusistuin on pitänyt voimassa 13:n vuoden 2011 mielenosoituksiin osallistuneen aktivistin tuomiot, jotka vaihtelevat viiden vuoden vankeusrangaistuksesta elinkautisiin.

Kyseessä oli aktivistien viimeinen mahdollisuus saada tuomionsa peruttua oikeusteitse.

Aktivistit tuomittiin alun perin 20 hengen ryhmässä vuonna 2011 valtiovallan syrjäyttämisen juonimisesta. Seitsemän heistä on piilossa tai ulkomailla. Taustalla olivat arabikevään mielenosoitukset, jotka levisivät alkuvuonna 2011 myös Bahrainiin. Turvallisuusjoukot tukahduttivat protestit voimakeinoin.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan syytetyt eivät kuitenkaan syyllistyneet rikoksiin, vaan todisteet koostuvat pakotetuista tunnustuksista sekä julkisista mielenilmauksista uudistusten puolesta.

Tuomittujen valitukset hylättiin aiemmin vetoomustuomioistuimessa syyskuussa.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on pahoitellut päätöstä, ja myös ihmisoikeusjärjestöt kritisoivat sitä. Myös Ranska ja Iso-Britannia ovat ilmaisseet pettymyksensä.

Bahrainin ihmisoikeustilanne on viime aikoina herättänyt huolta. Syksyllä maa kielsi julkiset kokoontumiset ja mielenosoitukset. Vuoden 2011 mielenosoituksia tutkinut riippumaton tutkimuskomissio on esittänyt suosituksia ihmisoikeustilanteen parantamiseksi, mutta niitä ei ole järjestöjen mukaan lupauksista huolimatta toteutettu.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!