Ihmisoikeusliiton tuore pääsihteeri huolissaan eriarvoistumisesta

Päivi Mattila haluaa soveltaa ihmisoikeusajattelua köyhyyden ja eriarvoisuuden tarkasteluun Suomessa.

,

Ihmisoikeudet eivät toteudu Suomessa esimerkiksi peruspalvelujen saatavuudessa, sanoo Ihmisoikeusliiton uutena pääsihteerinä tammikuun alussa aloittava valtiotieteen tohtori Päivi Mattila.

Aiemmin muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin ihmisoikeustyön johtajana työskennelleen Mattilan mukaan kansainvälisen työn jälkeen Ihmisoikeusliiton pääsihteerin työ on hyvä mahdollisuus päästä tarkastelemaan Suomen ihmisoikeushaasteita.

”Haluaisin tarkastella, miten ihmisoikeusmekanismit voisivat taipua köyhyyden ja eriarvoistumiseen kysymysten tarkasteluun Suomessa. Ihmisoikeushaasteet täällä liittyvät esimerkiksi peruspalvelujen saatavuuteen ja ulkomaisten työntekijöiden oikeuksiin”, Mattila sanoo.

Hän aikoo jatkaa työssään myös Ihmisoikeusliiton aiempien teemojen, kuten vähemmistöjen oikeuksien, korostamista.

Mattila on aiemmin toiminut asiantuntijana ulkoministeriön kehityspoliittisella osastolla sekä tutkijana ja opettajana Helsingin yliopistossa. Hän väitteli valtiotieteiden tohtoriksi vuonna 2011 kehitysmaatutkimuksesta.

Vuonna 1979 perustetun Ihmisoikeusliiton tavoitteena on edistää perus -ja ihmisoikeuksien toteutumista ja vastustaa ihmisoikeusloukkauksia. Liiton päätoiminta-alue on Suomi.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!