Nauhurilta kuuluu kahden miehen keskittynyt puhe. Taustalla soi musiikki, joku laulaa, on paljon kilinää, puhetta ja hälyä. Ollaan Holiday Inn -hotellin kattobaarissa Abu Dhabissa vuonna 2011:

Esa: ”Se tän kirjan arvo on varmaan, että se tuo ihmiskasvot näille tarinoille, kun nythän ne puhuu vaan joukoista, joita tänne tulee.”
Saeed: ”Niin, eikä yksilöi, ei tiedetä, mitä yksilötasolla tapahtuu.”
Esa: ”Niin, ne tarinat jää pimentoon.”

Tällaisten keskustelujen pohjalta kirjoitettiin syksyllä ilmestyvä romaani Mohammed, suomalainen, joka tuo yhteen niputetut turvapaikanhakijoiden tarinat yksittäisten ihmisten kautta esiin.

Keväällä 2010 Saeed Warsame otti Esa Salmiseen yhteyttä. Hänellä oli mielessään kolmen ihmisen tarinat ja halu kirjoittaa ne kirjaksi. Hän tarvitsi kuitenkin kirjailijan, koska oma kielitaito ei kirjoitettuna riittänyt. Warsame tunsi ennalta Kepassa toimitussihteerinä työskentelevän Salmisen, joka on kirjoittanut kaksi Afrikkaan sijoittuvaa romaania.

”Tiesin, että Saeed on hyvä tarinan­iskijä. Hän esitteli minulle mielessään olevat hahmot ja heidän tarinansa ja kiinnostuin niistä heti”, Salminen kuvailee. Myös kustantamo Johnny Kniga oli sitä mieltä, että idea on hyvä.

Ideat, kasvot, tarinat, hahmot – kaikki nuo sanat viittaavat Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden elämään. Kirja kertoo kolmesta turvapaikanhakijasta: parikymppisestä miehestä Abdulkadirista eli oikealta nimeltään Mohammedista, nuoresta somalitytöstä Loolista ja kolmekymppisestä naisesta Zabrasta. He kaikki ovat somaleja ja heidän tarinansa kutoutuvat yhteen Rovaniemen vastaanottokeskuksessa.

Suomalaisuus kehittyy

Salmisen tehtävänä oli romaanin kasaaminen kirjaksi puhuttujen tarinoiden pohjalta, kaunokirjallisen ilmaisun hiominen, romaanin rakenteen terävöittäminen – sekä läpi työprosessin jatkokysymysten esittäminen Warsamelle, toisinaan hieman härnätenkin.

”Somalikysymykseen tiivistyy paljon Suomessa. Somalialaiset ovat ensimmäinen suuri pakolaisryhmä Afrikasta ja varmaan siksi tulleet näin isoksi yhteiskunnalliseksi ilmiöksi – ja myös syntipukiksi.”

Salminen korostaa, että ainakin Helsingissä tuntuu, että osittain nimenomaan somalialaisten ansiosta suomalaisuus kehittyy: alkaa olla toisennäköisiä suomalaisia ja yhä uudenlaiset tavat olla suomalainen käyvät tavallisemmiksi. Monietnistä suomalaisuutta on ollut aina, mutta somalialaisten saapuminen 1990-luvun alussa ajoittui muutenkin Suomen kansainvälistymiseen ja kävi siksi symboliseksi ajankuvaksi.

Nykyisin Abu Dhabissa asuva Saeed Warsame pakeni Somalian Mogadishusta Suomeen turvapaikanhakijana ensimmäisten joukossa. Vuonna 1990 kaikki oli uutta, niin tulokkaille kuin vastaanottaja­maillekin. Kaikki oli vielä hauskaa, eikä tarvinnut valehdella.

Valehtelun pakko

Juuri valehtelun pakko, maahanmuuttokonsultit ja se eri tavoin julma koneisto, joka koulii turvapaikanhakijoita muuttamaan menneisyytensä, nousee romaanissa yhdeksi keskeiseksi teemaksi: nuori mies valehtelee tulevansa Somaliasta, tyttö valehtelee tädin neuvojen mukaisesti olevansa sotaorpo, nainen jättää kertomatta saapumispaikkansa olleen alun perin Kreikka. Tuo valheellisessa todellisuudessa elämisen pakko on romaanin henkilöille ahdistavampaa kuin sota synnyinmaassa, huoli perheestä tai omasta selviytymisestä.

Saeed: ”Jos sun nimi on Esa Salminen, niin sä ootkin Yuka Yussunen. Mistä ne voi tietää, kuka sä olet.”
Esa: ”Niin, sä et edes näytä sitä passia.”
Saeed: ”Ei, eii… (-) ei saa kertoa omaa nimeä. (-) Mohammedilla on vaan se ongelma, että kaikki koulutodistukset, ajokortti, kaikki, on vanhalla nimellä.”

Salminen korostaa, että tietynlainen huiputtaminen on inhimillistä, ja kaikki ihmiset tekevät sitä silloin, kun haluavat antaa jonkinlaisen kuvan itsestään – turva­paikanhakijat eivät ole tästä irrallaan olevia pyhimyksiä.

”Heidän tilanteensa on erityinen, koska tarinat, jotka he kertovat viranomaisille vaikuttavat suoraan isoihin asioi­hin: saako turvapaikanhakija jäädä Eurooppaan, saako hän tuoda perheenjäsenet turvaan sodan keskeltä.”

Joissain tapauksissa kulttuuriset piirteet, tabut ja häpeä saavat peittelemään tarinanpalasia. Salminen arvioi, että paineet kertoa mahdollisimman hyvä tarina ovat varmasti melkoiset.

”Jotakuinkin ymmärrän tarpeen, joka romaanin henkilöillä on peitellä osia taustoistaan ja ymmärrän ehkä jotain siitä, miten tärkeä oma perhe ja suku heille on. Toivon, että lukijallekin myös se puoli aukeaa.”

Salminen korostaa, että kanssakirjailija Saeed Warsamelle valehtelun vyyhdin esiintuominen ja purkaminen oli alusta alkaen todella tärkeää. Warsame haluaa romaanilla sanoa somaliyhteisölle, että lopettakaa tuo, lakatkaa valehtelemasta.

Ihmisiä, ei kulttuureita

Mohammed, suomalainen -romaanin toinen tärkeä teema liittyy ihmisen kohtaamiseen yksilönä hänen edustamansa kulttuurin tai uskonnon sijaan.

”Vierastan suomalaista maahanmuuttokeskustelua, jossa pohditaan, sopivatko jotkut kulttuurit asumaan yhdessä. Se on outoa – ihmisethän ne asuvat yhdessä”, Esa Salminen sanoo.

Kahden ihmisen välisistä keskusteluista syntyi tällä kertaa romaani, ensimmäinen Suomeen muuttaneen somalialaisen kirjoittama. Se on tekona tärkeä – ja kenties seuraava Suomessa asuvan maahanmuuttajan kirjoittama romaani käsitteleekin jo jotain muuta kuin maahanmuuttoa tai turvapaikan hakemista.

Salminen korostaa, että kirja raapaisee yhtä ilmiötä ja jos se aiheuttaa keskustelua, niin se on tehtävänsä tehnyt.

”Maahanmuutto on osa tämän ajan Suomea, joten on väistämätöntä, että se myös näkyy kaunokirjallisuudessa. Minusta olisi hienoa, jos meillä olisi enemmän maahanmuuttajataustaisia kirjailijoita, ehkä tällainen dialogi on yksi askel myös sitä kohden.”

Mohammed, suomalainen -romaanin henkilöt yrittävät pärjätä niissä olosuhteissa, joihin heidät heitetään, yhä uudelleen ja uudelleen – Rovaniemen vastaanottokeskuksen jälkeen kuka eri puolilla Suomea, kuka palautettuna Afrikassa. Mutta yksi tosiasia piirtyy romaanissa kirkkaimmin: Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden kohtalot ovat täysin sattumanvaraisia eivätkä ainakaan oikeudenmukaisia.

Saeed: ”Jokaikinen päivä kaikki sanoo, että no kohta saat oleskeluluvan ja kohta sun elämä paranee, oi että kun sä menet eteenpäin ja kohta saat oman asunnon ja meet Suomen kouluun ja blaa-blaa-blaa. ( – ) Mohammed ei enää halua nähdä heitä, kun ei hän voi kertakaikkiaan kuulla sitä, että sanotaan, että nyt sä et saa valittaa, sullahan on kaikki järjestyksessä.”