Artikkelikuva

J.M. Coetzee: Kesä

Leikittelyä elämänkerran genrellä.

Etelä-Afrikan Kapkaupungissa vuonna 1940 syntynyt John Maxwell Coetzee tutkii romaanissaan Kesä oman kirjailijanuransa alkuvaiheita 1970-luvulla ulkopuolisen silmin. Teos on pisteliäs ja kubistinen muotokuva miehestä, jota nimittäminen suureksi kirjailijaksi lähinnä naurattaa.

Kesä on Coetzeen kolmas omaelämänkerrallinen teos, aiempia ovat Poikavuodet ja Nuoruus. 

Ruotsin akatemia myönsi Coetzeelle vuonna 2003 Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Perusteluissaan akatemia totesi hänen olevan muun muassa ”armoton länsimaisen sivilisaation ja sen kosmeettisen moraalin arvostelija”.

Nobelin lisäksi J.M.Coetzee on palkittu Booker-palkinnolla vuosina 1983 ja 1999.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!