Kotona meillä oli aika vähän luettavaa. Sanomalehtien lisäksi vanhemmillani ei ollut kytköksiä kirjallisuuteen tai kulttuuriin. Niinpä luin joka ikisen kotoa löytämäni painetun läpyskän kannesta kanteen”, sanoo costaricalainen runoilija Luis Chaves, 42.

Pääkaupungissa San Joséssa asuva runoilija arvelee, että tällainen villi lukemisen into avautuu vain niille, joilla on kirjailijan itu sisällään.

”Lukeminen kun on loppujen lopuksi yksi kirjoittamisen muoto”, hän sanoo.

Chaves alkoi kirjoittaa jo alakoulussa. ”Vaikka en koskaan salaillut kirjoittamista, se oli kuitenkin aika henkilökohtaista puuhaa. Kaveriporukoissani harrastukseni olisi vaikuttanut oudolta.”

Luultavasti siksi, ettei perheen tai suvun piiristä löytynyt samaistumiskohdetta, Chavesin ei tullut mieleenkään opiskella kirjallisuutta, filologiaa tai mitään aihetta sivuavaa.

”Ehkä myös siksi, että suhteeni kirjallisuuteen on aina ollut jotenkin intiimi, harrastelijamainen, kokeileva – vielä nykyisinkin.”

Todellisuutta muuntelemassa

Kun kuitenkin ihan ”oikea” ammatti kerran piti olla, Chaves valmistui maatalous-ekonomisiksi. Sitten ”kirjallisen suonen syke voitti”.

”Aloin etsiä keinoja hankkia elinkeinoa
jostain kirjoittamiseen liittyvästä: tein käännöksiä, kirjoitin sanomalehtiin, olin toimittajana runo- ja kirjallisuuslehdessä.”

Ensimmäinen runokokoelma El Anónimo julkaistiin 1996.

Kirjoittamisensa lähtökohdaksi Chaves sanoo kommunikaation, halun sanoa jotain ja saada jonkun kuuntelemaan.

”Voin kirjoittaa ja laittaa tekstini säilöön, mutta sillä hetkellä kun päästän ne käsistäni, haluan että syntyy vuoropuhelu, ei niinkään henkilökohtainen – vaan välimatkan päästä – myös ajallisen.”
Chaves kirjoittaa kaikesta mikä häntä ympäröi.

”En keksi juonikuvioita, minulla ei ole siihen kykyä eikä kärsivällisyyttä. Toisin sanoen muuntelen todellisuutta sen verran, että se kuulostaa paremmalta ja suojelee asianosaisia – ehkä eniten itseäni.”

Chaves uskoo, että kuka tahansa hänen ikäisensä länsimaalainen ymmärtää, mistä hän kirjoissaan puhuu.

”Mutta se ei tarkoita, että kirjoittaisin heille. Kirjoitan siitä mitä näen ja mitä minulle tapahtuu – mikä ei eroa siitä, mitä suurimmalle osalle ihmisistä tapahtuu. Uskon, että on rehellisempää puhua itsestään saavuttaakseen jotain yhteistä, kuin puhua kaikkien nimissä – kun tosi-
asiassa puhuukin itsestään.”

Kirjoittaessaan Chaves sanoo ajattelevansa ensimmäistä tuntemaansa lukijaa – itseään. ”Sen jälkeen ajattelen muita, lähimmäisiäni, joiden toivoisin lukevan kirjoittamani. Kaukaisempien lukijoiden hahmottaminen on jo abstraktimpaa, en osaa kuvitella heitä.”

Jalkapallosta innostuva intellektuelli

Chavesin mielestä Costa Ricassa luetaan vähän. ”Minusta tosin tuntuu, että joka paikassa luetaan vähän”, hän täsmentää.

Chaves nauttii kotimaassaan arvostusta. Toistaiseksi häntä on käännetty italiaksi, englanniksi ja suomeksi.

”Costa Ricassa on niitäkin, joille edustan antikirjallisuutta ja antirunoutta – absurdeja termejä, joita ihmiset käyttävät asioista, joista eivät pidä. Kotimaassani on vielä tabu olla intellektuelli ja käydä samaan aikaan jalkapallo-otteluissa – mikä on naurettavaa. ”

Chaves itse on jalkapalloentusiasti. Vuonna 2010 häneltä julkaistiin teos El mundial 2010. Apuntes, joka sisältää kertomuksen joka ikisestä Etelä-Afrikan jalkapallon maailmanmestaruuskilpailun ottelusta.

Chaves myöntää, että runot löytävät lukijansa hankalammin kuin proosa.

”Mutta se, joka kirjoittaa runoja, ei todellakaan haaveile rocktähteydestä ja stadionien täyttämisestä”, hän sanoo.

”Minun juttuni on olla marginaalissa, se on ihan tietoinen valinta. Koko ajan olen puhunut samasta asiasta: että koskaan ei tulla löytämään vastauksia, ainoastaan enemmän kysymyksiä.”