Indonesia lupaa reippaita päästöleikkauksia

Indonesia on maailman viidenneksi suurin kasvihuonekaasujen tuottaja.

Bangkok, 18.04.11 (IPS) – Maailman viidenneksi suurin kasvihuonekaasujen tuottaja, Indonesia, lupaa leikata niitä 26 prosenttia vuoteen 2020 mennessä omalla kustannuksellaan. Ja jos rikkaat maat pitävät apulupauksensa, Indonesian päästöt vähenevät 41 prosenttia.

Ilmoitus tuli huhtikuussa Bangkokissa järjestetyssä YK:n kokouksessa, jossa valmisteltiin marraskuussa Etelä-Afrikan Durbanissa pidettävää ilmastohuippukokousta.

Moni muukin kehitysmaa on viime aikoina luvannut reippaita päästövähennyksiä. Tilannetta seuraava saksalainen Climate Analytics listaa esimerkkeinä Malediivit, Bhutanin, Papua-Uusi-Guinean ja Costa Rican.

Vapaaehtoisilla päästöleikkauksilla kehitysmaat pyrkivät osoittamaan olevansa talkoissa mukana, mutta myös viestimään teollisuusmaille, että niiltä odotetaan enemmän tekoja, Climate Analyticsin tutkija Marion Vieweg arvioi.

Kioton sopimus edellyttää, että teollisuusmaiden päästöt vähenevät viisi prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2012, jolloin sopimus umpeutuu.

YK:n ilmastopaneelin mukaan koko maailman päästöjen tulisi kutistua 25-40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä, jos lämpötilan nousu halutaan pitää alle kahdessa asteessa. Euroopan unioni on luvannut leikata päästöjään 20 prosenttia, mutta monien teollisuusmaiden kaavailut jäävät 10-15 prosenttiin.

Suurimmat päästöjen aiheuttajat ovat nyt Kiina, Yhdysvallat, Intia, Brasilia ja Indonesia.

(Inter Press Service)

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!