lokakuu 2008 - Maailman Kuvalehti

Eettisyyttä kilohintaan

Kuluttajat luulevat olevansa eettisempiä kuin ovatkaan. Siinäpä dilemma yrityksille.

Suomalaiset ajattelevat eettisesti, mutta menevät kuitenkin kauppaan ostamaan halpaa. Tämä on kärjistetysti ilmaistuna se, mitä vuoden alussa julkaistusta Terhi-Anna Wilskan kuluttajatutkimuksesta ilmenee.

Kuluttajat arvostelevat kulutuskeskeisyyttä, mutta hakevat silti nautintoa kuluttamisesta. Eettinen valveutuneisuus ja tietoisuus kuluttamisen ympäristövaikutuksista ovat lisääntyneet. Silti vain kolmannes meistä on valmis alentamaan elintasoaan ympäristön vuoksi, ja vasta joka viides pohtii tuotantoketjun eettisyyttä tuotetta ostaessaan, tutkimus kertoo.

Jos kuluttajien toiminta on näin ristiriitaista, mitä voidaan odottaa yrityksiltä?

Akatemiatutkija Minna Halme Helsingin kauppakorkeakoulusta ei usko pelkkään eettisyyteen tuotteen myyntikriteerinä.

”Eettisyys voi olla tuki brändille. Vasta kun muut asiat ovat kunnossa, se saattaa kääntää kuluttajan puolelleen.”

Halme kuitenkin myöntää, että yrityksen rooli on haastava, kun asiakkaiden asenteet ja toiminta ovat ristiriidassa. Yrityksen on löydettävä ne eettiset näkökulmat, jotka juuri kyseisen tuotteen kuluttajat kokevat merkittäviksi. Markkinointi on rakennettava tälle tiedolle.

Malttia kritiikkiin

Kuluttajat horjuvat valinnoissaan, mutta tämä ei oikeuta kyynistä asennoitumista yrityksiltä.

”Eettisyys voi olla yritykselle uhka, mutta myös mahdollisuus. Toimimalla oikein ja kertomalla siitä selkeästi yritys voi saavuttaa vastuullisuudellaan kilpailuedun”, sanoo Omatuntotalous-kirjan kirjoittaja Leena Aavameri.

Aavamerta ärsyttää Björn Wahlroosin toteamus, että yrityksillä ei ole muuta yhteiskuntavastuuta kuin voiton tuottaminen. ”Laillisesti näin on, mutta laki sanoo myös, että yhtiöjärjestys voi määrätä toisinkin.”

Aavameri kyseenalaistaa myös ajatuksen, jonka mukaan eettisyys olisi automaattisesti tavallista kalliimpaa.

Esimerkiksi investointipakki Goldman Sachsin tutkimus osoitti, että vastuullisiksi luokiteltujen yritysten osakekurssit nousivat kahden vuoden aikana jopa 25 prosenttia enemmän kuin muiden pörssiyhtiöiden. Pitkällä aikavälillä investoinnit voivat myös tuottaa muuta kuin taloudellista tulosta, jonka avulla taas voidaan saada materiaalista tuottoa.

Minna Halme puolestaan toivoo kriitikoilta malttia silloin, kun yritykset pyrkivät parempaan onnistumatta heti täydellisesti.

Esimerkiksi Neste Oil -jahdista hän on tuohtunut. Neste Oilia on arvosteltu siitä, että se käyttää palmuöljyä biodieselin raaka-aineena. Palmuöljyplantaasit vievät ruokakasveilta viljelypinta-alaa ja vaikuttavat haitallisesti muun muassa suosademetsiin. Kumppania julkaisevalla Kepalla on kampanja nykyisiä biopolttoaineita vastaan.

Halme myöntää, että nykyiset ensimmäisen sukupolven biopolttoaineet ovat ongelmallisia eikä niiden käytön pitäisi missään nimessä olla tulevaisuuden ratkaisu.

”Nesteessä tehdään parhaillaan tuotekehittelytyötä kolmannen sukupolven biopolttoaineen kehittämiseksi. Vielä tässä vaiheessa ei ole olemassa tarpeeksi metsien korjuutähteistä peräisin olevaa raaka-ainetta, mutta Neste työskentelee sitä kohti. Sen on kuitenkin samaan aikaan pystyttävä rakentamaan markkinat biopolttoaineelle, jotta kysyntä ja jakeluketju ovat valmiita sitten, kun uudet tehtaat ja laitteisto alkavat tuottaa kolmannen sukupolven biopolttoainetta. ”

Halme pelkää, että Neste Oilin sisällä innovaatioita vastustavat haluavat biopolttoaineiden arvostelun vuoksi luopua koko hankkeesta ja palata vanhaan. Siitä ympäristö ei ainakaan hyötyisi.

Tehostusta tiedotukseen

Aavameri ei sysäisi kaikkea vastuuta myöskään kuluttajalle. ”Eettinen kuluttaminen on vaikeaa. Tuotteita ja palveluita ei välttämättä ole tarjolla. Eettinen suklaapatukka saattaa olla kaksi kertaa kalliimpi kuin tavallinen.”

Yhtenä ongelmana Aavameri pitää viestintää. ”Me suomalaiset voitamme paljon raporttikisoja. Eettiset teot pitää osata kaivaa esille vuosikertomuksista ja selvityksistä. Niitä ei tuoda esille helpossa muodossa kuluttajalle. ”

Halme pitääkin monia suomalaisia yrityksiä mainettaan parempina.

”Esimerkiksi Kesko on tehnyt kovasti töitä ympäristöasioiden ja sosiaalisen vastuun eteen jo 1990-luvun alusta. Se voisi viestiä teoistaan enemmän kuluttajien suuntaan.”

Halmeen mukaan Kesko on tarttunut myös haastavana pidettyyn alihankintaketjun hallintaan ja pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että tehtaiden olosuhteet paranisivat. Halme muistuttaa, että kansainvälisesti Kesko on hyvin pieni toimija, joten sille asioihin vaikuttaminen on vielä haastavampaa kuin jättiyrityksille.

Toimitusketjun vastuullisuuden hallinta on Halmeen mielestä suomalaisyritysten isoin ongelma.

”Vaatekaupassa saa olla 007, jotta saa selville, missä tuote on valmistettu ja kuka sen on tehnyt”, myös Aavameri toteaa.

Kun Aavameri yhdessä Jaana Haapalan kanssa kirjoitti kirjaa yritysten yhteiskuntavastuusta, kirjoittajat törmäsivät moniin sertifikaatteihin, joista eivät aiemmin tienneet mitään.

”Sertifikaattien moninaisuus tekee niistä vaikeasti hahmotettavia. Jos painotetaan sosiaalista vastuuta, jääkö ympäristönäkökulma huomiotta?”

Yritysten mukaan tietoa tuotantoprosessista on mahdoton saada, koska tuote tehdään osissa ja eri osat saatetaan tuottaa eri maissa.

Minna Halmeen mielestä tämä vastaus ei kuitenkaan enää ole tyydyttävä. Hän ottaa esimerkiksi Anttiloissakin myytävän Switcher-vaatemalliston, josta on saatavilla tuotteen DNA. Se on kirjainkoodiyhdistelmä, jonka voi syöttää yrityksen nettisivuille. Koodin avulla kuluttaja saa tietää esimerkiksi tehtaan, jossa kangas on kudottu ja vaate ommeltu.

Voitto on sivutuote

Välillä vaikuttaa jopa siltä, että yritykset ovat eettisessä ajattelussa paljon kuluttajia edellä.

Ympäristökeskustelussa tapahtui murros pari vuotta sitten, kun huippujohtajat alkoivat käyttää kovempia sanoja kuin aktivistit konsanaan. Al Goren vanavedessä muun muassa Shellin ja Nokian hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila ilmaisi vahvasti kantansa ekologisuuden puolesta.

Whole Foods -yrityksen perustaja John Mackey uskoo tilanteeseen, jossa kaikki voittavat.

”Yritysten on tultava tietoisiksi siitä, että niillä on syvempi tarkoitus. Ajattelemme helposti, että liike-elämän tarkoitus on maksimoida voitto ja osakkeiden arvo, mutta tämä on suurimmaksi osaksi myytti”, Mackey sanoi taannoin Time-lehden huippujohtajien paneelissa.

Mackeyn mukaan yrityksen pääasiallinen tarkoitus tulisi olla intohimo tuottaa hyviä tuotteita tai palveluita kestävästi ja siten, että tuotannosta hyötyvät kaikki osapuolet. Taloudellinen voitto on vain mukava sivutuote.

Uskoopa Mackeyn vilpittömyyteen tai ei, lohduttautua voi sillä, että motiiveilla ei ole merkitystä, jos teot ovat kestäviä.

Eettinen kuluttaminen voi tarkoittaa milloin mitäkin

* Reilun kaupan merkki takaa oikeudenmukaisen korvauksen kehitysmaiden viljelijöille ja työntekijöille. Osa tuloista käytetään elinolojen parantamiseen. Lapsityövoima on kielletty, kaikkien tuotteiden alkuperä tiedetään ja tuotannossa noudatetaan tiukkoja ympäristömääräyksiä.

* Luonnonmukaisessa maataloustuotannossa suositaan uusiutuvia raaka-aineita ja kierrätystä. Siinä pidättäydytään käyttämästä synteettisiä torjunta-aineita, väkilannoitteita, hormoneja, antibiootteja ja geenimuuntelua. Erityistä huomiota kiinnitetään eläinten lajityypillisen käyttäytymisen mahdollistamiseen, eläinten hyvinvointiin ja luonnollisten, lajinmukaisten rehujen käyttöön.

* Lähiruoalla tarkoitetaan ruokaa, jonka tuotannossa käytetään oman alueen raaka-aineita ja tuotantopanoksia ja näin edistetään aluetalouden toimintaa ja työllisyyttä.

* Eläinoikeusjärjestö Animalia on luonut standardin eläinkokeettomille kosmetiikka- ja kodinkemikaalituotteille. Standardin noudattajat sitoutuvat siihen, ettei yritys osta ainesosia, valmistusreseptejä eikä tuotteita toimittajilta, jotka ovat olleet osallisena eläinkokeissa. Lista yrityksistä on saatavilla Animalian verkkosivuilla.

* Usein eettiset valinnat myös tukevat toisiaan. Spiegel-verkkolehdessä julkaistun Foodwatch-järjestön taulukon mukaan luomuvegaaniruokaa syövä ihminen tuottaa vuodessa saman verran kasvihuonepäästöjä kuin auto, jolla on ajettu 281 kilometriä. Sen sijaan tavallista sekaruokaa syövän vuotuiset päästöt vastaavat 4 758 :aa autolla huristeltua kilometriä.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2008

Lyhyet palat

Poliitikot reputtivat Koraani-kokeessa

Indonesia. Koraanin-lukuläksyt olivat jääneet tekemättä niiltä 81 Indonesian Acehin provinssin alueparlamenttivaalin ehdokkaalta, jotka karsiutuivat vaalista jo ennen varsinaista äänestystä. He näet epäonnistuivat Koraanin tuntemusta mittaavassa kokeessa.

Lähes 1 400 ehdokasta osallistui Acehin itsenäisen vaalikomission järjestämään kokeeseen.

”Kaikki epäonnistuneet ehdokkaat ovat kansallisista puolueista, kun taas kaikki kuuden paikallispuolueen ehdokkaat läpäisivät kokeen”, Yarwin Adi Dharma Acehin itsenäisestä vaalikomissiosta kertoi Jakarta Postille syyskuussa.

Vaalikomissio pitää mahdollisena, että ehdokkaiden hylkäämisen vuoksi nostetaan oikeusjuttuja. Dharma toteaa kuitenkin, ettei tätä ole vielä tapahtunut, ja arvelee syyksi puolueiden pelkoa leimautua epäislamilaisiksi.

Naiset vahvistavat valtaansa Ruandassa

Ruanda. Naiset ovat ottaneet enemmistön Ruandan parlamentissa. Ruandan kansallisen vaalikomission alustavien tietojen mukaan naiset saivat syyskuun vaaleissa 44 paikkaa maan parlamentista. Kaikkiaan Ruandan parlamentissa on 80 paikkaa, joten naisten osuus on 55 prosenttia.

Ruandassa naisten osuus parlamentissa on tähänkin asti ollut maailman suurin – 49 prosenttia. Nyt Ruandasta tulee ainoa maa maailmassa, jossa yli puolet kansanedustajista on naisia.

Ruandan perustuslaki takaa 30 prosenttia parlamenttipaikoista naisille. Kiintiöpaikkoihin pyrkivät naiset eivät saa edustaa mitään poliittista puoluetta. Ruandan perustuslaki määrää myös, että kaksi paikkaa parlamentista on varattava nuorison edustajille ja yksi vammaiselle kansanedustajalle.

Vaalikomission mukaan 55 prosenttia Ruandan 4,7 miljoonasta äänestäjästä on naisia. Naisten näkyvyys politiikassa johtuu myös siitä, että monet miehet saivat surmansa vuoden 1994 kansanmurhassa.

Ruandassa järjestettiin nyt toiset parlamenttivaalit kansanmurhan jälkeen. Presidentti Paul Kagamen johtama hallituskoalitio voitti vaalit lähes 80 prosentin ääniosuudella.

Mwangassa tulvii keskellä kuivaa kautta

Tansania. Kuivalla ja karulla Mwangan alueella Tansaniassa tulvii. Pellot täyttyvät vedestä, teitä on sortunut, ja Mtindin lähde on nykyään järvi. Järven pohjassa lähde pumppaa lisää vettä.

Mwangan tulvat eivät aiheudu sateista. Alueella sataa harvoin edes sadekaudella, ja nyt eletään kuivaa kautta. Vesi valuu Mwangaan Kilimanjarolta, jonka jäähuippu sulaa hurjaa vauhtia. Vedentulo sinänsä ei ole poikkeuksellista, mutta tulevan veden määrä on. Ja lisää on odotettavissa kuivan kauden edetessä ja lämpötilan noustessa.

Myös pohjavedet ovat Mwangassa korkealla. Aiemmin pohjaveteen käsiksi päästäkseen piti porata viisi metriä syvä reikä, nyt riittää puolitoista metriä. Pohjaveden nousu ja Kilimanjaron jäiden sulaminen yhtä aikaa tuottavat pelottavan vision: jos pinta- ja pohjavedet yhtyvät, entisen tasangon paikalla kimaltelee järvi.

Ympärileikkauksista turvallisempia Ugandassa

Uganda. Ugandan hallitus ja Makereren yliopisto patistavat yhteisvoimin ugandalaisia käyttämään entistä turvallisempia ja hygienisempia keinoja miesten ympärileikkauksissa.

Perinteisesti työskentelevät kirurgit tekevät usein monen miehen ympärileikkauksen samalla sterilisoimattomalla veitsellä eivätkä välttämättä pese käsiään ennen toimenpidettä. Tämä altistaa potilaan tulehduksille ja tartuntataudeille.

Hallituksen ja yliopiston yhteishanke on aloittanut valistustoiminnan Bugisun alueella. Tiedotustyötä tehdään muun muassa radiossa ja paikallisissa yhteisötapaamisissa.

Elokuussa Ugandan viranomaiset aloittivat myös kampanjan kannustaakseen miehiä ympärileikattaviksi. Kampanja on osa Ugandan hiv/aidsin ehkäisypolitiikkaa. Tutkimuksissa on todettu, että ympärileikkaus vähentää miehen hiv-tartuntariskiä noin 50-60 prosenttia.

Brasilian naiset avasivat suunsa kotiväkivallasta

Brasilia. Naisiin kohdistuvaa perheväkivaltaa kokevien ilmoitusten määrä lisääntyi Brasiliassa kuluvan vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana yli 100 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Brasilian naisten palvelukeskus kirjasi vuoden 2008 puolikkaan aikana yli 120 000 asiakaskontaktia, joista suurin osa koski naisten kokemaa fyysistä väkivaltaa.

Ilmoitusten määrän lisääntymisen taustalla on kaksi vuotta sitten säädetty, perheensisäisen väkivallan kieltävä laki. Luvut paljastavat, että laki on tuttu yhä useammalle väkivallan uhrille.

Uusi laki edellyttää valtiolta myös suojan ja neuvonnan tarjoamista väkivallan uhriksi joutuneille tai sen uhan alla eläville naisille. Brasilian hallitus onkin tänä vuonna sijoittanut kymmenen miljoonaa realia eli yli neljä miljoonaa euroa uusien oikeusistuinten perustamiseen ja naisille suunnattujen oikeusturvakeskusten toimintaan. Turvakotien ja muiden palveluiden luomiseen Brasiliassa sijoitetaan tänä vuonna seitsemän miljoonaa realia.

Hindut ja kristityt napit vastakkain Orissassa

Intia. Hindujohtaja Swami Laxmanananda Saraswatin ja neljän hänen seurueensa jäsenen murha on nostattanut hindut katolisia vastaan Orissan osavaltiossa Intian itäosassa. Väkivaltaisuuksissa on surmattu jo kymmeniä ihmisiä. Hinduryhmät ovat polttaneet maan tasalle kirkkoja ja luostareita sekä hyökänneet poliisiasemalle.

Viranomaisten mukaan Saraswatin murhan takana ovat maolaiskapinalliset, mutta jotkut hinduryhmät syyttävät veriteosta kristittyjä.

Yhteenottojen taustalla on ryhmien välejä jo pitkään kärjistänyt kiista: hindut syyttävät kristittyjä pappeja etnisten vähemmistöjen ja alhaisiin kasteihin kuuluvien hindujen käännyttämisestä lahjomalla. Kristityt ovat vastanneet syytöksiin sanomalla, että alakastiset hindut kääntyvät mielellään päästäkseen eroon kastijärjestelmästä.

Intian katoliset koulut protestoivat Orissan levottomuuksia sulkemalla maan kaikki 25 000 katolista koulua yhdeksi päiväksi.

Ruoan hinnannousu vaurastuttaa Paraguayta

Paraguay. Paraguay on hyötynyt maailmaa koetelleesta ruokakriisistä, raportoi kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Sen mukaan ruoan hinnannousu on parantanut Paraguayn kauppatasetta enemmän kuin minkään muun maan. Paraguay siis ansaitsee yhä enemmän rahaa viemillään maataloustuotteilla.

Erityisesti soijapavun viljely tuottaa vaurautta Paraguaylle. Maailman neljänneksi suurin soijapavun viejä on lähes kaksinkertaistunut tuotannon kahden viime vuoden aikana. Viime vuonna vienti kasvoi lähes 80 prosenttia. Myös muun muassa maissin ja vehnän tuotantoa on lisätty.

Toisaalta ruoan hinnannousu on vaikeuttanut Paraguayn köyhien elämää. Viime vuonna ruoan hinta nousi Paraguayssa 40 prosenttia. YK-järjestöjen mukaan hinnannousu ajoi lähes 300 000 paraguaylaista äärimmäiseen köyhyyteen vuonna 2007. Tämä tapahtui siitäkin huolimatta, että samana vuonna Paraguayn bruttokansantuote kasvoi 6,4 prosenttia. Luku on korkein kahteenkymmeneen vuoteen.

Ruandan orvot masentuvat

Ruanda. Yli puolet Ruandan orvoista kärsii masennuksesta, selviää yhdysvaltalais-ruandalaisesta kyselytutkimuksesta. Tulanen yliopiston ja Ruandan kansanterveystutkimuslaitoksen tutkimus julkaistiin The Archives of Pediatrics and Adolescent Medicine -aikakauslehdessä elokuussa.

Ruandassa suuri osa orvoista joutuu elämään omillaan ja pitämään huolta nuoremmista sisaruksistaan ilman aikuisen tukea. Ugandassa, Tansaniassa ja Zimbabwessa aiemmin tehtyjen tutkimusten mukaan perheenpäänä toimivat orvot masentuvat kuusi kertaa todennäköisemmin kuin muut lapset.

53 prosenttia nyt tehtyyn kyselytutkimukseen osallistuneista orvoista täytti masennuksen kriteerit psykiatrisella arviointiasteikolla. Noin neljäkymmentä prosenttia orvoista koki elämän merkityksettömäksi. Vain joka neljännellä oli läheinen ystävä. Lisäksi lähes 80 prosenttia orvoista sanoi, että heidän yhteisönsä hyljeksii orpoja.

Tutkimuksessa haastateltiin 539 orpoa Ruandan maaseudulla. Valtaosa orvoista harjoitti kotitarveviljelyä, mutta lähes puolet oli kyselyä edeltäneen viikon aikana syönyt vain yhden aterian päivässä. 93 prosenttia vastanneista oli käynyt koulua alle kuusi vuotta.

Ruandan viranomaisten mukaan maassa on lähes 300 000 orpoa. Suuri määrä johtuu Ruandan vuoden 1994 kansanmurhasta ja maata riepottelevasta hiv-epidemiasta.

Syöpä tappaa Afrikassa

Afrikka. Yhä useampi afrikkalainen kuolee syöpään, Maailman terveysjärjestö WHO raportoi. WHO arvioi, että vuoteen 2020 mennessä Afrikassa todetaan vuosittain noin miljoona syöpätapausta.

Erityisesti miesten eturauhassyövät ja naisten rintasyövät ovat lisääntyneet. Syöpään sairastutaan yhä nuorempana, ja sairaus diagnosoidaan yhä myöhemmässä vaiheessa. Asiasta kertoi eteläafrikkalainen Mail & Guardian -sanomalehti syyskuussa.

WHO:n mukaan syövän yleistyminen Afrikan maissa johtuu väestön ikääntymisestä, tupakoinnin yleisyydestä ja ravitsemuksen huonosta laadusta. Myös saasteet aiheuttavat syöpää. Maailmanpankin vuonna 2007 rahoittaman tutkimuksen mukaan ilmansaasteet aiheuttavat esimerkiksi Burkina Fason pääkaupungissa Ougadougoussa kaksisataa uutta syöpätapausta vuosittain.

Myös taloudellisen kehityksen arvellaan lisäävän syöpäriskiä. Ihmiset omaksuvat länsimaisen elämäntavan, syövät entistä enemmän rasvaista ruokaa ja liikkuvat entistä vähemmän.

Vain 21:ssä Afrikan 53 maasta on tarjolla syövän hoitoon käytettävää sädehoitoa. Monet afrikkalaiset kuolevat syöpään, vaikka tauti voitaisiin hoitaa. Useassa Afrikan maassa todennäköisyys selvitä syövästä onkin puolet pienempi kuin rikkaissa maissa.

Kapusiiniapinat osaavat myötäelämisen taidon

Maailma. Moni inhimillisenä pidetty ominaisuus on osoittautunut useille eläinlajeille yhteiseksi. Nyt kyseenalaistuu käsitys empatiasta erityisesti inhimillisenä piirteenä.

Yhdysvaltalaistutkijat perehtyivät kapusiiniapinoiden myötäelämisen kykyyn tarjoamalla apinoille mahdollisuuden saada ruokaa joko vain itselleen tai sekä itselleen että kaverilleen. Apinat valitsivat järjestelmällisesti jälkimmäisen vaihtoehdon, jos ne tunsivat ja näkivät lajikumppaninsa ja jos kumppaneista kumpikin sai saman verran ruokaa.

Tutkijoiden mukaan kyseinen myönteistä sosiaalisuutta osoittava käyttäytyminen osoittaa apinoiden saaneen iloa tai tyydytystä siitä, että niiden kumppanit saivat syödäkseen. Tutkijat uskovat käytöksen kumpuavan apinoiden kokemasta empatiasta.

Arka okapi näyttäytyi kameroille

Kongo. Eläintieteilijät ovat nähneet erittäin harvinaisen okapin viidakossa ensimmäistä kertaa viiteenkymmeneen vuoteen. Lontoon eläintieteellinen seura onnistui kuvaamaan okapin luonnossa Virungan kansallispuistossa Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Okapia uhkaavat sekä Kongon sisällissota että salametsästäjät. Okapin lihaa myydään kansallispuiston lähellä sijaitsevassa kylässä.

Okapi on kirahvin sukulainen, mutta sen kaula on lyhyempi. Se näyttääkin ehkä enemmän seepralta kuin kirahvilta – okapilla on nimittäin seepramaiset raidat jaloissaan. Lisäksi okapilla on musta, pitkä kieli, ja se pystyy puhdistamaan kielellään jopa korvansa.

Okapeja on eläintarhoissa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, mutta luonnossa okapeja on havaittu vain harvoin. Vuonna 2006 Maailman luonnonsäätiön WWF:n työntekijät löysivät okapien jalanjälkiä Virungan kansallispuistosta.

Edellinen virallinen näköhavainto luonnonvaraisesta okapista tehtiin vuonna 1959. Okapin havainnoimista vaikeuttaa se, että eläin on erittäin arka.

Muslimiopiskelijat vapautettiin koulupukupakosta

Kambodzha. Kambodzhan hallitus on pääministerinsä Hun Senin johtamana ilmoittanut, että muslimiopiskelijat saavat lukukauden alkaessa lokakuussa pukeutua uskonnollisen vakaumuksensa edellyttämällä tavalla.

Kaikille samanlaisen kouluasun pakollisuus on tähän saakka vaikeuttanut etenkin khmer-musliminaisten opiskeluja.

Monissa kouluissa koulupukusäännöstä on kuitenkin joustettu jo aiemmin sen verran, että tytöt ovat saaneet peittää päänsä huivilla. Nyt muslimitytöt voivat pukeutua sinisten kouluhousujen sijasta pitkään mekkoon ja taiteltuun huiviin.

Kambodzhan opetusministeriön edustajan mukaan jousto pukeutumiskoodista juontaa maan perustuslaista. Laki kieltää syrjinnän muun muassa etnisin ja uskonnollisin perustein.

Muiden kuin muslimiopiskelijoiden on myös tulevaisuudessa pukeuduttava opetusministeriön määrittelemään kouluasuun eli valkoisiin paitoihin ja sinisiin housuihin.

Nainen didgeridoon varressa rikkoo tabun

Australia. Tytöille suunnattu didgeridoon soittoon opastava kirja herättää pahennusta Australian alkuperäisasukkaiden johtohenkilöissä. Heidän mielestään perinnepuhallin on miesten soitin, ja nainen didgeridoon soittajana rikkoo tabun.

Pitkä, puinen didgeridoo tulkitaan alkuperäiskulttuureissa yleensä miehiseksi seremoniainstrumentiksi. Joidenkin mukaan jo pelkästään se, että nainen koskettaa puhallinta, voi tuottaa suunnatonta onnettomuutta, jopa hedelmättömyyttä.

Kirjan kustantaja Harper Collins kertoo olleensa tietämätön soittimeen liittyvästä tabusta ja pahoittelee, jos on loukannut jotakuta. Kustantamo kuitenkin puolustautuu toteamalla, että mielipiteitä tyttöjen didgeridoo-harrastuksesta on monenlaisia.

Pääministeri tupakkalakkoon?

Intia. Intian terveysministeri Anbumani Ramadoss kehotti syyskuussa Länsi-Bengalin osavaltion pääministeriä Buddhadeb Bhattacharyaa lopettamaan tupakoinnin. Länsi-Bengal näet menettää miljoonien Yhdysvaltain dollarien avustusrahat Bhattacharyan tupakoinnin vuoksi.

Tupakoinnin vähentämiseen pyrkiviä hankkeita kehitysmaissa rahoittava Bloomberg Initiative on useaan otteeseen hylännyt Länsi-Bengalin pääkaupungin Kolkatan rahoitushakemukset. Syy on yksinkertainen: pääministeri Bhattacharya tupakoi avoimesti julkisilla paikoilla. Delhi, Chandigarh ja Mumbai ovat kukin saaneet Bloomberg Initiativelta miljoona Yhdysvaltain dollaria tupakanvastaiseen työhön.

Länsi-Bengalissa tupakoidaan eniten kaikista Intian osavaltioista. Siellä yli 70 prosenttia miehistä ja melkein 16 prosenttia naisista sauhuttelee.

Paraguay vetää tukensa Taiwanilta

Paraguay. Paraguay on ilmoittanut, ettei maa enää tue Taiwania YK:n yleiskokouksessa. Kyseessä on historiallinen muutos, sillä Paraguay on tukenut Taiwanin itsenäistymispyrkimyksiä vuodesta 1957 saakka.

Muutoksesta ilmoitti Paraguayn huhtikuussa valittu presidentti, vasemmistotaustainen Fernando Lugo. Hänen valintansa päätti Paraguayn konservatiivien 61 vuotta kestäneen valtakauden. Presidentti kertoi pyrkivänsä normalisoimaan Paraguayn suhteet Kiinaan, joka on viime vuosina lisännyt merkittävästi sekä diplomaattista että taloudellista toimintaansa Etelä- ja Väli-Amerikassa.

Siitä, miten päätös vaikuttaa Paraguayn Taiwanilta saamaan kehitysapuun, ei ole tietoa. Taiwan on palkinnut uskollisen liittolaisensa lahjoittamalla miljoonia Yhdysvaltain dollareita köyhyyden poistamiseen ja maaseudun kehittämiseen. Parhaillaan Paraguayn hallitus käsittelee 71 miljoonan dollarin lahjoitusta Taiwanilta.

Tyhmä kysymys: Kuka määrittelee köyhyyden

Palstalla kysytään kysymyksiä, jotka mietityttävät, mutta joita ei muualla kehtaisi esittää.

Äärimmäisen köyhyyden rajana pidetään milloin yhden, milloin kahden Yhdysvaltain dollarin päivittäisiä tuloja. Kuka äärimmäisestä köyhyysrajasta on päättänyt, ja miksi raja on vedetty juuri yhteen tai kahteen dollariin?

Helsingin kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen professori Pertti Haaparanta vastaa:

”Köyhyyden määrittelemisen lähtökohta on yhdysvaltalaisissa tutkimuksissa, joissa on määritelty ihmisen välttämättä tarvitsema ravintotaso ja siihen liittyvät kustannukset. Tutkimuksissa on laskettu, että yhdellä, kahdella dollarilla ihminen pystyy vielä tyydyttämään ravinnontarpeensa niin, että pysyy hengissä. Tutkimuksista määritelmä on levinnyt esimerkiksi Maailmanpankin käyttöön.

Köyhyysrajana käytetty dollari on ostovoimakorjattu. Määritelmässä on siis otettu huomioon se, että eri elintarvikkeet maksavat eri maissa eri verran. Lisäksi määritelmä on maakohtainen sikäli, että se perustuu kulutuskoriin, joka kussakin maassa koostuu eri ruoka-aineista. Nimenomaan ruoka-aineiden ravintotaso on ratkaiseva.

Köyhyysraja on epämääräinen, ja sitä tarkennetaan jatkuvasti.”

Kuukauden kamppis: Soita kelloa!

Vaikuttamistyö on järjestömaailman uusi hitti. Minkä kaiken puolesta maailmalla kampanjoidaan?

Pling plong. ”Olisiko maitoa?”

Niin yksinkertaisesti se käy, kotiväkivaltaan puuttuminen. Soitat vain naapurin ovikelloa ja pyydät maitoa. Tai mitä tahansa muuta, kunhan puutut asiaan, kannustaa Intiassa ja Yhdysvalloissa toimiva Breakthrough-ihmisoikeusjärjestö.

Breakthrough´n kotiväkivallan vastaisen kampanjan nimi on Bell bajao, Soita kelloa. Sen tavoitteena on kannustaa ihmisiä – ennen kaikkea miehiä – puhumaan kotiväkivallasta ja puuttumaan siihen arkisin keinoin. Tärkeintä on, että ihmiset heräävät muuttamaan asennettaan, jonka mukaan ”asia ei kuulu minulle”, järjestö kirjoittaa verkkosivuillaan.

Mutta miksi nimenomaan miesten pitäisi puhua kotiväkivallasta? Breakthrough’n mukaan ennen kaikkea siksi, että yksi tehokkaimmista tavoista kotien väkivallan vähentämiseksi on muuttaa miehisiä käyttäytymismalleja.

Muistetaan siis, että myös mies voi lainata naapurilta maitoa.

* www.bellbajao.org

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2008

Arto Halonen: Meidän ahneutemme tähden

RAISA KYLLIKKI KARJALAINEN
Arto Halonen työhuoneellaan Helsingin Punavuoressa.

Jos Arto Halonen saisi kolme toivomusta, hän ei toivoisi sotien loppuvan maailmasta. ”Ne loppuisivat tänään, mutta alkaisivat jälleen huomenna. Mä toivoisin ihmisen muuttuvan, se on ainoa tie”, Halonen sanoo.

Hän istuu nuhjuisessa, kirjojen ja paperipinojen täyttämässä työhuoneessaan Helsingin Punavuoressa eikä häiriinny, vaikka seinän toisella puolella oman tuotantoyhtiön Artfilmsin puhelin soi yhtenään.

Yhteydenottoja riittää, sillä Halosen tänä vuonna valmistunut dokumenttielokuva Pyhän kirjan varjo on ollut menestys. Siitä on tullut yksi kaikkien aikojen laajimmalle levinneistä suomalaisista elokuvista.

Pelkästään tänä syksynä Pyhän kirjan varjo nähdään yli kolmellakymmenellä festivaalilla ympäri maailmaa, ja yli kaksikymmentä maata on hankkinut oikeudet elokuvan teatteri- ja tv-levitykseen.

Pyhän kirjan varjo on absurdi ja järkyttävä kertomus siitä, kuinka kansainväliset yritykset tekevät yhteistyötä Turkmenistanin diktatuurin kanssa saadakseen jalansijaa eristäytyneessä mutta luonnonvaroiltaan rikkaassa maassa.

Kauppojen solmiminen edellyttää, että yritykset kustantavat Turkmenistanin hallitsijan valtaa pönkittävän Ruhnama-kirjan käännöksen. Samalla yritykset tulevat tukeneeksi maassa tapahtuvia ihmisoikeus- ja sananvapausloukkauksia.

Elokuvasta on tullut Turkmenistanin toisinajattelijoiden äänitorvi. Se leviää maassa laittomina kopioina, kädestä käteen.

Suomessa Halosen elokuva on herättänyt ainakin ulkoministeriön. Ministeriö on perustanut työryhmän tutkimaan maailmalla toimivien suomalaisyritysten eettisyyttä.

Pyhän kirjan varjon aloittamaa keskustelua jatkaa tänä syksynä ilmestyvä samanniminen kirja, jonka Halonen ja elokuvan toinen käsikirjoittaja, yhdysvaltalainen Kevin Frazier ovat kirjoittaneet.

”Haluamme saada ihmiset pohtimaan, kuka oikein luo yritysten eettiset säännöt, yritykset itse vai maiden hallitukset. Hallituksilla on mahdollisuus ottaa se valta, mutta jos ne luovuttavat vallan yrityksille, sillä on hirveät seuraukset”, Halonen sanoo.

Kiina näytti suunnan

Halonen ottaa esimerkiksi Kiinan.

”Kun Kiina 1990-luvulla avautui länsimaisille yrityksille, puhuttiin, että hienoa, nyt kehittyvät myös demokratia ja ihmisoikeudet. Niin ei käynyt. Kiinasta tuli länsimaiden lihottama, hallitsematon totalitaristinen hirviö, meidän ahneutemme tähden. Tismalleen samanlainen prosessi on käynnissä nyt Turkmenistanissa.”

Siitä on nyt kymmenen vuotta, kun Halosen kaksi Kiinaan sijoittuvaa dokumenttielokuvaa valmistuivat – nekin kansainvälisiä menestyksiä. Yhdessä ne piirsivät kiinnostavan kuvan silloisesta Kiinasta.

Dokumenttielokuva Karmapa – jumaluuden kaksi tietä (1998) kertoo kahdesta Karmapasta, joista toinen asuu Kiinan miehittämässä Tiibetissä ja toinen maanpaossa Intiassa. Elokuva kuvaa rauhallisena pidetyn uskontokunnan sisäisiä ristiriitoja, mutta samalla se on myös dokumentti Kiinan röyhkeästä miehityspolitiikasta Tiibetissä.

Karmapa – matka maailman katolla (1998) on puolestaan dokumentti edellä mainitun elokuvan tekemisestä, mikä oli työryhmän näkökulmasta seikkailu sinänsä.

Kiina esitetään elokuvassa markkinatalouteen heräävänä, maailmanvallasta vielä haaveilevana valtiona, joka näkee suomalaisessa dokumentaristissa ensin vihollisen, sitten hyödyllisen propagandistin.

Halosen oli elokuvan tekemisen aikana punnittava omaa etiikkaansa dokumentaristina aiempaa perinpohjaisemmin. Kaikkea ei esimerkiksi voinut Kiinan viranomaisille kertoa, jos halusi ylipäätään päästä kuvaamaan Tiibetin Karmapaa.

”Karmapa oli vaikea prosessi, johon liittyi myös oma kasvaminen. Jouduin miettimään, mikä minulle on tärkeää, miten näen maailman arvot ja miten suuntaan energiani työssäni. Koin onnistumista siitä, että osasin tasapainoilla vaikealla kentällä ja pystyin kertomaan tärkeistä asioista. Niin poliittisessa kuin henkisessäkin mielessä.”

Virallinen Kiina ei Halosen Tiibet-elokuvaa hyväksynyt ja onnistui Halosen mukaan säikäyttämään joitakin festivaaleja ja tv-kanavia esittämästä elokuvaa.

Eikä Kiina ole unohtanut. Muuta syytä sille, ettei Halonen päässyt maahan seuraamaan olympialaisia, on vaikea keksiä.

”Ajattelin kyllä, etten ehkä pääse, mutta oli mielenkiintoista testata, onko niillä kanttia. Olihan niillä, vaikka olin olympiakomitean kutsuma. Sitä ihmettelen, että (pääministeri) Matti Vanhanen ei edes kysyttäessä suostunut ottamaan asiaan kantaa.”

”Kyse ei ole musta tai mun elokuvasta vaan eurooppalaisista arvoista. Vaikeneminen kertoo pelkuruudesta, suomettumisesta ja poliitikkojen alennustilasta tässä maassa”, Halonen lataa.

Myös toimittajat saavat osansa arvostelusta: ”Tiedotusvälineissä kehuttiin, kuinka hienosti järjestetyt ne kisat olivat. Totta kai ne olivat, eihän mikään muu kuin totalitaristinen järjestelmä voi yltää sellaiseen.”

Urheilijapoika etsi itseään

Alun perin ei ollut itsestään selvää, että joensuulaisesta urheilijapojasta tulisi isona taiteilija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Päinvastoin, sairaanhoitajaäidin ja rakennusmestari-isän pojalla ei ollut kodin puolesta paineita menestyä koulussa saati taiteen tekemisessä.

Mutta niin vain kävi, että poika alkoi jo alakoulussa ohjata näytelmiä, joihin valitsi näyttelijät luokkatovereistaan. Yläkoulussa teatteri vaihtui koripalloon ja yleisurheiluun, mutta hallitseva ote luokkatovereihin säilyi.

”Olin sellainen aika dominoiva hahmo, kiusasinkin muita, mutta se asetelma muuttui, kun parhaat kaverit kääntyivät mua vastaan ja kiusaajasta tuli kiusattu. Se oli rankkaa aikaa, mutta toisaalta se herätti jollain tavalla. En enää nähnyt asioita ainoastaan sen hallitsevan ja urheilullisen kaverin näkökulmasta, vaan ihan jostain muusta.”

Halonen alkoi kirjoittaa lauluja ja runontapaisia, mutta haki silti armeijan jälkeen Joensuun kauppaopistoon – tarkoituksena oli jatkaa sieltä yliopistoon opiskelemaan yhteiskunnallisia aineita.

”Huomasin siellä hyvin äkkiä, etten kuulunut joukkoon. Sitten taide- ja ympäristökasvatuksen tunnilla piti tehdä jokin taiteellinen teos. Muut eivät lopulta tehneet mitään, mutta me päätimme kaverin kanssa tehdä elokuvan.”

Syntyi kaitafilmikameralla kuvattu lyhytelokuva nimeltä TV, fiktiivinen komedia television manipulatiivisista ja tainnuttavista vaikutuksista. Sen jälkeen Halonen teki kahdessa vuodessa 12 pientä elokuvaa.

”Ne olivat tietty karmeita, pateettisia, mutta mulla oli vahva vaikuttamisen tarve. Oli jännä huomata, että samat luokkakaverit, jotka eivät olleet mun mielipiteistä niin innoissaan, ottivatkin mun elokuvan sanoman hyvin vastaan. Tajusin, että aha, tämä onkin tehokas tapa vaikuttaa.”

Osa elokuvista voitti palkintoja harrastelijoille tarkoitetuissa kilpailuissa, mutta ovet elokuvakouluun eivät avautuneet. Halonen päätti, että hänestä tulee elokuvaohjaaja joka tapauksessa.

Nyt, yli 20 elokuvaa ja suurin piirtein yhtä monta vuotta myöhemmin, Halosta jaksaa ilahduttaa sama asia kuin aikoinaan kauppaopistossa: että taiteella voi vaikuttaa.

”Vaikka ei se vaikuttaminen ole mikään itseisarvo. Mutta jos pystyy yhdistämään sen ja taiteellisen tekemisen, niin mikäs sen parempaa.”

Toivoa antavia kohtaamisia

Haloselle taiteen tekeminen on etuoikeus, jossa vaikuttamistakin olennaisempaa on henkinen ulottuvuus.

”On suunnaton etuoikeus saada luoda uutta ja jäljittää korkeimman, eräänlaisen jumalallisen energian luomisprosessia. Totuuden kartoittaminen ja tutkiminen ovat osa sitä. Luomisen kautta taiteilija peilaa maailmaa ja haastaa yhteiskuntaa kriittiseen ajatteluun ja laajemman tajunnan hyödyntämiseen”, Halonen määrittelee.

”Todellinen muutos on kuitenkin mahdollista vain, kun ihminen muuttuu. Esimerkiksi Turkmenistanin tapauksessa olen tuonut esille, että olisin hyvin voinut itsekin tehdä yritysjohtajana ne samat virheet. Olennaista on myöntää virheensä ja pyrkiä parempaan.”

Seuraavassa elokuvassaan Halonen kääntää katseensa ulkomaailman tapahtumista ihmisen sisäiseen todellisuuteen. Hän kuvaa parhaillaan dokumenttielokuvaa 1970-luvulla vaikuttaneesta muusikko Pekka Strengistä. Streng kuoli nuorena vaikeaan sairauteen. Hän ehti julkaista vain kaksi levyä.

”Hänen musiikkinsa oli minulle vahva kokemus teini-iässä. Olen usein miettinyt, että joskus vielä teen hänestä jotain, ja nyt tuli tilaisuus. Kun olin nuori, Strengin erilaisuus ja persoonallisuus kannustivat etsimään omaa itseä ja ymmärtämään, että erilaisuus ei ole vika vaan vahvuus”, Halonen sanoo.

Haloseen teki vaikutuksen myös se, että Streng loi lyhyen mutta vaikuttavan uransa muusikkona kuultuaan armeijaikäisenä sairastavansa parantumatonta syöpää ja kuolevansa pian.

Dokumentin kuvausten lisäksi Halosen arkea rytmittävät elokuvafestivaalit, joissa Pyhän kirjan varjo esitetään. Kutsuja on sadellut joka puolelta maailmaa, Etelä-Amerikasta Georgiaan. Haloselle festivaalit ovat kohtaamispaikkoja, osa elokuvan tekemisen prosessia.

”Elokuvan tekemisessä on paljon tyydyttäviä hetkiä. Yksi niistä on se, kun pääsen keskustelemaan yleisön kanssa. Valitsemieni aiheiden takia kohtaan työssäni paljon meidän ihmisten moraalista heikkoutta, ja energia suuntautuu negatiivisiin arvoihin. Siksi on tärkeä kohdata myös ihmisiä, joilta saa toivoa. Ettei koe huutavansa tyhjyyteen.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2008

Kulttuuripalat

Jazz ja afrobeat ne yhteen soppii

Kun afrikkalainen rytmimusiikki kohtaa villisti hyppelevän jazzin, fuusiosta syntyy jotain vähintäänkin mielenkiintoista.

Tampere Jazz Happeningissä kuullaan tänä vuonna sekä afrojazzin jo syttyneitä tähtiä että hieman vähemmän tunnettuja muusikoita. Syyslauantaisen afroillan aloittaa The Zimology Quartet, yksi eurooppalaisittain harvoin kuulluista nimistä. Eteläafrikkalaisen kvartetin musiikissa voimakkaimpana maistuu paksunmakea saksofoni.

Tunnetuin afroillan esiintyjistä lienee rumpali Steve Reid, joka on aikanaan soittanut esimerkiksi afrobeattähti Fela Kutin ja jazzlegenda Miles Davisin kanssa.

Nyt Reid tuo Tampereelle oman ensemblensa. Ryhmän rytmeistä kuulee, että viimevuotinen albumi Daxaar on äänitetty Afrikassa senegalilaismuusikoiden säestämänä. Ja ei muuta kuin jalalla koreasti!

The Zimology Quartet, Omar Sosa Afreecanos Quartet, Steve Reid Ensemble ja Antibalas Tullikamarin pakkahuoneella Tampere jazz happeningissä 1.11. Liput 32/25 euroa.

Mari Boine konsertoi saamelaisten kulttuuriviikolla

Norjalainen Mari Boine, yksi saamelaismusiikin pitkäaikaisimmista tekijöistä, esiintyy Rovaniemellä lokakuun päätteeksi. Boinen konsertti aloittaa 19. Saamelaiskonferenssin, joka on osa saamelaisten kulttuuriperintöviikkoa. Sitä vietetään Rovaniemellä 27.-31. lokakuuta.

Boine julkaisi uusimman levynsä It ain’t necessarily evilin viime keväänä. Musiikintekijän uransa hän aloitti 1980-luvulla, oman kertomansa mukaan taistellakseen saamelaiskulttuurin hiljaista tukahduttamista vastaan. Boine kasvoi Norjassa tiukan uskonnollisessa ympäristössä, jossa saamen kielellä sai puhua ja laulaa, kunhan lauloi oikeita lauluja. Psalmit olivat sallittuja, mutta perinteinen joikaaminen ei.

Boinen lisäksi saamelaisten kulttuuriperintöviikolla voi tutustua myös muuhun saamelaismusiikkiin, saamelaisten kuva- ja käsityötaiteeseen sekä elokuvaan.

Mari Boine Rovaniemen teatterin Lappia-talolla 29.10. Liput 40 euroa.

Turkki tulee valkokankaalle Caisaan

Kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä esitetään lokakuussa kuusi turkkilaista nykyelokuvaa. Ohjelmisto ulottuu mustasta komediasta rakkaustarinaan. Valkokankaalla nähdään esimerkiksi ohjaaja Ömer Vargin muutaman vuoden takainen Insaat, englanniksi Under Construction. Elokuva ruotii nyky-Turkin yhteiskuntaa raa’an humoristisesti.

Turkkilaisia elokuvia Helsingissä kulttuurikeskus Caisassa 6.-11.10. Vapaa pääsy.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2008

Muut Kumppani-lehden linkit

Afrikan omistajan elkein

Sambian yliopiston tietokoneluokassa internet ei toimi. Vanhat näppäimistöt ovat odottaneet vaihtajaansa viikkoja, turhaan, koska rahaa ei ole. Ja luennot, ne on tältä ja ensi viikolta peruttu, koska yliopiston opettajat ovat lakossa. Koska rahaa ei vain ole.

Kun viimeksi seurasin Sambian yliopisto-opiskelijoiden arkea reilu vuosi sitten, olin hämmentynyt. Opiskele siinä sitten, kun työvälineillä ei voi työskennellä eivätkä opettajat opeta.

Mutta kun luin Suomen ja Sambian kehitysyhteistyön painotuksista taannoisen Accran huippukokouksen alla, olin vielä hämmentyneempi.

Sambia määrittelee kansallisen kehityssuunnitelmansa yhdeksi painopisteeksi tieteen ja teknologian, kun taas Suomi nostaa maiden kehitysyhteistyön painopisteeksi metsät ja kestävän kehityksen. Tiedettä ja teknologiaa ei Sambiassa tue kukaan muukaan.

Mutta että metsät ja kestävän kehityksen – samaan aikaan, kun sambialainen tiede huutaa rahapulaa ja yliopisto-opiskelijat eivät pysty opiskelemaan? Samaan aikaan, kun avunantajat Accran kokouksessa puhuivat kehitysyhteistyön tehokkuudesta ja sen edellyttämästä omistajuudesta?

Sittemmin keskustelin Suomen ja Sambian näkemyseroista erään Sambian hyvin tuntevan suomalaisvirkamiehen kanssa. Hänen mukaansa Sambian kehityssuunnitelma oli kerta kaikkiaan huonosti valmisteltu: Suomen piti lähettää maahan asiantuntijoita kirjoittamaan uudelleen ohjelman metsiä ja kestävää kehitystä käsittelevä kappale. Ja jos joku väittää, virkamies jatkoi, että metsät eivät ole Sambian kehityksessä etusijalla, hän on väärässä!

Huh.

Eihän omistajuuden pitänyt tarkoittaa, että rikkaat avunantajat saavat toimia kuin Afrikan omistajat ja tehdä kehitysmaissa mitä tahtovat. Sen piti kai tarkoittaa, että kehitysmailla on vapaus ja vastuu määritellä omat kehitystavoitteensa ja että avunantajamaat tukevat tavoitteiden saavuttamista.

Accra meni, asenne jäi. Niin kauan, kun avunantajilla on Afrikan omistajan elkeet, Sambian tulevaisuuden toivot voivat vain suunnitella, miten maataan kehittäisivät, jos tiedettä ja teknologiaa tukisi edes joku.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2008

Kuntalainen, muuta maailmaa!

Päivähoito, terveyskeskukset ja sähköiset palvelut. Puolueiden kuntavaaliohjelmat ovat täynnä tärkeitä asioita – mutteivät niin täynnä, etteikö mukaan mahtuisi myös muutama globaali avaus.

Ilmastonmuutos ei pysähdy valtio-, saati kuntarajoille, ja kaikki puolueet ovat huomioineet sen vaaliohjelmissaan.

Sen sijaan vähemmälle huomiolle jää, että kuntien vuosittaisista yli kolmen miljardin euron hankinnoista yhä suurempi osa tulee kehitysmaista. Esimerkiksi katukivistä suurin osa tulee Kiinasta, jonka monissa kivilouhimoissa on Finnwatch-hankkeen selvityksen mukaan vakavia työturvallisuuspuutteita.

”Kun alihankkijaketju monimutkaistuu, alkuperän selvittäminen käy vaikeammaksi. Samalla kasvaa riski, että kuntahankinnat tukevat lapsi- ja pakkotyövoimaa ja ympäristöä tuhoavia tuotantotapoja”, Reilun kaupan puolesta Repu ry:n järjestökoordinaattori Sonja Vartiala sanoo.

Kesäkuussa 2007 astui voimaan laki, joka sallii muidenkin kuin taloudellisten kriteerien huomioimisen julkisissa hankinnoissa. Kriteerit voivat lakitekstin mukaan koskea ”ympäristö- ja sosiaalisia näkökohtia, kuten ammatillista koulutusta työpaikalla, kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimusten noudattamista, työoloja ja työehtoja tai vammaisten palvelukseen ottamista”.

Toistaiseksi kunnat ovat hyödyntäneet uutta lakia vähän, eivätkä hankinnat nouse pinnalle vaaliohjelmissakaan.

Esimerkiksi keskusta on ujuttanut hankinnat ohjelmassaan yhteen ilmasto- ja ympäristöteeman kanssa.

”Olisi sen voinut paremminkin muotoilla, mutta meillä tuli kiire, niin kuin vaaliohjelmien kanssa usein tulee”, kertoo suunnittelupäällikkö Ilkka Miettinen.

Opitaan toisiltamme?

Hankintojen lisäksi kunnat voivat edistää kehitystä yhteistyöllä kehitysmaiden kuntien kanssa. Suomen Kuntaliitto aloitti vuonna 2002 pohjoisen ja etelän kuntien yhteistyöohjelman, johon on lähtenyt mukaan 17 suomalaiskuntaa.

Esimerkiksi Lahti tekee yhteistyötä eteläafrikkalaisen Bojanala Platinumin piirikunnan, Tampere tansanialaisen Mwanzan kanssa. Kuntavaaliohjelmissa yhteistyöohjelmaa ei kuitenkaan mainitse yksikään puolue.

”Aihe ei noussut kertaakaan esille, kun vaaliohjelmaa alkuvuodesta teimme”, myöntää vihreiden poliittinen sihteeri Jouni Vauhkonen. Myös Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka tunnustaa, ettei kuntayhteistyöhön kiinnitetty vaaliohjelmaa sorvattaessa huomiota:

”Päätimme korostaa palvelujen ja ihmisten arjen näkökulmaa, emme niinkään kuntien hallinnollista puolta.”

Kansainvälisyys ei näy

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa on käynnistänyt Äänestä kuntasi reiluksi -kampanjan, joka korostaa kuntayhteistyön ja hankintojen lisäksi kansainvälisyyskasvatusta.

Kampanjakoordinaattori Outi Hannulan mukaan yksittäinenkin valtuutettu voi edistää kansainvälisyyskasvatusta ottamalla asian huomioon vaikkapa opetussuunnitelmissa. Lisäksi kansainvälisyyskasvatusta voidaan sisällyttää muuhun päätöksentekoon, kuten nuoriso- ja kirjastotoimeen.

”Kansainvälisyys- ja kehityskasvatus lisäävät kehityskysymysten ja omien toimien vaikutusten ymmärtämistä. Tämä liittyy myös maahanmuuttajakysymyksiin, sillä kansainvälisyys on kykyä kohdata erilaisista taustoista tulevia ihmisiä Suomessa ja toisaalta ulkomailla matkailtaessa”, Hannula sanoo.

Suurin osa puolueiden vaaliohjelmista mainitsee kansainvälisyyskasvatuksen viitteellisesti.

Maahanmuuttajat nostetaan esiin kaikissa vaaliohjelmissa – joskin osin negatiivisissa asiayhteyksissä.

Kuntavaalit 26.10.2008

Silmäys kuntavaaliohjelmiin

Vihreät

Ilmastonmuutos nostetaan keskeiseksi teemaksi, ratkaisuina raideliikenne ja siirtyminen pois sähkö- ja öljylämmityksestä. ”Ilmastonmuutoksen varjolla ei kuitenkaan pidä tehdä ympäristöä muilla tavoin tuhoavia ratkaisuja”, ohjelmassa todetaan.

Kuntien hankinnoissa painotetaan ympäristö- ja eettisiä näkökohtia, mutta lähiruokaa, luomua ja Reilun kaupan tuotteita pidemmälle ajatuksessa ei mennä. Myös vähemmistöjen ja valtaväestön yhdenvertaisuus nostetaan esiin.

Keskusta

Keskustan ”ilmastotalkoot” tarkoittavat ”selkeitä valintoja päästöjen vähentämiseksi ja energiankulutuksen taittamiseksi”. Yhdyskuntasuunnittelussa keskusta kannattaa hajakeskitystä.

Esiin nousevat myös monikulttuurisuus, uussuomalaisten yhdenvertaisuus ja rasismin nollatoleranssi.

Perussuomalaiset

”Suomen tulee kantaa yhteistä vastuuta ilmastopäästöjen ja kerskakulutuksen vähentämisestä”, ohjelmassa todetaan. Energiantuotannossa halutaan tukea kotimaisia biopolttoaineita, ja käytännön esimerkkinä neuvotaan ”keräämään taimikon- ja metsänhoitotyössä syntyvä energiapuu entistä huolellisemmin talteen”.

Kansainvälisyys nostetaan esiin useasti – negatiivisesti. Ohjelman mukaan terveydenhuollossa ei verovaroin pidä tehdä ”etnisperusteisia operaatiota”, kunnan tukeman kulttuuritoiminnan tulee perustua ”tervehenkisiin suomalaisiin arvoihin” ja kerjääminen on kiellettävä.

Pakolaisista ohjelma toteaa näiden ”aiheuttavan usein turvattomuutta kantaväestössä”.

Kristillisdemokraatit

Ohjelman mukaan energiatehokkuutta ja uusiutuvan kotimaisen energian käyttöä on lisättävä. Päästöihin kunnat voivat vaikuttaa myös yhdyskuntasuunnittelulla. ”Kunta voi myös omalla hankintapolitiikallaan vaikuttaa ympäristöön ja elinkaarivaikutuksiltaan kestävien tuotteiden ja palvelujen yleistymiseen”, ohjelmassa todetaan.

Lisäksi ohjelmassa puhutaan maahanmuuttajien kotoutumisen ja yhteisiin asioihin osallistumisen puolesta.

Ruotsalainen kansanpuolue

Ohjelman mukaan ilmastonmuutosta vastaan pitää toimia muun muassa joukkoliikennettä ja jätteenkierrätystä kehittämällä ja kotimaisia biopolttoaineita suosimalla.

Erityishuomiota kiinnitetään siihen, että maahanmuuttajatytöillä ja -naisilla on oikeus vapauteen, yhteisöllisyyteen ja koulutukseen. Lisäksi vaaditaan kulttuurin monipuolisuutta, joka sekä edellyttää että edistää eri kulttuurien ja kansanryhmien kunnioittamista.

Ystäväkaupunkitoiminta tarjoaa ohjelman mukaan erinomaisen verkoston kuntien ja kuntalaisten kansainväliseen yhteistyöhön.

Vasemmistoliitto

Ohjelma asettaa tiukat ympäristötavoitteet: kaupunkisuunnittelun ja liikenneratkaisujen tavoitteena tulee olla ”nollapäästökaupunki”.

Myös kuntahankintojen ekotehokkuus ja eettisyys nostetaan esiin.

Maahanmuuttajista huolehditaan laajasti, minkä lisäksi muistutetaan myös muiden vähemmistöjen, kuten saamelaisten ja romanien, tasavertaisuudesta.

Kokoomuksen ja SDP:n kuntavaaliohjelmia ei lehden painoon mennessä ollut julkaistu.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2008

Kohtaaminen Uudessa-Seelannissa

On helmikuu ja Uudessa-Seelannissa keskikesä. Vaellan ystäväni kanssa eteläsaarella Abel Tasmanin kansallispuistossa. Reitti kuljettaa meitä hiekkarannoille, riippusilloille ja satumetsiin.

Pieniin koulureppuihimme on sullottu keveimmät mahdolliset makuupussit seuranaan alusvaatteita, paputölkkejä ja pähkinöitä. Telttamme, Melbournesta hankittu viidentoista euron koti, kulkee kädessä.

Luonnon monimuotoisuus on häkellyttävä. Ensin kuljemme tiheiden metsien poluilla ja väistelemme smaragdinvihreitä kasveja. Kristalliset vesinorot solisevat kivien väleissä. Seuraavaksi huomaan kenkieni täyttyvän rantahiekasta.

Asetumme syömään eväskeksejä sileän kivenjärkäleen päälle. Mietin, että voisin jäädä tähän.

Toisen päivän iltana leirintäalue löytyy läheltä merenrantaa. Päivän mittaan ohitsemme tarponeet seurueet näyttävät asettuneen telttapaikoilleen jo pitkän aikaa sitten. Jätän ystäväni lyhentämään univelkaansa ja suuntaan rannalle. Mukana on kynä, vihko ja pian taskut täynnä simpukoita.

Vesi on perääntynyt hitaasti loivenevalta rannalta useita kymmeniä metrejä. Hiekka tuntuu varpaissa sametin pehmeältä. Pääsen laskuveden ansiosta kävelemään kauas, lähelle lahden metsäistä vastarantaa. Istun rantojen väliin jäävälle hiekkasärkälle ja jään tuijottamaan ääretöntä sinistä.

Havahdun meren kohinaan. Vesi on ympäröimässä minut. Lumoutuneena seuraan luonnonilmiötä, jota pääsen nyt todistamaan ensimmäistä kertaa. Vesi nousee ja nousee. Hiekkakumpareeni pienentyy.

Yhtäkkiä tajuan, että iso osa paluutiestäni on jo veden peitossa. Kiedon hamettani ylemmäs, nappaan vihkoni ja lähden kahlaamaan.

Nousuvesi virtaakin kovemmin kuin olin kuvitellut. Joudun laittamaan kaikki voimani likoon yrittäessäni tasapainoilla vyöryvää vesimassaa vasten. Kiirehdin, sillä vesi yltää jo lanteilleni.

Vihdoin rannalla huohottaessani kiitän, että laiskuuttani olin jättänyt kameran telttaan.

Hämärtää. Jään rantahiekalle puristelemaan märkiä vaatteitani ja rauhoittamaan pulssiani. Toivon, ettei kukaan nähnyt. Samassa huomaan, että muutaman metrin päässä minusta istuu hievahtamatta vanha mies.

Tervehdin. Hän nousee ja kävelee luokseni.

Mies on maori, Uuden-Seelannin alkuperäiskansaa. Hän kertoo tekevänsä vaellusoppaan töitä. Katselen miehen mystistä olemusta ja seuraan hänen kädenliikkeidensä kaaria. Mies osoittaa tummuvaa metsää, merta, hiekanjyvää ja puhuu kaikessa elävästä jumaluudesta, elämän ikuisesta kehästä.

Maorimies laskee kämmenensä päälaelleni, tuijottaa silmiini ja alkaa puhua. En tunnista kieltä. En ole varma, kauanko hän jatkaa, mutta en myöskään välitä. Käden kosketus lamauttaa kehoni, voin vain seistä paikallani ja kuunnella: ”Elämä on juuri sellaista, millaiseksi sen itse luomme.”

Sitten mies hiljenee ja laahustaa teltalleen, huikkaa vielä tulevansa aamulla hyvästelemään. Jään pitkäksi aikaa katsomaan taivaalla sädehtivää linnunrataa ja täyskuuta.

Aamulla kangistelen kohmeisen vartaloni ulos teltasta. Näen vain villieläinten levittelemän roskapussimme ja hiekkarannan. Vuorovesi oli huuhtonut sen taas koskemattomaksi.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2008

Proosa matkaa Afrikkaan

JANNE ORAN KOTIALBUMI
Janne Ora on käynyt Afrikassa kahdesti: Senegalissa sekä Ghanassa ja Burkina Fasossa.

Mies matkaa afrikkaan. Se on jo nähty.

Mies matkaa Afrikkaan työn, mutta ennen kaikkea rakkauden vuoksi. Perustavaraa.

Kehitysyhteistyön ammattilainen matkaa Senegaliin ja hänen aistinsa kertovat nykytodellisuudesta luonnon kauneuden ja rakkauden, mutta myös epätasa-arvon, korruption ja ihmisen heikkouden. Hmm, kiinnostavaa?

”Tämä on ennen kaikkea fiktiivinen romaani”, kirjailija Janne Ora korostaa, vaikka myöntää, että teoksella on vahva side miehen omiin Afrikan-matkoihin. Hän on kirjoittanut esikoisteokseensa Rajamailla sen, minkä on itse kokenut ja nähnyt todeksi.

Ora on matkannut Afrikkaan kahdesti, 1997 Senegaliin ja 2001 Ghanaan sekä Burkina Fasoon. Lisäksi hän keskittyy kehitysaiheisiin toimittajan työssään Suomessa.

Suomalaisen kaunokirjallisuuden aihemaailmaan eivät kehitysmaat ole aiemmin juuri kuuluneet. On satunnaisia lähetystarinoita tai matkapäiväkirjan tyylisiä teoksia. Ja sitten Suomeen tulleiden “vieraiden” eli kulttuuristen sillanrakentajien tarinoita.

Vuonna 2008 on kuitenkin ilmestynyt poikkeuksellisen monta romaania, joissa toiseus kohdataan uusin tavoin: fiktiivinen suomalainen matkaa kehitysmaahan.

Afrikka identiteetin peilinä

”Kai se on tätä globalisaatiota. Kun Thaimaa on uusi Kanaria ja Afrikkaankin tehdään pakettimatkoja, niin paikkoja koskevat kirjatkin vaikuttavat kiinnostavammilta”, pohtii Esa Salminen, jonka Sambiaan sijoittuva esikoisromaani Köyhyyden ammattilainen ilmestyi viime keväänä.

Kotimaisen kirjallisuuden kustannuspäällikkö Hannu Harju Tammesta arvioi, että kehitysmaihin sijoittuvat romaanit ovat kommentteja globalisaatioon ja kulttuurien välisiin törmäyksiin.

”Oletamme maailman tulleen kyläksi, kun kuvat ja informaatio virtaavat sekunneissa maailman toiselle puolelle. Todellisuudessa suomalaiset ovat asenteissaan ja perinteissään paljolti pohjoiseurooppalaisia, joiden kulttuurinen erilaisuus ja oma perinne nousevat esiin, kun henkilöt jalkautuvat toiselle mantereelle.”

Tammen kustantama Rajamailla-romaani kertoo pintatasolla Suomen ja Senegalin välisestä yhteistyöhankkeesta ja on tavallaan siirtomaavallan jälkeisen aikakauden tilintekoa, mutta muuttuu päähenkilön matkaksi itseensä ja omiin uskomuksiinsa, Harju lisää.

”Afrikka on suomalaisessa kirjallisuudessa paitsi konkreettinen maanosa täynnä lukuisia kulttuureja, rotuja ja uskontoja, myös mytologisoitu ympäristö suomalaisen päähenkilön identiteetin käsittelyyn.”

Fiktion avulla lähelle?

Janne Ora korostaa, että hänelle Rajamailla-teos ei ole ensisijaisesti kirja Afrikasta. Se on kertomus, jossa olennaisinta on ajatus illuusioon ja unelmaan takertumisesta.

Tarina voisi tapahtua millä tahansa muullakin mantereella. Tosin köyhien ja rikkaiden vastakkaisasettelu siinä on oltava, Ora lisää.

Oran ajatuksissa oli ensin luoda romaaniin valtio, jota ei ole olemassa. Sinne hän olisi sijoittanut itselleen olennaisia arvoja ja yhteiskunnallisia teemoja. ”Kevyesti kiristettyä realismia”, kuten mies itse kertoo.

Rajamailla-teoksessa päähenkilö Eero Saari kuitenkin seikkailee muun muassa Senegalissa ja Ghanassa, siis fiktiivisessä Senegalissa ja Ghanassa.

”Toki olen proosaakin kirjoittaessani miettinyt vastuuta todellisuudesta, jonka luon. Halusin välttää mustavalkoista ’Afrikka hyvä, Eurooppa paha’ -asetelmaa ja perehtyä syvemmin todellisuuteen.”

Oran mukaan luotu todellisuuskuva on kirjoittajan valinta. Ora itse keskittyy romaanissaan esimerkiksi suomalaisten ja senegalilaisten ajatusmaailmojen eroon ja siihen, voivatko eri mantereiden ajattelutavat kohdata. Fiktion keinoin on kerrottavissa suuria ja pieniä esimerkkejä, konkreettisesti.

Kepan kenttätiedottajana Mosambikissa työskentelevä Salminen on saanut Köyhyyden ammattilaisesta kiitosta juuri osuvasta kuvailusta. Sekä ulkomailla asuneet että sellaista elämää tuntemattomat ovat kiitelleet, kuinka kirja ”tuo Sambian kouriintuntuvan lähelle”.

Salmisen tarkoitus olikin kirjoittaa ”niin kiusallisen rehellisesti, että sen on pakko maistua todelta”.

Unelma: Afrikkaa afrikkalaisen kynästä

Se, että kotimainen kaunokirjallisuus ja tekijät ottavat esimerkiksi Afrikan kartalleen, on suuri harppaus – tai vasta pientä piiperrystä.

Esa Salminen korostaa, miten surullista on, että suurin osa Afrikkaa käsittelevistä kirjoista on ulkomaalaisten kirjoittamia. Mantereen oma ääni ei kuulu.

”Ratsastanko kuitenkin eksotiikalla, yritän dramatisoida ja myydä tätä todellisuutta ympärilläni – ja millä oikeudella? Mutta toisaalta minullakin on oikeus tarkkailla maailmaa, jossa olen, ja yrittää ilmaista siitä jotain kirjallisesti, jos niin tahdon”, Salminen pohtii.

Toisaalta Salminen muistuttaa, millaisen yksipuolisen, takapajuisen ja ennakkoluuloisen Afrikka-kuvan tiedonvälitys antaa. Jos siis mantereen omat äänet eivät vielä kirjoissa kuulukaan, niin hyvä että edes moninaisemmat.

”Tunnen jonkinlaista vastuuta tuoda sävyjä Afrikka-kuvaan – ja vähintäänkin olla toistelematta kliseitä.”

Fiktion vastuu kehitysmaakuvasta

Kaunokirjallinen romaani on fiktiota, kerrottu tarina, luotu todellisuus. Onko siis mitään järkeä puhua vastuusta ja fiktiosta samassa lauseessa?

Ääripäässä voimme ajatella, että on lukijan oma moka, jos hän luo mieli- tai todellisuuskuvia fiktion perusteella. Toisaalta jokainen meistä tekee niin – sitä vinhemmin, mitä kauemmas omasta todellisuudesta matkaamme.

Jos kirjailija kertoo Helsingin tietystä kaupunginosasta ja kadunkulmasta, luon mielikuvani yhteydessä johonkin, josta tiedän. Siihen on helpompi suhtautua. Kehitysmaakuvauksessa tilanne on toinen. Koska en tiedä, luotan enemmän kertojaan, varsinkin jos romaani, sen aika ja tapahtumaympäristö vaikuttavat suhteellisen realistisilta.

Hyvin ja rehellisesti kirjoitetun romaanin avulla voi oppia maailmasta, vaikka tiedostaa, että kyseessä on fiktiivinen teos. Varmasti moni koululainen tarttuu Afrikka-aiheiseen, hyvin kirjoitettuun proosaan hanakammin kuin tietokirjallisuuteen. Hän saattaa oppia vieraan maan tai mantereen sävyistä, kulttuurista, mielenpainuvista kohtaamisista jotain numeroita tai muuta tietoa syvempää.

Esa Salmisen Köyhyyden ammattilainen on otettu mukaan Suomen kirjasäätiön ”Kirja koulussa” -kampanjaan, jossa lukiolaiset tutustuvat maailmaan matkakirjallisuuden avulla. Köyhyyden ammattilaisen lukiolaislukijoita on kehotettu pohtimaan, mitä pelkkä tietokirjallisuus voi opettaa muista maista – ja mitä jää kertomatta.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2008

Kansallisesta erityislaadusta

Muistan eräältä luennolta ajatuksen, että tekninen väline, esimerkiksi televisio, olisi kulttuurisesti neutraali eikä siksi kantaisi mukanaan kulttuurisia merkityksiä silloinkaan, kun se viedään toiselle puolelle maapalloa aivan erilaisen elämän piiriin. Tuon ajatuksen mukaan televisio-ohjelmat kyllä olisivat kulttuurilla ladattuja, mutta itse laite ja sen edellyttämä teknologia eivät olisi enempää kuin tyhjä astia.

Päinvastaista mieltä on Junichiro Tanizaki vuonna 1933 ilmestyneessä kirjassaan Varjojen ylistys. Tanizaki puhuu muun muassa siitä, miten suuri osa perinteisen japanilaisen musiikin viehätyksestä katoaa, kun musiikkia kuunnellaan sähköisesti vahvistettuna. Äänentoistotekniikka ei siis ole kulttuurisesti neutraalia, vaan mitä suurimmassa määrin kulttuurinsa tuote. Jos levysoitin olisi alun perin kehitetty Japanissa, se olisi muotoutunut toisin, japanilaiselle musiikille paremmin sopivaksi.

Japanilaisten lailla suomalaiset ovat saaneet ottaa vastaan vahvemman kulttuurin tuotteita. Filosofi Tere Vadén on puhunut siitä, miten metafyysinen, humanistinen ja teknologinen kokemus on tuontitavaraa Euroopan reuna-alueilla. Ei-indoeurooppalaisena kielenä suomi kantaa Vadénin mukaan jäänteitä kokemuksesta, joka ei ole sitoutunut indoeurooppalaiseen metafysiikkaan. Tänne ei ole koskaan täysin sopeutunut vaikkapa käsittein ajatteleva subjekti, joka kokee itsensä erilliseksi luonnosta.

”Reuna-alueiden kansojen alkoholismi, itsemurhat, ahdistus ja kummalliset vetäytymiset, epäinhimilliset epäonnistumiset ja onnistumiset voivat kertoa kokemuksen kiemurtelusta tietoisen subjektin koneenpainon alla”, Vadén kirjoittaa.

Sekä Tanizaki että Vadén puhuvat tärkeästä kokemuksesta, joka ei aina avaudu helposti valtakulttuurien keskiöissä eläville. Kansallisen erityislaadun korostamisessa on kuitenkin vaaransa. Jos halutaan varjella ainutkertaisia kansallisia kokemuksia tai merkityksiä, joita jokin tietty kieli kantaa mutta jotka eivät käänny muille kielille, ollaan lähellä nationalismin perusajatuksia.

Tanizakin ja Vadénin huomioista ei ehkä pitäisikään tehdä sellaista johtopäätöstä, että kulttuurin erityispiirteitä tulisi varjella ulkopuolisilta vaikutteilta. Voisiko pikemminkin ajatella, että kulttuurin laatu pääsee oikeuksiinsa hybrideissä ja yhteentörmäyksissä?

Voisiko vaikkapa suomalainen ajattelu imeä voimaa juuri siitä jännitteestä, joka vallitsee vanhan ei-indoeurooppalaisen ja uudemman indoeurooppalaisen kokemuskerrostuman välillä?

Ranya Paasonen on helsinkiläinen kirjailija.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2008

Internet-isäntä maailman huipulta

HANNELE OKKONEN

Lobsang Tashi on internet-isäntä.

Lobsang Tashin vasemman käden sormiin on tatuoitu päivämäärä 18.11.1992. Se on päivä, jolloin kiinalaiset pidättivät hänet Tiibetissä. Nyt Tashi työskentelee internetkahvilassa pohjoisintialaisessa Dharamsalan kaupungissa. Matka sinne ei ole ollut helppo.

”Rikokseni oli ’vastavallankumouksellinen toiminta’ ”, Tashi kertoo.

Tashi oli aikoinaan munkkina Dumbu Chokor -luostarissa lähellä Tiibetin pääkaupunkia Lhasaa. Munkkitovereineen hän kiinnitti paikallisen poliisiaseman ulkopuolelle julisteita, jotka puolustivat vapaata Tiibetiä ja toivottivat Dalai-lamalle pitkää ikää. Ne toivat miehille neljän vuoden vankeustuomion.

Vapauduttuaan Tashi yritti mennä takaisin luostariin, mutta paluu ei onnistunut. ”Kiinalaiset viranomaiset uhkasivat, että jos luostari hyväksyy entisiä vankeja takaisin, siitä seuraa heille rangaistus.” Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä Tiibetistä.

Nyt Tashin työpaikan ovessa lukee All who come are most welcome to our lovely Cyber Cafe. Keskipäivälläkin internetkahvila on täynnä, koneiden äärellä istuu punakaapuisia munkkeja.

Dharamsalassa pitävät majaansa sekä Tiibetin pakolaishallitus että Dalai-lama, ja siksi monet tiibetiläiset pakolaisetkin asettuvat kaupunkiin. Myös Tashi, vaikka alku olikin hankala. Hän yritti päästä jatkamaan opintojaan eri luostarikouluihin, mutta turhaan.

”Lukukausi oli jo käynnissä, ja minun olisi pitänyt odottaa vuosi.”

Mies halusi aloittaa uuden elämänsä heti. Hän päätti luopua munkinkaavustaan ja ryhtyä opiskelemaan englantia ja myöhemmin tietokonealaa. ”Ehkä karmani munkkina olemiseen oli kulunut loppuun”, hän pohtii.

Sitä paitsi internetkahvilassa Tashi pystyy edistämään ihanteitaan. Paikkaa isännöi Tiibetin pakolaishallituksen terveysjaosto, ja tulot menevät entisten poliittisten vankien hyväksi. Kun asiakkaita ei ole, Tashi yrittää päästä kiinalaisille chat-sivustoille keskustelemaan Tiibetistä.

Myös vapaa-aikanaan Tashi on poliittisesti aktiivinen. Hän osallistuu mielenosoituksiin ja käy puhumassa vankila-ajastaan erilaisissa tilaisuuksissa. Hän joutuu silloin palauttamaan mieleensä vaikeita kokemuksia – mutta siitä huolimatta hän on valmis työskentelemään maansa puolesta.

”Nuori sukupolvi ei tiedä mitään elämästä Tiibetissä.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2008