Koulu opettajien silmin

Kumppani selvitti, minkälaisissa olosuhteissa eri maiden opettajat työskentelevät.

Lapsen työetuna koulu

kafle.jpgIndu Kafle, 52, toimii Viajaya Smarak Higher Secondary Schoolin rehtorina Nepalissa. Koulussa on oppilaita 3-vuotiaista parikymppisiin.

Koulu on valtion ylläpitämä. Perheet lähettävät lapsia köyhistä oloista kaupunkiin palvelijoiksi, sillä usein työnantajaperhe maksaa lapsille valtiollisen koulun työetuna.

”Unelmaoppilaani on kylästä kaupunkiin tullut oppilas, joka työstään huolimatta menestyy koulussa ja näin mahdollistaa itselleen paremman tulevaisuuden.”

Unelman kääntöpuolena on oppilaiden taustoista johtuvat erot. Osa oppilaista työskentelee koulun ohella, eikä heillä ole välttämättä tarpeeksi aikaa pureutua kouluun. ”Kuitenkin heidän oikeutensa olisi saada sama tietopohja kuin ’parempienkin’ oppilaiden.”

Nepalissa kaikki kynnelle kykenevät lähettävät lapsensa yksityiskouluihin.

”Eläkkeelle ei malta jäädä”

Esperanza.jpg Esperanza Erazo de Ponce, 60, on hondurasilaisen Dr. Juan Lindo -koulun johtaja. Ala-asteella on 769 oppilasta, joita opetetaan 26 ryhmässä. Tilapulan takia luokat 1-3 käyvät koulua aamupäivisin ja luokat 4-6 iltapäivisin.

Erazo de Ponce on tehnyt elämäntyönsä perusopetuksen parissa syntymäkaupungissaan Graciaksessa. ”Koin opettajanuran ihmisläheisenä ja mahdollisuutena auttaa ja palvella muita.” Hän oppi opettajaksi työssään.

Nyt Erazo de Ponce on eläkeiässä, muttei malttaisi jättää uraansa. Eläkkeelle voi jäädä 50 ikävuoden jälkeen, mutta työtä saa tehdä 60-vuotiaaksi. ”Työtoveritkin ovat toistuvasti pyytäneet minua jatkamaan.”

Ensimmäisenä vuonna lapsille opetetaan vain espanjaa ja matematiikkaa. ”Kaikki muu perustuu näihin aineisiin, erityisesti äidinkieleen, ja niitä käsitellessä tulee käsiteltyä koko ympäröivä maailma.”

Nykyoppilaat ovat Erazo de Poncen mielestä haastavia. ”He vaativat enemmän ja kysyvät vaikeampia kysymyksiä, koska tietoon pääsee helpommin käsiksi myös koulun ulkopuolella. Opettajien on koko ajan päivitettävä osaamistaan.”

Ope tykkää kun lapset puhuvat

sohlman.jpgSuomalainen Soila Sohlman, 35, opettaa Pohjois-Mosambikissa kansainvälisessä koulussa. Hänen luokallaan on kuusi eri-ikäistä
lasta, 9-11-vuotiaita. Koko koulussa on 14 lasta.

Sairaanhoitajan koulutuksen saanut Sohlman on jäänyt kouluun kuin vahingossa. ”Tämän piti olla väliaikaista. Aluksi sovittiin parista kuukaudesta, mutta nyt olen ainakin vuoden loppuun. Suomessa olen ollut lasten psykiatrisella osastolla töissä, ja osaan olla lasten kanssa.”

Vanhemmat maksavat kuukausimaksuina kaikki koulun kulut. Koulussa opetetaan englanniksi. Sohlman nimeää kiinnostaviksi aineiksi muun muassa teknologian ja ”life orientationin”.

”Puhumme oikeuksista ja vastuista sekä koulussa että kotona. Kun oppilaat ovat eri kulttuureista, tulee mielenkiintoisia keskusteluja.”

Sohlman pitää oppilaista, jotka uskaltavat avata suunsa, eivätkä vain tuijota kirjaa. ”Osa vanhemmistakin on ollut vähän ihmeissään, että täällä keskustellaan lasten kanssa, se kun ei ole usein tapana.”

”Monta vuotta koulussa ilman kynää”

quiliane.jpgElias Quiliane, 38, työskentelee rehtorina Natucon kyläkoulussa Mecufissa, Mosambikissa. Koulussa on reilut 400 oppilasta ja kahdeksan opettajaa. Oppilaat ovat 50 hengen luokissa. Koulu kasvaa huimaa vauhtia, sillä kylässä on lähes

3 000 asukasta, ja uuden lain mukaan koulutus on ilmaista ensimmäiset seitsemän luokkaa. Resurssit eivät kuitenkaan kasva.

”Meiltä puuttuu opetusmateriaalia, ja opettajiakin on liian vähän. Vielä muutama vuosi sitten oppilas saattoi istua monta vuotta koulussa, eikä silti osannut kirjoittaa tai lukea – ei ehkä ollut koskaan pitänyt kynää kädessä, istunut vain ja kuunnellut. Nyt uuden opetussuunnitelman alla menee paremmin, mutta edelleen on pulaa paljosta: ei ole tuoleja, pöytiä tai luokkahuoneita. Pari luokkaa on aina cashew-puiden alla.”

Quiliane arvostaa oppilaissaan erityisesti nopeaa oivalluskykyä. ”Siitä tietää, että myöhemmin hän toimii hyvin myös työelämässä ja se on aina askel kohti kehitystä.”

”Kun kouluun ei johda yhtään tietä”

suwannalat.jpgKongkaeo Suwannalat, 35, opettaa 124:n oppilaan ja kymmenen opettajan peruskoulun yläasteella Muang Ngoissa, Laosissa. Kouluun ei johda yhtään tietä – koululaiset saapuvat joko veneillä Ou-jokea tai jalan polkuja pitkin.

Kongkaeo on itse käynyt buddhalaista luostarikoulua sekä opiston Vientianessa. Hän opettaa englantia ja Laosin historiaa 12-14-vuotiaille. “Tykkään puhua ja opettaa englantia. Toimin myös vapaaehtoisena vaellusoppaana turisteille.”

Kongkaeon unelmaoppilas on ystävällinen kaikille, eikä juo, tupakoi tai varasta.

“Kurinpito-ongelmia meillä ei ole paljoa, vaikka joskus joudummekin varoittamaan oppilaita. Sen sijaan meillä on ankara puute opetusvälineistä.”

Koko yläasteella on vain yksi englanninkielen kirja. Oppilaat kopioivat tekstit liitutaululta vihkoihinsa. Varsinkaan kauempaa vuorilta tulevien etnisten vähemmistöjen lapsilla ei ole varaa edes kyniin ja vihkoihin. Monet oppilaat yöpyvät koulun lähellä lautarakennuksessa, jonne tarvitaan kipeästi keittovälineitä ja hyttysverkkoja.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2007

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!