”Reilu kauppa on ideana kaunis, mutta se ei toimi, vähän kuin kommunismi”, argumentoi nuori porvari Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä (17/2007).
Voin vain arvuutella oireellisen ajatuskehitelmän taustoja. Reilun kaupan rehtiydestä on kirjoitettu kirjoja ja tutkimuksia. Yhden näkökulman mukaan laastaroimme köyhyyttä Reilun kaupan tuotteilla, kun samaan aikaan pidämme yllä köyhdyttäviä rakenteita.
Reilun kaupan tuotteet ovat kuitenkin jotain, jonka voin valita yksilönä, vaikka ratkaisuni ei olisikaan täydellinen. En voi poistaa tulleja tai maataloustukia, mutta voin ilmaista mielipiteeni ostospäätökselläni.
Onko kuitenkin ”reiluuden” ongelmien avaaminen vaarallista reilu-brändille? Miten reagoi julkinen mielipide, jos reilu ei olekaan reilua?
Huhtikuussa Ylioppilaslehti (05/2007) julkaisi uutisen perulaisesta Café Femenino ‑kahviyhteisöstä, johon pääsevät vain naiset. Naisten kahvinviljelijäyhteisö perustettiin Peruun siksi, että Reilun kaupan ylimääräiset rahat menivät vain perheen miehille.
Jos markkinoille tuodaan reiluakin reilumpia tuotteita, pitäisi ottaa huomioon myös julkisen mielipiteen alttius tyytyä kyynisyyteen ja laiskuuteen. Yhteiskuntatieteilijä Jenni Karjalainen kehottaa tämän lehden sivuilla 46-47 asiantuntijoita avaamaan paremmin kehitysavun perustelut tavallisille ihmisille. Ehkä sen ytimessä voisivat olla tällaiset yksinkertaistetut, nuorelle porvarille sopivat totuudet.
Mallia voi ottaa netistä löytyvästä McDonaldsin mainoksesta, joka ottaa kritiikin tosissaan. Tietoiskussa voin vetää mielenosoittajien kyltteihin tekstin, jossa lukee, että Mäkkäri on reilu työnantaja. Ehkä piankin näemme mainoksia, joissa tehonauta itkee onnenkyyneliä matkallaan hampurilaiseksi.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 06-07/2007