Abdul Kibirige

Ugandalainen Kibirige on tyylitietoinen selviytyjä. Hän jäi orvoksi 14-vuotiaana pikkusiskojensa kanssa. Nyt hän toimii parturikampaajana ja elättää sisaruksiaan.

On vuosi 2000, ja 14-vuotiaan ugandalaisen Abdul Kibirigen tulevaisuus näytti synkältä. Isä ja äiti makasivat kampalalaisessa sairaalassa aidsin aiheuttamien komplikaatioiden vuoksi.

Myöhemmin samana vuonna Abdul ja hänen kaksi pikkusiskoaan jäivät orvoiksi.

”Se oli vaikeaa aikaa. Tätimme auttoi meitä, mutta raha ei riittänyt edes koulunkäyntiin. En uskonut, että selviäisimme siitä”, Abdul muistelee elämänsä kipeimpiä aikoja.

sankari.jpg
Abdul Kibirige työskentelee parturikampaamo Benibenissä. (Kuvaaja: Jenni Hamara)

Mutta sitten Abdulia potkaisi onni. Hän kuuli kaveriltaan Kampalan katulapsia ja orpoja auttavasta järjestöstä nimeltään FOCA (Friends of Children Association). Abdul rohkaisi mielensä ja kävi kertomassa elämäntilanteestaan FOCA:n työntekijöille.

Seuraavana vuonna Abdul aloitti koulun FOCA:n järjestämällä parturikampaajalinjalla.

”He opettivat minulle, miten hiuksia leikataan tyylillä ja kuinka asiakkaista pidetään hyvää huolta. Koulutuksen jälkeen sain järjestöltä pienen lainan parturitarvikkeiden ostamista varten.”

Nyt Abdul työskentelee parturikampaamo Benibenissä lähellä Kampalan keskustaa yhdessä kolmen työtoverinsa kanssa. Yritys ei ole oma, mutta he saavat työstään hyvän korvauksen.

Niin hyvän, että Abdul elättää työllään itsensä lisäksi molemmat sisarensa.

”Työni ansiosta pystyn maksamaan vuokran, ruoan ja pikkusiskojeni koulumenot. Vanhempi sisareni haluaa lääkäriksi, nuorempi opettajaksi”, Abdul iloitsee.

Menestyvältä parturilta vaaditaan tyylitietoisuutta. Abdul pitää itseään ajan tasalla lukemalla kansainvälisiä lehtiä. Hän etsii kuvia ihmisistä ympäri maailmaa, omaksuu niistä uusia hiusmalleja ja kokeilee niitä käytännössä.

Kampalassa on tällä hetkellä kaksi suosittua miesten hiustyyliä. Toinen niistä on laivasto-look, jossa hiukset leikataan lyhyiksi ja kokonaisuus jätetään kulmikkaaksi.

”Ranskalainen look taas on pyöreämpi ja pehmeämpi. Otsalle jätetään enemmän tukkaa ja kokonaisuus on elegantimpi”, Abdul kuvailee omaa suosikkimalliaan.

Abdul on kehittynyt työssään niin taitavaksi, että FOCA on pyytänyt häntä opettajaksi tuleville parturikursseilleen.

”Tämä on työtä, jota olen aina halunnut tehdä. Rakastan tätä koko sydämestäni.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 04/2007

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!