Ennen leveänä vyönä koko Brasilian rannikkoa peittänyt Mata Atlântica on kutistunut seitsemään prosenttiin alkuperäisestä. Mata Atlânticaa pidetään yhtenä maailman uhanalaisimmista ekosysteemeistä. Sen metsistä on tunnistettu 20 000 eri kasvilajia, kun koko Euroopasta lajeja löytyy vain 12 500. Etelä-Bahialla on eri puulajien esiintymistiheyden maailmanennätyskin: yli 450 lajia hehtaarilla. Samoilla seuduilla tuotetaan nykyään eukalyptusta suomalaisen Stora-Enson Veracelin sellutehtaille.

Rannikkosademetsän suojeluun herättiin vasta 1990-luvulla, kun taas Länsi-Euroopan kokoiseen Amazoniin on kiinnitetty huomiota yli neljänkymmenen vuoden ajan.

Arviolta vain neljännes Mata Atlântican jäljellä olevasta metsästä on suojeltu. Yksi tärkeimmistä suojelunmuodoista on ollut ”vihreiden käytävien” perustaminen sirpaloituneiden metsäalueiden välille.

Pelkkä suojelupäätös ei vielä pelasta metsää. Vastuu alueiden valvonnasta kuuluu valtiolliselle ympäristövirastolle Ibamalle. Sen resurssit ovat rajalliset: virastoa on arvosteltu tehottomaksi ja kankeaksi. Luonnonsuojelujärjestöt ovat syyttäneet Ibamaa myös väärinkäytöksistä ja korruptiosta.

Vaikka Ibama on saanut viime vuosina tehostettua toimintaansa, työsarkaa riittää. Suurin vaikeus on suojelualueiden valvominen: Brasilia on niin iso, ettei Ibama ehdi kaikkialle. Ympäristörikosten paljastaminen onkin jäänyt lähes kokonaan kansalaisjärjestöjen aktiivisuuden varaan.

Yksi niistä on ympäristöjärjestö SOS Mata Atlântica. Vaikka kampanjointi on tuonut rannikkosademetsille paljon huomiota, suojelu etenee hitaasti. Poliittisessa päätöksenteossa raha painaa kestävän kehityksen arvoja enemmän.

SOS Mata Atlântican palkitussa Byrokratia tappaa luontoa -kampanjassa kiinnitettiin huomio ympäristölakien hitaaseen etenemiseen Brasilian parlamentissa: sademetsän suojelulaki on maannut pöydällä 13 vuotta, kun taas kansanedustajien palkankorotus meni läpi päivässä.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2007