Näkökulmat

Aseisiin! Keppiä!

Hallitus pettää äänestäjänsä, jos se lupuu 0,7 tavoitteesta, kirjoittaa Mika Railo.

Aux armes, citoyens! Päättäjät tarvitsevat juuri nyt kansalaisten hellää mutta päättäväistä ohjausta.

Kaupungilla kiertävien huhujen mukaan hallitus olisi pettämässä lupauksensa tavoitella YK:n suosittamaa 0,7 prosentin tasoa Suomen kehitysyhteistyörahoille. Asioista perillä olevien mutta nimettömien tietäjien mukaan ministeri Eero Heinäluoma olisi esittämässä hallitukselle uuttaa aikataulua, jonka mukaan Suomi sinnittelisi vasta 0,51 prosentissa vuonna 2011.

Tämähän on törkeä petos äänestäjille, jotka aikoinaan luottivat siihen, että punamulta panee lamavuosina repsahtamaan päässeen kehitysavun kuntoon. Hetken näytti hyvältä: ensimmäisen kerran Suomen historiassa hallitusohjelmaan kirjattiin konkreettinen tavoitevuosi, 2010. Aikaisemmat Lipposen hallitukset olivat tyytyneet kurottelemaan tavoitteeseen ilman sitoumuksia, ”taloudellisen tilan niin salliessa”.

Muste hallitusohjelmassa oli tuskin ehtinyt kuivua, kun Vanhasen hallituksen ote alkoi lipsua. Harri Holkerin työryhmän keväällä 2003 määrittelemästä, noin 0,05 prosenttiyksikön tasaisesta vuosivauhdista jäätiin heti jälkeen. Nyt, kolme vuotta myöhemmin, Suomen kehitysavun pitäisi olla 0,51 prosenttia kansantulosta, jos tavoite haluttaisiin saavuttaa Holkerin taikataulussa. Vanhasen pahasti peräpainotteinen hallitus arvioi saavuttavansa tänä vuonna 0,42 prosenttia.

Ja nyt, kun on aika päättää vuoden 2010 kohtalo, tulee ikävä yllätys: 0,51 prosenttia 2011!

Uutinen on siinäkin mielessä mielenkiintoinen, että se paljastaa jotain oleellista suomalaisesta poliittisesta päätöksenteosta. Päätöksentekoon on kaikessa hiljaisuudessa kehitetty uusi voimapaperi, joka säätelee toimintaa ideologisemmin kuin mikään hallitus- tai puolueohjelma: valtiontalouden kehykset. Kuudeksi vuodeksi etukäteen sementoidut kehykset sitovat puolueiden kädet. Edes hallituksen vaihtaminen ei näytä muuttavan kehyksiä.

Kummallisinta on, ettei kehyksistä päättäminen näytä tapahtuvan missään demokraattisessa prosessissa tai kontrollissa. Valtiovarainministeriö järjestää seremoniallisia 45 minuutin kuulemisia, joissa sektoriministereille kerrotaan, paljonko he saavat pelimerkkejä seuraavaksi kuudeksi vuodeksi. Valitusoikeus on sekin puhtaasti symbolinen.

Seuraava kuulemistilaisuus kehitysyhteistyöstä järjestetään maaliskuun toisella viikolla. Silloin kehitysministeri Kiviniemi saanee virallisesti kuulla, että 0,7 prosentin tavoite on vedetty vessasta alas.

Kansalaisjärjestöt aikovat olla myös kuultavana. Valtioneuvoston linnan edustalle Senaatintorille puuhataan tukimielenosoitusta maanantaiksi 6. maaliskuuta. Jos olet aikonut osallistua mielenosoitukseen kerran eläessäsi, nyt voisi olla aika.

Keppiä! Painot jalkaan ja järveen!

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!