Näkökulmat

Ei mikään huviretki

(Kuva: Pekka Rahkonen) Kanarian saarille matkustaneiden turistien lomatunnelman ovat pilanneet saarille rantautuneet laittomat maahantulijat. Kun kuluvan vuoden maalis-huhtikuussa silloin pääasiassa Mauritanista lähteneet laittomat maahantulijat nousivat otsikoihin, kuukausittaiset määrät mitattiin sadoissa. Syyskuussa puhuttiin jo tuhansista ihmisistä viikossa. Ei ihme, että saarelaisten mitta on täynnä. Pahin pelko on, että saaren pääelinkeino, turismi, kärsii maahantulijoista.

Laittomien siirtolaisten lähtömaa on keväisestä Mauritanista vaihtunut Senegaliksi. Keväällä Punaisen puolikuun edustaja arveli, että noin 40 prosenttia Mauritaniasta lähteneistä kuolee merimatkan aikana. Vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana Kanarian saarille tuli noin 2500 ihmistä. Kesän ja syksyn aikana laittomien tulijoiden määrä on ollut yli 20 000, Arviot kuolleista liikkuvat tuhansissa. Tarkkaa lukua ei saada koskaan selville.

Toinen reitti Eurooppaaan lähtee Afrikan itäpuolelta. Sisilian eteläpuoleiselle Lambedusan saarelle saapuu somalialaisia ja etiopialaisia. Syyskuuhun mennessä Italiaan on tullut yli 12 000 laitonta maahantulijaa. Myös tämä reitti on vaarallinen, sillä täälläkin merimatka tehdään muutaman kymmenen metrin pituisilla veneillä. Veneisiin on saattanut ahtautua jopa yli sata ihmistä.

Espanja on kuukausien tauon jälkeen aloittamassa senegalilaisten palauttamisen. Espanjan viranomaiset ovat ottaneet tiukan linjan ja vaativat kaikkien laittomasti maahantulleiden pikaista palauttamista. Samaa linjaa vetää myös Italia. Amnesty International moitti syyskuun puolivälissä Espanjaa siitä, ettei palautettavien tarvettaa turvapaikkaan selvitetä. Human Rights Watch puolestaan sanoo Italian palauttaneen tuhansia ihmisiä ilman, että heille on annattu mahdollisuutta turvapaikan hakemiseen.

Espanja lupasi Senegalille 20 miljoonan euron tukipaketin. Sen tarkoituksena tiettävästi on kehittää Senegalin maataloutta, ja sitä myöten hillitä maasta lähtöä. Tämä apupaketti käänsi senegalilaisviranomaisten päät sallimaan aiemmin kieltämänsä palautukset. Näin Espanja osti paluulipun laittomille maahantulijoille. Kun läntinen reitti saadaan suljetuksi, paineet siirtyvät entistä enemmän itäiselle reitille. Marokon ja Espanjan välinen pohjoinen reittihän on jo hiljentynyt sen jälkeen kun Marokko täysin mielivaltaisesti ja laittomasti ryhtyi karkottamaan maassa olevia Espanjaan pyrkijöitä. Reitit muuttuvat entistä vaarallisemmiksi. Havahtuuko Eurooppa ongelmaan vasta kun maahantuloreittien kuolleisuusprosentti nousee lähelle sataa?

Antoisia lukuhetkiä.
Ilkka Lehdonmäki

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!