Saatanallinen ansa

Huumeliikenteen raju kasvu ajaa Nicaraguaa uhkaavasti kohti yhteiskunnan rapautumista.

Kuva: Huumepoliisi partioimassa (Kuvaaja: Kimmo Lehtonen

Martha Cranshaw, sosiologi ja sandinistivallankumouksen veteraani, sanoo pelkäävänsä tulevaisuudelta eniten sitä, että Nicaraguan seuraava sisällissota käydään järjestäytyneen huumearmeijan ja muiden välillä. Muihin Cranshaw niputtaa siviiliväestön lisäksi poliisivoimat ja armeijan.

”Huumearmeijoille on tyypillistä ehdoton lojaalius ‘capoa’ eli johtajaa kohtaan sekä valmius mitä suurimpiin raakuuksiin liiketoiminnan turvaamiseksi”, Cranshaw sanoo ja vertaa mahdollista tulevaisuuden visiota 1980-luvun contrasotaan. Se oli hänen mielestään ”perinteinen sisällissota”, joka sai alkunsa poliittisesta vastakkainasettelusta.

Cranshaw’n mukaan Nicaragua on vaarallisesti ”kolumbianisoitumisen” tiellä. Viime vuosina huumeliikenne maassa, merellä ja ilmassa on lisääntynyt huolestuttavan nopeasti. Kun Yhdysvaltain huumevirasto DEA ja Keski-Amerikan maiden huumepoliisi onnistuvat sulkemaan jonkun reiteistä, Kolumbias­ta lähtevät, Meksikonlahdelle ja Floridaan kiirehtivät kokaiinin salakuljettajat etsivät ja löytävät tilalle nopeasti uusia.

Nicaraguasta on tullut viime vuosina yksi huumekaupan tärkeistä välietapeista. Täällä on tarpeeksi valvomattomia alueita, joita kauppiaat voivat käyttää hyväkseen. Nämä ”mustat aukot”, kuten poliisi niitä kutsuu, voivat toimia väliaikaisina varastoina, laivoja kokaiinilastilla avomerellä ruokkivien pikaveneiden piilo- ja tankkauspaikkana tai takaa-ajettuna mereen heitetyn kokaiinin osto- ja keräyspisteenä, josta ”kadotettu” omaisuus saadaan takaisin salakuljetusketjuun.

Poliisi ja armeija, joille kaatuu päävastuu huumeliikenteen pysäyttämisestä, ovat suurissa vaikeuksissa. Kaupassa liikkuvilla suurilla rahoilla on lahjottu alipalkattuja poliisiupseereja.

Kokaiiniraha näkyy

Yksi vilkkaimmista salakuljetusalueista on RAAN:n (Region Autónoma Atlántico Norte), pohjoisen autonomisen alueen rannikkoalue pääkaupunkinsa Puerto Cabezasin molemmilla puolilla. Kaupungissa ja sen ympärille levittäytyvällä laajalla kunta-alueella asuu noin 60 000 ihmistä, joista suuri osa elää intiaaniyhteisöissä käytännössä melkein kokonaan rahatalouden ulkopuolella.

Kaupungin paria päätietä mittaillessa voi havainnoida esimerkiksi sen, että Puerto Cabezasin kuoppaisilla teillä kalliita nelivetomaastureita liikkuu enemmän kuin aiemmin. Myös pikaveneitä Managuasta tuovan Casa Crossin piha on alkanut täyttyä entistä useammin kalliista veneistä ja 200 hevosvoiman moottoreista, jotka myyjän mukaan myydään alta aikayksikön. Ovatko nämä merkkejä huumekaupasta?

(Kuvaaja: Kimmo Lehtonen

”Ehdottomasti”, sanoo Puerto Cabezasin huumeidenvastaisen komitean koordinaattori José Rossman. Hän muistuttaa samalla, että aikuisväestön työttömyys liikkuu eri arvioiden mukaan 50-80 prosentissa ja suuri osa perheistä elääkin ulkomailla työskentelevien sukulaisten lähettämien kuukausiavustusten turvin. Niillä ei landcruisereita ostella.

”Sen lisäksi, että nämä uudet autot ja veneet menevät paikallisille huumekauppiaille, he ajelevat pitkin kyliä kalashnikov tai revolveri penkin alla.”

Alueen apulaispoliisipäällikön Lee Elwyn Lópezin ei ole vaikea myöntää, että lisääntynyt huumeliikenne on alkanut näkyä kaupungissa. Huumerahaa virtaa kulutukseen ja huumeiden, varsinkin crackin, käyttö lisääntyy. Crackista on tullut Nicaraguassakin nopeasti muotihuume ja sitä on helppo valmistaa kotilaboratorioissa.

”Resurssimme ovat hyvin rajalliset. Kun laitamme dollarin huumeidenvastaiseen operaatioon, vastapuoli vastaa 1 000 dollarin panoksella”, López sanoo. Hän korostaa, että joidenkin muiden instituutioiden tulisi myös tehdä jotain, sillä ”kukaan ei pidä siitä, että me yritämme kitkeä huumeliikennettä aseiden kanssa”.

Rossman on samaa mieltä Lópezin kanssa, mutta kertoo synkkänä, että hänen järjestönsä on ainoa huumevalistustyötä tekevä järjestö poliisin lisäksi. ”Kansallisella tasolla huumevalistus ja -hoito kuuluisivat terveysministeriölle, mutta se ei tee elettäkään helpottaakseen tilannettamme. Koulujen opintosuunnitelmissa huumeita ei edes käsitellä”, hän valittaa.

Rossmanin komitea tekee huumevalistustyötä kunnan kouluissa ja järjestää valistusleirejä sekä ylläpitää nuorille viriketoimintoja, kuten kitaransoitto-, tanssi- ja maalauskursseja. Monen muun tärkeän sosiaalisektorin lailla Rossmanin touhuistakaan ei tulisi mitään ilman ulkomaalaisten apua. Hän onkin saanut rahansa jo vuosien ajan itävaltalaiselta kansalaisjärjestöltä Horizonte 3000:lta.

Autonomisella hallituksella on huumeidenvastainen komissionsa, mutta se ei Rossmanin mukaan edes kokoonnu. Vaikka Rossman pitää poliisia eräänlaisena yhteistyökumppaninaan, hän arvostelee sitä suorin sanoin sekaantumisesta kauppaan ja siitä, että se katsoo usein sormien läpi huumeparonien touhuja.

”Kun muutama kuukausi sitten maastoon tippui kokaiini­lastissa ollut pienkone, huumeparonit lähtivät nelivedoillaan paikalle. Tiesulun pystyttäneelle poliisille he sanoivat menevänsä ostamaan papuja ja pääsivät siten jatkamaan matkaansa, vaikka heidät ja heidän liiketoimintansa tunnetaan hyvin kaupungissa.”

Apulaispäällikkö López vierittää vastuuta korruptoituneille oikeusistuimille, jotka usein päästävät pidätetyt huumekaup­piaat vapaiksi. ”He vetkuttelevat usein niin kauan, että pidätysaika ennen oikeudenkäyntiä menee umpeen, joten kauppiai­den asianajajat saavat heidät vapaiksi. Syytettä ei ehditä koskaan nostaa.”

Perinteinen yhteisöllisyys tuhoutuu

Tarkkoja lukuja ei ole kenelläkään, mutta vuosi sitten Nicaraguan kautta arveltiin kulkevan noin 20 tonnia kokaiinia vuosittain. Ongelma ja koko bisnes ovat aivan toista luokkaa Kolumbiassa, jossa kokaiini on kokonainen teollisuudenhaara. Kolumbia tuottaa, jalostaa, pakkaa ja salakuljettaa 80 prosenttia maailman markkinoilla liikkuvasta kokaiinista.

Kolumbiassa kauppaan ovat sekaantuneet huumearmeijan lisäksi vasemmistolaiset sissit ja heitä vastaan taistelevat äärioikeistolaiset itsepuolustusjoukot. Sen tuloksena maan sosiaalinen verkosto on pitkälti tuhoutunut. Kuolonuhreja tulee sisällissodassa (huumesodassa) tuhansia vuosittain, sieppaukset ja palkkamurhat ovat arkipäivää.

Nicaraguassa vallitsee Kolumbiaan verrattuna toistaiseksi taivaallinen rauha, mutta kuinka kauan? Nicaraguan presidentti Enrique Bolaños puhui maan kolumbianisoitumisesta vieraillessaan Karibian puolella viime vuonna. Sekä Rossman että López allekirjoittavat myös sosiologi Cranshaw’n huolen maan kulkemisesta kohti kolumbianisoitumista.

Vastavalmistunut UNDP:n inhimillisen kehityksen raportti Nicaraguan Karibian puoliskosta kiinnittää myös vakavaa huomiota alueella lisääntyneen huumekaupan seuraamuksiin. Raportin mukaan huumeet tuhoavat yhteisöissä ja kaupungeissa henkistä pääomaa, lisäävät rikollisuutta ja raaistavat väkivaltaa tuhoten yhteisöllisyyden perusarvoja.

López ja Rossman käyttävät molemmat esimerkkinä Puerto Cabezasin pohjoispuolella sijaitsevaa Sandy Bay Norte -nimistä kalastaja- ja miskitointiaaniyhteisöä, johon alueen lisääntynyt huumeliikenne on eniten vaikuttanut. Poliisin tekemät ratsiat ovat johtaneet aseellisiin yhteenottoihin ja kuolonuhreja on jo tullut.

”Sandy Bayn kaltaisissa yhteisöissä ajatellaan, että rantaan ajautuva paketti on Jumalan lahja, joka auttaa ratkomaan köyhyyttä ja arkipäivän ongelmia, ja siksi ilmaiseksi saadun huumeen kauppaaminen hyväksytään laajasti, myös kirkon taholta”, López sanoo ja antaa epäsuorasti ymmärtää myös herrnhutilaiskirkon verottavan oman taivasosuutensa.

”Kun ensimmäiset kolumbialaiset paketit tulivat laineiden mukana rantaan, pidimme niitä Jumalan lahjana”, kertoo UNDP:n raportissa miskitovanhus, joka hakeutui kaupunkiin hakemaan­ apua yhteisönsä tilanteeseen. ”Kun nuoriamme alkoi kuolla (kokaiiniin), ymmärsimme, että kyseessä oli saatanallinen ansa…”

Merestä pyydystetään kokaiinia

Lópezin mukaan hallitsematon kulttuurinen muutos yhteisöissä tapahtuu nyt pikavauhtia. Kalastajista tulee huumekauppiaita ja he lähtevät merelle pyydystämään kokaiinipaketteja katkarapujen sijaan. Motivaatio työntekoon katoaa, ja vuosisataisen peruselinkeinon jäädessä taka-alalle koko yhteisön sosiaalinen verkosto ja rakennelma muuttuu. Miskitonuorista – joiden joiden kielessä ei edes ole omaa sanaa huumeille – tulee narkomaaneja kylissä, joissa ei ole terveysasemia.

”Sandy Bayssa suuri osa yhteisöä on jo hyväksynyt ‘pikkucapojen’ toiminnan ja myös puolustavat heitä, koska kokevat heidät hyväntekijöikseen”, López sanoo. Hän kertoo, kuinka kyläläiset pari kuukautta sitten ryhmittyivät puolustamaan paikallista huumevälittäjää poliisin yrittäessä tehdä taloon ratsiaa. Usein nämä välittäjät ovat vanhempia perheenäitejä, jotka puolustavat tekemisiään taloudellisella välttämättömyydellä: perheen on elettävä jollakin.

”Ennemmin tai myöhemmin meillä on vastassamme aseistautunut ja järjestäytynyt organisaatio”, López ennustaa. ”Meillä on tuhansittain turhautuneita ja sodan jälkeisiin lupauksiin pettyneitä sotilaita sekä sandisti- että contra-armeijasta. He saivat sisällissodan aikana perusteellisen sotilaskoulutuksen ja -kokemuksen. Mitä tapahtuu, jos ja kun he siirtyvät huumeparonien leiriin?”

 

Kolumbianisoituminen tarkoittaa koko yhteiskunnan sosiaalisen verkoston rapautumista ja kulttuurista muutosta, joka johtuu huumekaupasta ja siihen liittyvästä väkivaltaistumisesta ja militarisoitumisesta.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2005

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!