YK:n vuosituhannen huippukokouksessa vuonna 2000 valtioiden päämiehet hyväksyivät vuosituhatjulistuksen, johon sisältyy monia koko maailmaa koskevia kehitystavoitteita. Julistuksen päämäärät on YK:ssa sittemmin kiteytetty kahdeksaksi vuosituhattavoitteeksi (Millennium Development Goals), jotka pyritään saavuttamaan vuoteen 2015 mennessä. Tunnetuin niistä lienee köyhyyden ja nälän puolittaminen, mutta kestävän kehityksen kannalta kaikki tavoitteet ovat yhtä tärkeitä.

Vuosituhattavoitteiden toteutumista tarkastellaan syyskuussa YK:n yleiskokouksen yhteydessä järjestettävässä erityisistunnossa. Taloustieteilijä Jeffrey Sachsin vetämän Millennium-tutkimusprojektin tammikuussa julkaisema raportti osoittaa, että nykyvauhdilla tavoitteita ei saavuteta muutamia aluekohtaisia poikkeuksia lukuun ottamatta.

”Jos poliittista tahtoa aikaisempien sitoumusten täytäntöönpanoon löytyy, tavoitteet on vielä mahdollista saavuttaa jäljellä olevassa kymmenessä vuodessa”, Sachs vakuuttaa. Sekä Sachs että YK:n pääsihteeri Kofi Annan korostavat, että vuosituhattavoitteet tulee ymmärtää politiikan todellisiksi päämääriksi eikä ottaa niitä pelkkinä ylevinä tahdonilmauksina. Tarvittavat toimenpiteet tulee määritellä maakohtaisesti, ja teollisuusmaiden tulee turvata työhön riittävät resurssit.

Globaali kumppanuus vaatii tekoja

Vuosituhattavoitteet heijastavat vallitsevaa globaalia yhteisymmärrystä köyhyyden vähentämisestä ja eri osapuolten velvollisuuksista. Kulunut avainsana on globaali kumppanuus. Tavoitteiden 1-7 katsotaan olevan ensisijaisesti kehitysmaiden vastuulla, kun taas kahdeksas tavoite määrittelee teollisuusmaiden roolin riittävän rahoituksen varmistajana ja kansainvälisen toimintaympäristön muokkaajana.

On oikein ja kohtuullista, että kehitysmaille annetaan vetovastuu yhteiskuntiensa kehittämisestä. Globaali kumppanuus vain on toistaiseksi toteutunut kovin heikosti: teollisuusmaat eivät ole toteuttaneet lupauksiaan kehitysavun nostamisesta, velkahelpotusten lisäämisestä ja kaupan rakenteiden uudistamisesta. Se on omiaan herättämään närkästystä ja epäluuloa kehitysmaaryhmässä.

Suomen luonnonsuojeluliiton kansainvälisten asiain päällikkö Hanna Matinpuro muistuttaa lisäksi, että on epäreilua sälyttää ympäristön tilaa koskeva seitsemäs tavoite kehitysmaiden vastuulle.

”Teollisuusmaiden osuus maailman luonnonvarojen kulutuksesta ja köyhyyttä ylläpitävien ympäristöongelmien luomisesta on suuri. Ympäristöä säästävämpiin tuotanto- ja kulutustapoihin siirtyminen onkin teollisuusmaille tärkeä köyhyydenvähentämishaaste”, Matinpuro toteaa.

Tavoitteita ja tuloksia?

Kehitystavoitteet eivät ilmestyneet vuosituhatjulistukseen tyhjästä, vaan taustalla oli joukko 1900-luvun lopulla pidettyjä YK:n eri kehityskysymyksiä käsitelleitä huippukokouksia ja niissä hyväksyttyjä päätöksiä. Vuosituhatjulistuksessa valtioiden päämiehet vahvistivat tämän kokousrumban lopputulokset ja sitoutuivat niiden toimeenpanoon.

Vuosituhattavoitteisiin liittyy vahva tuloksellisuuden korostus. Tämä on edistysaskel verrattuna siihen, että kehitysyhteistyön saavutuksia on aiemmin pitkälti tarkasteltu vain panosten avulla: montako kaivoa tai koulua rakennettiin, montako prosenttia bruttokansantulosta maat antavat kehitysapua ja niin edelleen. Toisaalta niihin liittyy myös tulosjohtamisen yleinen riski: jos tarkastellaan vain määrällisiä mittareita, ei toiminnan laadusta ja vaikutuksista ihmisten elämään ole mitään takeita.

”Esimerkiksi terveyspalveluiden saatavuuden parantaminen ei vielä välttämättä riitä parantamaan ihmisten terveydentilaa. Järjestömme kampanjoi terveyspalvelujen käyttäjämaksujen poistamiseksi, mutta yhtä tärkeää on huolehtia hoidon laadusta ja lääkkeiden riittävyydestä”, sanoo tansanialaisten järjestöjen kattojärjestön TANGOn puheenjohtaja Mary Mwingira.

Vuosituhattavoitteiden suurin arvo lienee niiden nauttima laaja kannatus. Niistä on tullut yhteisesti hyväksytty kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön kulmakivi, ja sellaisena ne tarjoavat myös perustan yhteistyön parantamiselle eri maiden välillä.

Kansalaisyhteiskunnalle tavoitteet ovat hyvä työkalu hallitusten painostamiseen niin etelässä kuin pohjoisessakin. Hallituksia voi vaatia tilille siitä, mitä ne ovat tehneet tavoitteiden saavuttamiseksi. Tähän asti kansalaisjärjestöt ovat olleet kuitenkin melko hiljaa vuosituhattavoitteista. Osaltaan tähän on vaikuttanut se, että YK:n vuosituhatkokouksen yhteydessä järjestöjen osallistamismahdollisuudet jäivät vähiin. Nyt asiaan yritetään saada parannusta, ja ympäri maailman on virinnyt kampanjoita, joilla pyritään pakottamaan päättäjät toimimaan lupaustensa mukaisesti.

Vesitettyjä tavoitteita

Vuosituhattavoitteet ovat huomattavasti suppeampi kokonaisuus kuin niitä edeltäneet eri YK-kokousten päätöslauselmat. Monet kansalaisjärjestöt, YK-järjestöt ja hallituksetkin ovat huolissaan siitä, että huomion kiinnittyessä vuosituhattavoitteisiin esimerkiksi naisten asemaa käsitelleen Pekingin kokouksen ja Kairon väestökokouksen poliittisesti arat päätökset jäävät syrjään.

”Kairon väestökokous vuonna 1994 politisoi väestökysymyksen korostaessaan naisen oikeutta päättää elämästään, seksuaalisuudestaan ja ruumiistaan. Konferenssissa tehdyt seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin liittyvät sitoumukset eivät kuitenkaan ole mukana vuosituhattavoitteissa, sillä muun muassa presidentti George W. Bushin hallinto vastustaa tätä voimakkaasti. Voi sanoa, että tässä vuosituhattavoitteet ovat jo heikentäneet hallitusten aiempia sitoumuksia”, kertoo Hilkka Vuorenmaa Väestöliitosta.

Väestöliitto pyrkii yhdessä kansainvälisten perhesuunnittelujärjestöjen kanssa sisällyttämään seksuaali- ja lisääntymisterveysasiat vuosituhattavoitteisiin. Osa kansalaisjärjestöistä kritisoi vuosituhattavoitteita vielä enemmän. On jopa esitetty, ettei vuosituhattavoitteita edes pitäisi saavuttaa, koska tavoitteisiin pääseminen saattaisi vain vaimentaa kritiikin, joka koskee kansainvälisten rahoituslaitosten politiikkaa tai vaatimuksia kaupan rakenteiden muuttamiseksi.

Vuosituhattavoitteiden saavuttaminen ei mitenkään riitä poistamaan globaalia eriarvoisuutta ja sen aiheuttamia epäkohtia. Esimerkistä käy ilmi äärimmäisen köyhyyden poistamista koskeva ensimmäinen tavoite. Sen alatavoite tarkentaa, että kyse on alle dollarin päivässä ansaitsevien osuuden puolittamisesta vuoteen 2015 mennessä, verrattuna vuoden 1990 tasoon.

Köyhyys on kuitenkin moniulotteinen ilmiö, joka ei liity pelkästään rahatulojen puutteeseen. Ihmisten nostaminen yli virallisen köyhyysrajan ei siten riitä poistamaan esimerkiksi kansalaisoikeuksien puutteeseen ja yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen liittyvää huono-osaisuutta. Voidaan pitää myös moraalisesti arveluttavana, että puolet äärimmäisessä köyhyydessä elävistä saa tämän tavoitteen mukaan vielä jäädä kurjuuteen. Köyhien osuuden vähentäminen on sitä paitsi huomattavasti vaatimattomampi tavoite kuin köyhien määrän vähentäminen.

Tavoitteen kunnianhimoisuutta murentaa myös vuoden 1990 asettaminen vertailukohdaksi: 25 vuodessa maailman väestö kasvaa niin paljon, että alle dollarilla päivässä elävien osuus supistuu sen myötä automaattisesti. Filosofi Thomas Pogge onkin osoittanut, että näin määriteltynä ensimmäinen vuosituhattavoite tarkoittaa käytännössä vain runsaan 200 miljoonan ihmisen nostamista yli dollarin köyhyysrajan vuoteen 2015 mennessä, kun kunnianhimoisempi köyhien määrän puolittaminen vuosien 2000-2015 välillä laajentaisi haasteen 550 miljoonan ihmisen elinolojen parantamiseen.

Pogge huomauttaa myös, että Itä-Aasiassa näin määritelty köyhyydenvähentämistavoite saavutettiin itse asiassa jo vuonna 1999, vuotta ennen vuosituhatjulistuksen hyväksymistä. Selitys on köyhien määrän nopea väheneminen Kiinassa 1990-luvun aikana – 28 prosenttia vuonna 1990 ja 14 prosenttia vuonna 1999.

Vuosituhattavoitteiden saavuttaminen ei siten kaikkialla merkitse suurtakaan haastetta ja muutosta nykymenoon. Vaikuttaa siltä, että osa tavoitteista olisi tietoisesti asetettu siten, että ne toteutuvat automaattisesti. Kriitikot uskovatkin niiden palvelevan lähinnä uusliberalistisen talouspolitiikan saarnamiehiä.

Inhimillisen kehityksen voitto

Puutteistaan huolimatta vuosituhattavoitteet kiinnittävät huomion maailman köyhimpiin ihmisiin ja heidän perustarpeisiinsa, kuten ruokaan, koulutukseen ja terveyteen. Ne haastavat uskon pelkän talouskasvun ja markkinavoimien mahtiin ja osoittavat, että myös julkista politiikkaa ja rahoitusta tarvitaan, jotta yhteiskunnallinen kehitys ulottuisi tasapuolisesti kaikille.

Ulkoasiainministeriössä sosiaalisen kehityksen neuvonantajana työskentelevä köyhyystutkija Timo Voipio arvioi, että kaikkien maailman hallitusten sitoutuminen vuosituhattavoitteisiin on inhimillisen kehityksen asiaa 1970-luvulta lähtien ajaneiden järjestöjen huikea lobbausvoitto. Voipio näkee tiiviin yhteyden myös vuosituhattavoitteiden saavuttamisen ja epäoikeudenmukaisten rakenteiden muuttamisen välillä.

”Vuosituhattavoitteiden saavuttaminen vahvistaa köyhien maiden kansalaisten kykyä vaatia muutoksia köyhyyden rakenteellisiin syihin. Yhteiskunnallisissa liikkeissä toimimiseen ei riitä voimavaroja niin kauan kuin huominen ateria on epävarma.”

Myös Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin tutkija Alessandra Lundström on sitä mieltä, että vuosituhattavoitteiden saavuttaminen edistäisi ihmisoikeuksien toteutumista. Haasteena on kuitenkin varmistaa, että tavoitteiden saavuttamiseksi toteutetut toimenpiteet edistävät tasa-arvoa ja vahvistavat ihmisten kykyä vaikuttaa omaan elämäänsä.

Voi tuntua itsestään selvältä, että kehitysyhteistyön päämäärä on köyhyyden poistaminen, kuten vuosituhattavoitteissa todetaan. Kehitysyhteistyön historian valossa yksimielisyys siitä on kuitenkin jopa vallankumouksellista. Vuosituhattavoitteiden varaan voikin rakentaa. Työ ei kuitenkaan lopu tähän. Seuraava haaste voisi olla eriarvoisuuden poistamisen saaminen hallitusten agendalle.

Kirjoittaja on Kepan kehityspoliittinen sihteeri ja Ruoka-aika-kampanjan koordinaattori.

Tavoite 1: Äärimmäisen köyhyyden ja nälän poistaminen

• Miljardi ihmistä elää alle dollarilla ja 2,8 miljardia alle 2 dollarilla päivässä.
• Saharan eteläpuolisessa Afrikassa alle dollarilla päivässä elää 46 % väestöstä, Etelä-Aasiassa 30 %.
• Tavoite alle dollarilla päivässä elävien osuuden puolittamisesta on jo toteutunut Itä-Aasiassa. Kaakkois- ja Etelä-Aasiassa osuus on vähentynyt tavoitteen mukaista vauhtia.
• Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, Länsi-Aasiassa ja entisissä neuvostotasavalloissa köyhimpien osuus on pysynyt ennallaan tai kasvanut. Näillä alueilla myös aliravittujen osuus on monissa maissa kasvanut.

Tavoite 2: Peruskoulutusmahdollisuuksien takaaminen kaikille

• Peruskoulun käyvien lasten osuus on kasvanut lähes kaikkialla, mutta tavoitteeesta ollaan jäämässä jälkeen ainakin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa sekä Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa.
• Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 62 % ja Etelä-Aasiassa 80 % lapsista käy peruskoulun.

Tavoite 3: Tasa-arvon edistäminen ja naisten aseman parantaminen

• Tyttöjen koulunkäynti on jonkin verran yleistynyt useimmissa maissa, mutta edelleen kehitysmaissa keskimäärin vain 87 tyttöä 100 poikaa kohti käy peruskoulun ja 82 tyttöä pääsee toisen asteen koulutukseen.
• Afrikassa sekä Etelä- ja Länsi-Aasiassa naisten lukutaidottomuus on edelleen yleisempää kuin miesten.
• Naisten edustus kansallisissa parlamenteissa on kaikkialla maailmassa selvästi alhaisempi kuin miesten.

Tavoite 4: Lapsikuolleisuuden vähentäminen

• Lapsikuolleisuus väheni 1990-luvulla terveys- ja rokotusohjelmien ansiosta, mutta nyt lasku on hidastunut, Afrikan maissa jopa pysähtynyt.
• Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa 104 lasta tuhannesta kuolee ennen 1-vuotispäiväänsä.

Tavoite 5: Odottavien äitien terveydentilan parantaminen

• Saharan eteläpuolisessa Afrikassa yksi 16 äidistä kuolee synnytykseen, teollisuusmaissa yksi 2800:sta.

Tavoite 6: Hiv/aidsin, malarian sekä muiden tautien vastainen taistelu

• Hiv:n leviäminen jatkuu. Tuberkuloosia esiintyy paljon erityisesti hiv/aids-tartunnan saaneilla.

• Malarian torjunnassa ei ole tapahtunut edistystä.
  

  Tavoite 7: Ympäristön kestävän kehityksen varmistaminen

   

  • Joka vuosi hävitetään 15 miljoonaa hehtaaria metsää.
  • Hiilidioksidipäästöt henkeä kohti ovat pysyneet suurin piirtein samalla tasolla (1,13 hiilidioksiditonnia henkilöä kohti).
  • Otsonikerroksen ohentumista aiheuttavien CFC-kaasujen käyttö vähentyi merkittävästi 1990-luvun aikana.
  • Puhtaan juomaveden saatavuus on parantunut useimmilla alueilla. Tavoite juomaveden puutteen puolittamisesta todennäköisesti saavutetaan.

  Tavoite 8: Globaalin kumppanuuden luominen

   

  • Teollisuusmaat antoivat kehitysapua 0,25 % bkt:staan vuonna 2003. Vuonna 1990 osuus oli 0,33 %.
  • Vähiten kehittyneille maille suunnatun avun osuus rikkaiden maiden bkt:sta oli 0,06 % vuonna 2002 ja 0,09 % vuonna 1990.
  • Peruspalveluihin (koulutus, terveydenhoito, ravitsemus, vesi, sanitaatio) suunnatun avun osuus kaikesta kehitysavusta on noussut 8 prosentista 17 prosenttiin.

   

  Lähteet: UN Millennium Project: Investing in Development. A Practical Plan to Achieve the Millennium Development Goals. New York 2005. http://www.unmillenniumproject.org

  UN Statistics Division, http://millenniumindicators.un.org

  Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2005