Suomi on lähes kymmenen vuotta ajanut kauraa mukaan WFP:n eli maailman elintarvikeohjelman elintarvikeaputuotteeksi. Kaura on Suomen tärkeimpiä viljatuotteita, ja Suomi on Kanadan jälkeen maailman toiseksi suurin kauran viejä.

WFP toivoo, että lahjoittajavaltiot antaisivat valtaosan ruoka-avusta rahana. Tällä hetkellä Suomesta annetaan WFP:n yleisavustusten yhteydessä elintarvikkeina vain rypsiöljyä. Vuosituhannen vaihteeseen saakka Suomi antoi kaiken elintarvikeapunsa ruokana, mutta nyt noin kolme neljäsosaa lahjoitetaan rahana. Suomen yleisavustus WFP:lle on romahtanut 90-luvun alkuvuosista noin neljäsosaan, viime vuoden noin kuuteen miljoonaan euroon, ja tästä rahan osuus oli 4,8 miljoonaa euroa.

Ylijohtaja Veli-Pekka Talvela maa- ja metsätalousministeriöstä perustelee kauran saamista mukaan elintarvikeapuun sen terveysvaikutuksilla.

”Kauran ravintoarvot ovat tavattoman hyvät. Elintarvikekauran osuus kokonaistuotannosta on pieni, ja tässä maailmantilanteessa olisi tarve kehittää uusia käyttökeinoja”, Talvela sanoo viitaten tulevaisuuden muutoksiin, joita EU:n maataloustukien pieneneminen aiheuttaa Suomen maataloudessa.

Talvelan mukaan WFP on ollut kiinnostunut vaihtoehdoista esimerkiksi Yhdysvaltain toimittamille maissisoijaseoksille.

Kepan kehityspoliittisen sihteerin Miia Toikan mukaan hanke kertoo siitä, että Suomen kehitysyhteistyössä omilla taloudellisilla intresseillä on edelleen suuri painoarvo.

”Kehityspoliittisessa ohjelmassa on sitouduttu köyhyyden poistamiseen ja kehitysmaiden omistajuuden vahvistamiseen, mutta tämän hankkeen lähtökohdat ovat selvästikin muualla. Sen sijaan, että keskityttäisiin etsimään kestäviä ratkaisuja niihin rakenteisiin, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät nälkää esimerkiksi kauppapolitiikassa ja EU:n maatalouspolitiikassa, puuhastellaan tällaisen, kehitysvaikutuksiltaan sekundäärisen hankkeen parissa. Tämäkö nyt on sitä ‘suomalaista lisäarvoa’?”

Voimakasta markkinointia

Kauran saamista ruokakorituotteeksi on aktiivisesti kaupattu WFP:lle. Vuonna 1999 maa- ja metsätalousministeriön ja elintarviketeollisuuden edustajat vierailivat WFP:n päämajassa Roomassa. Samana vuonna suomalaista kauraa testattiin Pohjois-Koreassa, ja se hyväksyttiin siellä hätäaputuotteeksi. Kauraa annettiin WFP:lle yleisavustuksena 600 tonnia vuonna 2000. Toissavuonna WFP hyväksyi kauran ravitsemuksellisesti elintarvikeaputuotteeksi. Pohjois-Koreaan kauraa ei ole viime vuosina toimitettu, vaikka maa on WFP:n suurin avunsaaja.

”Pohjois-Koreasta saadut tulokset olivat erinomaisen hyviä, mutta lähettämistä haittaa maan poliittinen tilanne”, Talvela perustelee.

Kauraa ei ole otettu varauksetta vastaan koemaissa. Vuonna 2000 suomalaiskauraa toimitettiin pieni erä Guatemalaan, mutta sittemmin maan hallitus on kieltänyt kauran tuonnin elintarvikeapuna, koska sitä ei voi viljellä Guatemalassa. Hallitus ei halua edistää Guatemalassa sellaisen kasvin käyttöä, joka edellyttäisi viljan tuomista toisesta maasta.

Talvelan mukaan maahan, jossa kaurasta on huonoja kokemuksia, ei viljaa yritetä väkisin viedä.

Hän luonnehtii kaurahankkeen aiheuttamia kustannuksia ”pieniksi”. Kustannuksiin ovat osallistuneet muun muassa hankkeessa mukana olleet elintarvikeyhtiöt, joista mukana on nyt valtion omistama Suomen Viljava. Maa- ja metsätalousministeriön kaurahankkeen vaiheista kertovan kronikan mukaan myös Raisio olisi ollut hankkeessa aiemmin mukana.

Ulkoministeriöstä kerrotaan, ettei hankkeeseen ole käytetty varoja esimerkiksi kehitysyhteistyöbudjetista.

Lupaavia tuloksia Armeniasta

Konsulttitoimisto Esuko Oy teki kolme vuotta sitten selvityksen kauran käyttömahdollisuuksista. Selvityksen väliraportissa sanottiin, että kaura sopisi vehnää ja maissia paremmin varsinkin tietyille Keski- ja Itä-Aasian alueille, joissa väestön perusruokaa on riisi.

Viime kesästä lähtien Armeniassa on tehty hyväksyttävyystestejä kaurajauholla ja kaurajauho-maitojauhoseoksella. Uuden tuotteen soveltuvuus kunkin maan ruokavalioon on WFP:n sääntöjen mukaan tutkittava ensin huolellisesti.

Veli-Pekka Talvela kertoo, että Armeniasta tähän mennessä saadut tulokset ovat olleet lupaavia.

”Tavoitteenamme on, että kehitämme yhteistyössä WFP:n kanssa kauratuotteen, joka vastaa heidän vaatimuksiaan. WFP saa itse päättää, käyttääkö se tuotetta ja jos niin miten”, Talvela sanoo.

WFP suosii elintarvikehankintoja kehitysmaista tai avunsaajamaiden lähialueilta, mutta suurimpia yksittäisiä sen jakamien elintarvikkeiden tuottajia ovat Yhdysvallat, Japani ja EU.

”Useimmiten apuruoka voitaisiin hankkia lähialueilta tai jopa samasta maasta. Näin saataisiin varmemmin paikallisiin olosuhteisiin ja ruokavalioon soveltuvaa ruokaa ja samalla tuettaisiin paikallista ruoantuotantoa”, Miia Toikka sanoo.

Talvela on kriittisempi.

”Toisaalta olisi hyvä, että kehitysmaat itse toimittaisivat ruokaa, mutta ostot paikallisilta toimittajilta eivät aina ole ongelmattomia. WFP osti ennen Etelä-Afrikassa noin viidenneksen paikallisesta vehnäsadosta, minkä seurauksena hinta nousi paikallisilla markkinoilla”, hän arvioi.

WFP:n Pohjoismaiden toimiston johtaja Mikael Bjerrum sanoo elintarvikeohjelman suosivan paikallisia ostoja niin pitkälle kuin mahdollista.

”Teemme näin tukeaksemme paikallista maataloutta ja koska kuljetuskustannukset ovat pienempiä”, Bjerrum selittää.

Aina paikalliset ostot eivät onnistu esimerkiksi siksi, että avustusrahat on niin sanotusti sidottu. ”Avustusta hankaloittaa, jos raha-apu on sekä sidottu ostoihin tietyistä maasta että käytettäväksi tietyssä maassa”, Bjerrum sanoo.

”Ei korvamerkittyä tukea”

Toikka huomauttaa, että muun muassa WFP itse ja EU:n neuvosto suosittelevat, että elintarvikeapu annettaisiin kokonaan sitomattomana raha-avustuksena. Rahamääräisiin lahjoituksiin siirtymisen katsotaan antavan WFP:lle lisää pelivaraa ja tehokkuutta ostojensa suunnittelussa.

”Osa maista, muun muassa Ruotsi ja Norja, tekee jo näin, ja Suomi voisi aivan hyvin olla näiden suunnannäyttäjien joukossa. Sen, että Suomen rahoilla tuettaisiin muiden teollisuusmaiden maataloustuotantoa, voisi estää esimerkiksi ehdollistamalla raha-apu kehitysmaaostoihin.”

Veli-Pekka Talvelan mukaan Suomen WFP:lle antamia avustuksia ei ole mitenkään korvamerkitty.

”Tavoitteemme on, että kaikki valtiot antavat tukensa WFP:lle ennen kaikkea rahana, ja järjestö päättää itse, mihin se rahansa käyttää.”

Talvelan kommentti on ristiriidassa maa- ja metsätalousministeriön muutaman vuoden takaisen kannanoton kanssa. Vuonna 2002 ulkoministeriön kehitysyhteistyöosasto esitti Suomen yleisavustuksen muuttamista kokonaan rahamääräiseksi, ja asiasta tehtiin laaja lausuntokierros. Idea tyrmättiin muun muassa maa- ja metsätalousministeriössä, joka totesi vastauksessaan, että moni teollisuusmaa antaa apunsa elintarvikkeina ja että suomalaisten elintarvikkeiden saaminen YK-ohjelmiin on pitkän työn tulos.

Teollisuus ja Työnantajat TT taas esitti, että yleisavustus annettaisiin vanhan malliin suoraan elintarvikkeina, sillä ”muussa tapauksessa Suomen elintarviketeollisuus voi jäädä kokonaan tilausten ulkopuolelle.” Myös Maataloustuottajien keskusjärjestö MTK kannatti avun palauttamista elintarvikepohjaiseksi. Etujärjestöjen kommenttien takia ulkoministeriö jätti yleisavustuksen rakenteen nykyisenlaiseksi.

Teollisuuden edut otti huomioon myös konsulttiyhtiö Esuko, joka ehdotti väliraportissaan, että ”olisi taivuteltava WFP ostamaan enemmän EU:n tuotteita…” Konsulttiyhtiö lisäsi, että ”Kauran käytön lisäämisen kannalta on tehokkainta antaa elintarvikeapua tavarana … ulkoasiainministeriö voisi suunnata osan ruoan hankkimiseen antamistaan avustusvaroista kauran hankkimiseen, koska tällaiseen on hyvät ravitsemukselliset perusteet…”

Lähteet:

Anna Kervisen kehitysmaatutkimuksen laitoksen kandidaatintyö: Onki vai kala? Elintarvikeapu Suomen kehitysyhteistyön ja kehityspolitiikan välineenä. Helsingin yliopisto 2005.

Suomalainen kaura elintarvikeaputuotteeksi -kronikka. 1.2.2005. Maa- ja metsätalousministeriö.

Selvitys kauran käyttömahdollisuuksista elintarvikeapuohjelmissa. Väliraportti. Esuko Oy 2002.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2005