Sihteerikoulun kaunis Amina

Amina Qorama Adam
Hargeisa
Somalimaa

 

 
Kuva: Amina Qorama Adam. (Kuvaaja: Katri Simonen.)

 

Amina Qorama Adam, 18, käy sihteerikoulua Hargeisassa, Somalimaan pääkaupungissa. Rauhan myötä on virinnyt vilkasta liiketoimintaa, ja siihen saumaan tarvitaan atk- ja kielitaitoisia sihteerejä.

Aminan äiti ja isoäiti ovat lukutaidottomia ja ansaitsevat rahaa myymällä huumaavalehtisiä khatpuskia. He ovat kannustaneet tyttöä opiskelemaan.

Aminan luokalla oli alkuaan 35 tyttöä, mutta vuoden opintojen jälkeen heitä on enää 28. Amina on oppilaista parhaita.

”Kun tytöt menevät naimisiin, he jäävät pois koulusta. Minäkö? Vaikka avioituisinkin, jatkaisin koulua. Haluan auttaa perhettäni. Myös politiikka kiinnostaa minua. Siksi me olemme täällä jäljessä, kun tytöt tekevät työtä vain kotona”, hän tuumii.

Amina on muslimi, totta kai. Hänelle on tehty ympärileikkaus.

”Äiti ja isoäiti sanoivat, että ympärileikkaus täytyy tehdä, muuten tytöstä tulee paha.”

Amina leikattiin kahdeksanvuotiaana. Viikon hän vain makasi kotona, kaikki liikkeet koskivat.

”En koskaan tee sitä omalle tyttärelleni!”

Tasa-arvoa ei ole, Amina sanoo. Esimerkiksi jos joku tappaa naisen, korvaus siitä on 50 kamelia. Miehen hinta on 100 kamelia.

”Mutta muuten miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia”, hän lisää.

Eteisen nurkassa nuori nainen valmistaa pastaa ja sen kanssa vuohta. Elävä Susanna-vuohi kurkistaa verhon takaa ja kiipeää jauhosäkille. Amina ottaa sen syliinsä.

”Paimensin pikkutyttönä lampaita Etiopiassa.” Sodan aikana (1988-91) hän, kuten lähes kaikki somalimaalaiset, oli taisteluja paossa Etiopiassa, enonsa luona.

Somalimaa oli 1960-91 osa Somalian valtiota. Sodan päätyttyä se julistautui itsenäiseksi. Rauhallista on ollut vuodesta 1996 lähtien, mutta mikään valtio ei ole tunnustanut maata.

Aminan koululla on suomalaisia tukijoita: Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö tukee sihteerien ja putkimiesten ammattikoulutusta Somalimaassa.

”Ajatella, Suomessa on nainen presidenttinä!” Amina huudahtaa silmät säihkyen, huiviaan kotinsa sinisellä ovella tarkemmin sitoen, kun lähdemme.

Ilmestynyt Kumppanissa 5/2003

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!